Monet pakolaiset pakenivat Meksikon puolelle, jossa ei ollut pelkoa kohdata kuolemanpartioita. Myös elinolosuhteet olivat paremmat. Meksikosta on viime vuosien aikana palannut jo kymmeniä tuhansia pakolaisia.
Neitseellisen luonnon keskellä Laguna Perdida -järven rannalla vuorten sylissä, silmien eteen avautuu ihmeellinen näky. Keskellä ei mitään, paratiisillisen vihreyden ympäröimänä, mustan mullan tuoksussa, elää omaa elämäänsä 31 pakolaisperheen muodostama kylä. Sinisistä muoveista kasatut asumukset ovat täälläkin kaukaa erottuva särö maisemassa.
Luterilaisen maailmanliiton avustustyöntekijöillä on yhteisölle tuliaisina pakettiauton perälavallinen appelsiinipuun taimia. Kolme vuotta kestäneiden maaneuvottelujen jälkeen talojen seiniä on alettu pystyttää ja käymälöitä rakennetaan parhaillaan.
”Olin vuodesta 1982 sakka Meksikossa, yhteensä kuusitoista vuotta. Kun Guatemalan armeijan helikopterit jahtasivat meitä, pakenimme Meksikon eteläisimmän osavaltion Chiapasin kautta vähän pohjoisempaan Campechelle”, pakolainen Hermán López kertoo.
Meksikolaiset auttoivat guatemalalaisia pakolaisia löytämään uuden paikan ja antoivat heille maata.
”Osa meistä jäi Meksikoon – vanhin poikanikin meni naimisiin meksikolaisen kanssa. Minulle itselleni oli suuri päätös tulla takaisin: tämä on synnyinmaani. Vaikka Meksikossa asiat olivat hyvin, olin siellä kuitenkin syrjitty ulkomaalainen”, Lopez kertoo.
Monet saivat Meksikossa maan kansalaisuuden. Jo vuonna 1996 Meksikon hallitus antoi guatemalalaisille pakolaisille luvan jäädä Campechelle. Kylässä oli sähköt, oma koulu, sairaala ja kaivo.
”Guatemala on kuitenkin kuin oma äiti, joka on meidät kasvattanut. Vaikka meillä ei ole täällä mitään, halusimme palata”, Lopez sanoo.
Uusi alku vaatii optimismia
Nuorille palaaminen kotimaahan on ollut vaikeaa. Yhteisön lapsista suurin osa syntyi Meksikossa ja heille muutto köyhempään Guatemalaan on ollut shokki.
Meksikon Campechen guatemalalaisyhteisössä 300 nuorta pääsi ylioppilaaksi. Nyt 16-vuotiaat yhteisön jäsenet opettavat pienempiä lapsia. Monet nuoret suunnittelevat paluuta Meksikoon täysi-ikäisyyden saavutettuaan.
”Meksikossa nuoret kävivät koulua. Heillä oli siellä kaikki nykyaikaiset opiskeluvälineet, omat ystävät ja harrastuksensa. Täällä elämä on köyhää ja puutteellista”, Lopez sanoo ymmärtäväisesti. Lääkäri käy yhteisössä visiitillä joka kolmas viikko. Luterilaisen maailmanliiton työntekijät tuovat käydessään lääkepaketteja. Lopez kierrättää vierailijoita yhteisön kasvimailla. Hän esittelee punajuuret, chilit, retiisit, kurkut, salaatit, maissit ja kookospalmut. Laguunista yhteisö saa kalaa.
”Kahdeksan päivää satoi lakkaamatta. Papu- ja maissisato tuhoutuivat kokonaan”, Lopez kertoo viime syksyn hirmumyrskystä Mitchistä.
Miehen lippiksessä lukee ”Keep the spirit”. Kotiinsa maissin ja auringon maahan palannutta kansaa ei lannista mikään.
ANNI VALTONEN, HELI SAARELA
El Petén, Guatemala