Yhdellä neliökilometrillä Etelä-Afrikassa tapaa samalla kertaa helvetin ja taivaan, enemmän vastakohtia ja epätoivoa, mutta myös voimakasta rakkautta ja huolenpitoa kuin jossakin muussa maassa kaiken kaikkiaan.
Etelä-Afrikan mustien asuinalueilla townshipeissä raikaa suosittu kwaito, rytmikäs ja melodinen rap, jossa on paljon latausta.
”Oi, kuinka rakastamme tätä”, lauletaan TKZee-yhtyeen suositussa biisissä. ”Me todella rakastamme tätä paikkaa tänään/musa soi/ja juuri siksi sanomme/me todella rakastamme tätä mestaa.”
Teksti saattaa kuulostaa naivilta tai sarkastiselta, jos sitä kuuntelee täällä Euroopan pohjoiskolkassa.
Pretorian slummien kurjuudessa voisi olettaa TKZeen sanoitusten kuulostavan korostetun ironisilta. Niin ulkopuolinen voisi luulla.
”Honeymoon is over, back to reality”
Pretorian Church Square, 24. elokuuta. Tori on täynnä tallaantuneita julisteita ja lentolehtisiä. Tyhjillä lähikaduilla poliisin panssariajoneuvot rämisevät edestakaisin ja huudattavat sireeneitään tarkoituksettomasti.
Kaksitoista julkisten alojen ammattiliittoa on päivän lakossa. Se tekee noin miljoona työntekijää. Gautengissä Pretorian ammattiyhdistystalon ulkopuolella on meneillään valtava mielenosoitus. ”Tule mukaan marssimaan paremman palkan, parempien työskentelyolosuhteiden, työturvallisuuden ja reilujen työehtosopimusneuvottelujen puolesta!”, lukee tuhansissa julisteissa.
Julkisten alojen ammattiliitot vaativat 7,3 prosentin palkankorotusta. Se jää alle inflaatioprosentin ja on alhaisempi kuin aikaisempi 10 prosentin korotustavoite. Hallitus on tarjonnut kuutta prosenttia, jättämättä neuvotteluvaraa.
Lakolla liitot pyrkivät välittämään viestinsä hallitukselle pehmeästi pyrkimättä halvaannuttamaan koko julkista sektoria. Se laittaa kuitenkin lujille voimassa olevan kolmikantasopimuksen, jonka takana ovat vallassa oleva Afrikan kansalliskongressi (ANC), Etelä-Afrikan ammattiyhdistysten kongressi (COSATU) ja Etelä-Afrikan kommunistipuolue (SACP).
Neuvottelut ja konsultaatiot osapuolten välillä jatkuivat koko syyskuun ajan. Tilanne kertoo niistä näkemyseroista, joita ammattiyhdistysliikkeen ja hallituksen välillä on nykyisestä hallituksen politiikasta, joka tähtää vapaaseen markkinatalouteen, yksityissektorin kasvuun, yritysten yksityistämiseen ja niukkaan julkiseen sektoriin.
”Kuherruskuukausi on ohi, takaisin arkeen” julisti Africa Today -lehden artikkeli, joka käsitteli presidentti Thabo Mbekin ensimmäistä kuukautta vallassa. Julkista sektoria koskeva kiista häämötti silloin juuri edessä. Kultakaivokset olivat kriisissä, koska Britannia oli polkenut kullan hinnan alhaisemmksi kuin kertaakaan 20 vuoteen. Lisäksi valtion tukema Spoornet -rautatieyhtiö ilmoitti irtisanovansa 27 000 työntekijää vuoteen 2002 mennessä.
Vapaakauppasopimus kallis afrikkalaisille
Arkeen paluusta huolimatta Mbekin hallitus tuskin poikkeaa Mandelan hallituksen viitoittamalta tieltä. Se näyttää pikemminkin jatkavan siitä, mihin edellinen hallitus talouskasvuun, työllisyyden parantamiseen ja uusjakoon tähtäävän, eli nk. GEAR (Growth, Employment and Redistribution) -politiikan toteutuksessaan jäi. Samoja asioita, joista Mbeki puhui jo tukevasti varapresidenttinä ollessaan, ja joita liike-elämä, Euroopan unioni, Maailman kauppajärjestö ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat ilolla tervehtineet.
GEAR-politiikka vaikuttaa suuresti Etelä-Afrikan talous- ja kauppapoliittiseen asemaan ulkomailla. Se perustuu kahteen vuoden 2000 alussa voimaan tulevaan vapaakauppasopimukseen, joista ensimmäinen tehtiin Etelä-Afrikan ja EU:n välillä viime maaliskuussa, ja toinen sopimus, joka kattaa myös muut eteläisen Afrikan ns. SADC -maat, tehtiin sekin yhteistyössä EU:n kanssa.
Tutkija Kato Lambrechts Johannesburgissa sijaitsevasta Globaalin dialogin instituutista sanoo, että hallitus on neuvotellut liian pitkälle meneviä sopimuksia kansalaisiaan kuulematta. Lambrechtsin instituutin tarkoitus on tukea demokratiaa tiedottamalla maailman asioista erilaisille sosiaalisille verkostoille.
Lambrechtsin mukaan vastarinta voimistuu, kun tuotannon ja kaupan piirissä työskentelevät ihmiset havaitsevat SADC -maita koskevan vapaakauppasopimuksen vaikutukset.
”Ihmisten reaktiot ovat olleet musertavan kielteisiä. Monet ovat sitä mieltä, että vapaakauppasopimus on hyvin epäkäytännöllinen ja kallis meille eteläisen Afrikan ihmisille. Emme ymmärrä, minkälainen yhteiskunnallinen analyysi on sen takana”, Lambrechts ihmettelee.
”Selitykset, joiden mukaan vapaakauppa-alue vähentää köyhyyttä, ovat käsittämättömiä. Mitä mieltä on rakentaa vapaakauppa-alue, kun lukemattomat tutkimukset osoittavat kulutuksen hiukan kasvaessa vero- ja tullitulojen vähenevän huomattavasti? Terveydenhuolto- ja koulutusmenot ovat ensimmäisinä tulilinjalla.”
Teollisuuden edut jyräsivät maatalouden
Andrew Makenete sen sijaan on mielissään hallituksen sukelluksesta globaalin neoliberalismin aaltoihin. Hän johtaa Baasa Holdingsia, mustien etuja maataloudessa edistävää osakkeenomistajien yhteenliittymää. Hän sanoo hallituksen politiikan pitäneen ruoan hinnan alhaisena Etelä-Afrikassa. Se on enemmistön edun mukaista. Andrew kritisoi kuitenkin sitä, ettei hallitus ole juurikaan pitänyt maataloutta esillä neuvotteluissa Euroopan unionin kanssa.
”Suosimme kauppasopimuksessa teollisuutta maatalouden kustannuksella. Ja kun havaitsimme tämän, oli jo liian myöhäistä. Liberalisointiin liittyvät ongelmat ovat myös poliittisia ongelmia. Hallitus ei ole ponnistellut riittävästi maatalouden tukimekanismien rakentamiseksi. Maatalousväki ei hyödy nykyisestä hallituspolitiikasta”, Andrews sanoo.