500 vuotta täyttävää Brasiliaa juhlittiin maailmanmusiikin messuilla Berliinissä
Brasilian populaarikulttuurissa sekoittuvat monet ainekset. Monipuolisesta perinteestä syntyy aina paikallisesti suosittua musiikkia.
”Brasilian on niin iso maa, ettei kukaan näe sen musiikin koko kuvaa kerralla. Täälläkään ei ole edes mainittu brasilialaista klassista musiikkia”, totesi instrumentaalimusiikkiin keskittyneen Nucleo Contemporaneo -levy-yhtiön johtaja Benjamin Taubkin Womexin viimeisessä Brasilia-aiheisessa paneelikeskustelussa.
Taubkin oli tietysti aivan oikeassa. Brasilia on maailman viidenneksi suurin valtio ja kahdeksanneksi suurin talous. Maata asuttaa monenkirjava väestö, alkuperäisiä intiaaneja, valkoihoisia ja mustia.
Womex-messujen ensimmäiseksi maateemaksi oli valittu Brasilia, koska se juhlii ensi vuonna 500-vuotisjuhliaan. Vuosien laskeminen on aloitettu portugalilaisten rantautumisesta sinne 22. huhtikuuta 1500 Pedro Alvarez Cabralin johdolla. Pohjoisamerikkalaisten tapaan juhlinta-ajankohta lasketaan siis valkoisten saapumisen mukaan.
Brasiliasta on laskettu löytyvän vajaat 400 erilaista rytmiä, kun esimerkiksi Yhdysvalloissa niitä on vain yhdeksän. Niinpä Rion sambakarnevaalit tai vuosikymmenten varrella kansainvälisesti tunnetut tähdet, kuten Hollywoodissa erikoisista päähineistään musiikin ohella muistettu Carmen Miranda tai supertähti Caetano Veloso, kattavat vain hyvin pienen osan eri tyyleistä.
Brasilian musiikkiteollisuuskin on iso, kuudenneksi suurin maailmassa. Sen liikevaihto on 1,2 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuodessa, eli noin 6,2 miljardia markkaa. Piraattibisnes on puolestaan maailman toiseksi suurin. Viime vuonna Brasiliassa arvioitiin myydyn 40 miljoonaa laitonta CD-levyä. Erityisesti piraatit kuppaavat Brasilian omaa musiikkituotantoa.
Junttiperinnemusasta tuli muodikasta
”Womex on maailmamusiikkitapahtuma, joten täällä lienee olennaista puhua siitä, miten brasilialainen musiikki saataisiin leviämään muualle maailmaan. Se mitä brasilialaiset haluavat kuunnella ei yleensä ole samaa, mitä muu maailma tahtoo Brasiliasta”, Gerald Seligman huomautti.
Seligman on yhdysvaltalainen musiikkibisneksen kokenut kansainvälinen kettu, joka lähti vuonna 1990 työskentelemään Brasilian Polygramille myymään brasilialaista musiikkia maailmalle. Sittemmin hän on siirtynyt ison maailmanmusiikkimerkki Hemispheren pomoksi.
”Suunnilleen vuoden 1980 paikkeilla paikallinen musiikki alkoi menettää suosiotaan ylikansalliselle popille. Viime aikoina tosin koillis-Brasilia on herännyt omaan perinnemusiikkiinsa.”
Yksi näistä perinteisistä musiikeista on forro. Kun Seligman tuotti aikoinaan ensimmäisiä Brasilia-levyjä kansainvälisille markkinoille, hän innostui koillisen tyyleistä juuri siitä. Varsinkin isoissa kaupungeissa Riossa ja Sao Paulossa oltiin kauhistuneita. Eihän moista junttimusiikkia voi viedä ulkomaille. Sitähän kuuntelevat vain taksikuskit ja piiat.
Forro-kokoelmasta Music for Taxidrivers and Maidens tuli menestys. Myöhemmin myös Talking Headsin entinen laulaja, maailmanmusiikki- ja etenkin lattaritartunnan saanut David Byrne on tuottanut kokoelman forroa kansainvälisille markkinoille. Ja viime aikoina forrosta on alkanut tulla muodikasta myös Brasilian nuorison parissa.
”Koillisessa on tehty niin kuin Brasiliassa ennen vanhaan. On kuunneltu koko maailman musiikkia ja tehty sen pohjalta brasilialaista. Se on modernia unohtamatta juuriaan”, Seligman selitti.
