Juuri tänä aamuna 125 miljoonaa lasta ei lähtenyt kouluun, vaikka olisi halunnut. Ja he olisivat todella halunneet, samoin kuin heidän vanhempansa ja opettajansa olisivat halunneet heidät kouluun.
Toisaalta ongelmana on, että koulunkäynti maksaa liikaa, perheellä ei ole varaa lukukausimaksuihin, kyniin, vihkoihin ja kirjoihin. Toisaalta ongelma ei ole tämä – koska mitään koulua ei yksinkertaisesti ole.
Köyhimpienkin kehitysmaiden köyhimmille lapsille peruskoulutuksen hankkiminen on ainoa todellinen tie saada oma elämä otettua omaan haltuun ja saada omalla työllä nostettua itsensä pois köyhyydestä. Koulutus on voimakkain yksittäinen ase köyhyyttä vastaan. Koulutus kirjaimellisesti pelastaa ihmishenkiä, parantaa elämää ja antaa äänen vaiennetuille. Koulutus antaa ihmiselle ihmisen arvon.
Tämä tiedetään ja tunnustetaan. Siitä huolimatta nuo 125 miljoonaa lasta eivät pääse kouluun ja heidän lisäkseen 150 miljoonaa muuta joutuu jäämään koulusta pois ennen kuin oppii lukemaan ja kirjoittamaan. Yksin 16 eteläisen Afrikan maassa asuu kolmasosa maailman koulua käymättömistä 611 -vuotiaista lapsista. Jos nykyinen kehitys jatkuu, vuonna 2015 heitä on kolme neljäsosaa.
Maailmassa on 900 miljoonaa lukutaidotonta aikuista. Nyt jo joka neljäs kehitysmaan aikuinen asukas ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Määrä kasvaa. Heidän perheensä ovat yhä todennäköisemmin tuomitut elämään köyhyydessä, heidän lapsensa vailla koulutusta.
Heidän kotimaidensa velka maailman rikkaimmille on suurin este näiden lasten koulunkäynnille. Maailman köyhimmät maat ovat miljardeja velkaa Maailmanpankille, Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle ja rikkaiden maiden hallituksille. Rahat menevät näiden velkojen hoitoon ja maksuun. Esimerkiksi Tansania joutui käyttämään vuonna 1997/8 velkojen maksuun neljä kertaa enemmän kuin omien lastensa peruskoulutukseen.
Köyhimmille kehitysmaille tuo velka on ylivoimainen taakka, joka estää lasten koulutuksen. Meille rikkaille velkojille kysymys on melko pienestä summasta. Velkojen mitätöinti ei taloudellisesti hetkauta meidän elämäämme suuntaan eikä toiseen. Eikö ratkaisun pitäisi olla jo itsestään selvä?
Vuosi 2000 on parin kuukauden päässä. On toimittava juuri nyt, mikäli uutta vuosituhatta halutaan juhlia velkaongelman ratkaisun merkeissä. Köyhyyden ja velkaongelman nouseminen Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston syyskokouksen pääteemaksi on osoitus kansalaisjärjestöjen toiminnan vaikuttavuudesta. Presidentti Clintonin lupaus velkojen anteeksiannosta on Jubilee 2000 -kampanjan yksi suuri erävoitto ja innostaa jatkamaan toimintaa kehitysmaiden velkaongelman ratkaisemiseksi.
Jubilee 2000 -kampanjan nimienkeruu jatkuu Suomessa vuoden 1999 loppuun. Kölnin kokoukseen mennessä Suomessa oli saatu kokoon 75 000 allekirjoitusta, joten tavoitteesta puuttuu enää 25 000 nimeä. Kesäkuussa G 7 -maiden kokouksessa luovutettiin päättäjille yhteensä jo 17 miljoonaa allekirjoitusta. Maailmanlaajuinen nimienkeruu jatkuu joko vuoteen 2000 tai siihen saakka, kunnes allekirjoituksia on kertynyt 22 miljoonaa.
Syyskuun lopussa Suomessa käynnistyi kortti- ja kirjekampanja, jolla pyritään vetoamaan suoraan päättäjiin ja herättelemään keskustelua IMF:n roolista. Kortteja voi tilata Kepasta syyskuun loppupuolella ja Jubilee-kampanjan www-sivuilta (http://www.kepa.fi/jubilee) löytyy valmis tekstiehdotus lähetettäväksi.
Vuodenvaihteessa Suomessa käydään presidentinvaalikampanjaa. Eikö velkaongelma ja Suomen rooli sen ratkaisemisessa olisi kyllin tärkeä kysymys nostettavaksi esiin valittaessa tasavallalle seuraavaa presidenttiä?
JUHA REKOLA