Versh Shahmirian on Iranissa harvinainen lintu. Hän on kristitty, puhuu äidinkielenään armeniaa, ja on silti iranilainen jo monen sukupolven takaa.

”Olemme asuneet tässä maassa yli neljäsataa vuotta, emmekä tulleet itse, vaan meidät kutsuttiin ja tuotiin kunnialla”, hän kertoo.

Islamilaisen vallankumouksen jälkeen Iranin armenialaisvähemmistö on tosin miltei puolittunut. Vershin mukaan suurin osa on siirtynyt Amerikkaan. Jäljellä on kuitenkin yli 300 000 armenialaista, joista suurin osa asuu Teheranin ja Isfahanin kaupungeissa. Heillä on omat kerhot, koulut, lehti, urheilukeskukset ja kirkot.

Maastamuuton myötä tosin myös kirkot jäävät käyttämättä. ”Meillä on Teheranissa 17 kirkkoa, joista on tällä hetkellä vain kahdeksan on aktiivisia. Isfahanin 25 kirkosta on aktiivisia 12.” Pyhän Sarkisin kirkko, Teheranin armenialaisten pääkirkko on yksi kaupungin kauneimpia rakennuksia. Myös Armenian korkeimman vuoren mukaan nimitetty Ararat-urheilukeskus on kuuluisa. Se on kuin pieni saareke jossa islamin lait eivät päde. Tytöt voivat liikkua jumppapuvuissa ja pelata koripalloa poikien kanssa ilman pidätyksen pelkoa. Näihin kerhoihin ei muilla iranilaisilla ole pääsylupaa.

Iranin armenialaisten uskonnollinen johtaja, arkkipiispa Ardak Manukian toimii puheenjohtajana myös 12-henkisessä valtuustossa, joka päättää vähemmistön taloudellisista ja yhteiskunnallisista asioista. ”Pitää heti lisätä, että meidän poliittiset johtajamme ovat samat kuin muiden iranilaisten, eli maan johto”, sanoo Versh. ”Meillä on Majlisissa (Iranin eduskunnassa) kaksi edustajaa jotka hoitavat asioitamme hallituksen kanssa.” Isänmaallisuuskokeen Iranin armenialaiset ovat läpäisseet kunniallisesti; Irakin vastaisessa sodassa satoja armenialaisnuoria kaatui. Heistä muistuttavat kaupunkien armenialaiskorttelien katukilvet. Suurin osa Iranin pikkukaduista on nimetty sodassa kaatuneiden mukaan.

Aakkosten opettelua

”Äidinkielen taitoa pitävät yllä perheen lisäksi yksi radio-ohjelma ja oppitunnit koulussa. Muita aineita lapset oppivat kuitenkin persian kielellä”, kertoo rouva Shahmirian. ”Lapsilla ei ole yleensä ole ongelmia persian kielen kanssa, televisio opettaa ja he kasvavat yhdessä persiankielisten lasten kanssa. Aakkosten oppimiseen menee kuitenkin aikaa, armenialaiset aakkoset kun eivät muistuta persialaisia lainkaan”, hän lisää.

Työkseen Shahmirian ajaa omistamaansa pakettiautoa. Ilmastoidulle pakettiautolle ja ammattitaitoiselle kuljettajalle löytyy usein ulkomaisia vuokraajia. Teheranissa auton vuokraaminen ilman kuljettajaa on muutenkin kuin heittäisi rahaa kaivoon; sillä tien löytäminen saati sillä ajaminen ei suju edes kaikilta teheranilaisilta.

Versh on ollut monen televisioryhmän kuljettajana. Hän esittelee ylpeänä valokuva-albumiaan. Monen kameraryhmän kuvan joukosta hän kiinnittää huomioni Christian Amanpuorin kuvaan. Puoliksi iranilainen CNN:n uutisankkuri on käynyt useasti Iranissa ja haastatellut esimerkiksi Iranin presidentti Mohammed Khatamia.

Iltapäivällä Versh vie minut katsomaan nuorten kokoontumista kirkossa. Ehkä voisin kuvata kynttilän sytyttämisen rituaalin ja haastatella paria nuorta. Portilla ilmenee kuitenkin vaikeuksia. Vaikka olimme etukäteen sopineet vierailusta, Vershin ja kirkon talonmiehen pitkästä armeniankielisestä keskustelusta ymmärrän ongelmia syntyneen.

”Ehkä nyt ei ole paras aika”, Versh selittää. ”Olemme aina eläneet molemminpuolisessa kunnioituksessa persialaisten kanssa, mutta pari viikkoa sitten ryhmä huligaaneja hyökkäsi keppien ja tikarien kera armenialaisten kortteliin.”

Nyt kirkkoherra pelkää, että joku nuorista sanoo jotain ja tilanne vain kärjistyy.

Ajamme kirkolta hiljaisina kohti Teheranin meluista ydintä. Tässä surussa olimme molemmat osanottajia.

ALEXIS KOUROS