Tyylien yhdisteleminen on luontevaa
Womexissakin väännettiin perinteiseen tapaan välillä kättä siitä, mitä maailmanmusiikki oikeastaan tarkoittaa. Rajat ovatkin epäselvät, mutta yleensä termillä tarkoitetaan ainakin jossakin määrin etnistä musiikkia joko puhtaan perinteisesti tai modernisoiden.
Varsinkin Brasilian pienet levymerkit kuulostivat kadehtivan monien muiden tapaan Afrikan tähtien maailmanmenestystä. Vähitellen Brasiliassakin on alettu löytää myös muun maailman etnomusiikki. Yksi ensimmäisistä todella kansainvälisesti etnotyylejä omaan musiikkiinsa yhdistelevä yhtye on viisi vuotta toiminut Mawaca.
”Soitamme musiikkia Japanista, eri puolilta Afrikkaa, Eurooppaa ja Lähi-Itää omien brasilialaisten perinnelaulujen rinnalla. Myös juutalainen perinnemusiikki on mukana ja ohjelmistoomme kuuluu esimerkiksi Värttinän laulu Suuret ja soriat. Brasilian intiaaninaisten laulutapa on hyvin lähellä Värttinää. Haluaisemme myös levyttää yhden heidän laulunsa.”, Magda Pucci selittää.
Pucci on Mawacan johtaja, joka laulaa ja soittaa siinä ja on tehnyt suurimman osan yhtyeen sovituksista. Hän on opiskellut etnomusikologiaa muun muassa Unkarissa ja New Yorkissa Manhattan School of Musicissa. Hän toimittaa myös Sao Paulossa maailmanmusiikkiin erikoistunutta radio-ohjelmaa Planeta Som.
”Brasiliassa on paljon siirtolaisia eri puolilta maailmaa, muun muassa yksi maailman isoimmista japanilaisista yhteisöistä Japanin ulkopuolella. Siksi tyylien yhdisteleminen on luontevaa. Yhtyeemme nimen voisi tulkita Maailman laulajiksi. Julkaisimme ensimmäisen levymme pari vuotta sitten. Brasilian 500-vuotisjuhliin meillä on suunnitteilla useita projekteja.”
Perinteistä tai siihen pohjautuvaa musiikkia tuottavat etenkin pienet levy-yhtiöt. Niiden markkinaosuus on vain pari-kolme prosenttia. Ylikansallinen pop on vienyt Brasiliassakin paljon kuulijoita paikalliselta musiikilta. Siksi Womexissa keskusteltiin paljon mahdollisuuksista saada brasilialaista musiikkia maailmanmarkkinoille.
”Toisaalta isotkin levy-yhtiöt alkavat olla vaikeuksissa. Piraatteja on yhä enemmän ja ne kohdistuvat suurimpiin kaupallisiin menestyksiin. Näin laajassa maassa niitä ei voi millään kontrolloida”, huomautti festivaali- ja levytuottaja Paulo Andre Pernambucosta.
”Minun vanhempani ostavat oman nuoruutensa vinyylilevysuosikkejaan nyt uudestaan CD-muodossa. Isojen yhtiöiden musiikki on nykyään kertakäyttöistä. Ei sitä kaipaa kukaan enää vuosikymmenten päästä. Kestävää musiikkia tekevät nyt nimenomaan pienet riippumattomat levymerkit.”
Pienten yhtiöiden myynti kasvaakin 4050 prosenttia vuodessa. 25 tärkeintä laatumerkkiä on yhdistänyt voimansa kehittääkseen muun muassa jakelua. Brasilian hallituskin on perustanut tänä vuonna kulttuuriministeriöön musiikkiosaston, josta Womexiin osallistuneet alan vaikuttajat eivät tosin tuntuneet odottavan vielä suuria.
Monet tuntuivat odottavan kansainvälisistä markkinoista brasilialaisen laatuperinteen pelastusta niin kiihkeästi, että olivat valmiita vaatimaan muusikoilta aika keinotekoisia rock-hybridejä. Vastakkaisia mielipiteitäkin ilmaistiin ja esimerkiksi Benjamin Taubkin löi jäitä hattuun:
”Meidän täytyy kehittää ensin markkinoita kotona, järjestää festivaaleja. Ei maailmalle kannata yrittää työntää sellaista mitä siellä jo on. Kun ulkomaisissa lehdissä kerrotaan Brasiliasta, niin joko ihmiset tanssivat kaduilla tai lapset kuolevat niillä. Kuitenkin kulttuurimme on elpymässä. Brasilialainen elokuva on ollut jo kolmasti Oscar-ehdokkaana.”
HARRI RÖMPÖTTI