The Patriarchal Message in Zambian Popular Song
Toimittaneet: Sara Longwe ja Roy Clarke ZARD, Zambia Association for Research and Development, 1998, Lusaka
Minä, mies, ”maalaiskurpitsa” palaa pääkaupungista takaisin maalle etsimään kunnon tyttöä. Lusakassa hänet valtaa enimmäkseen hämmennys. Miten siellä naisillakin kasvaa parta. Rakkaushan siihen kuolee. Kotiportin pielessä ne oikeat naiset sentään astelevat siveissä hameissa, eivätkä suinkaan tupruttele daggaa peruukit päässä.
Muusikko N.P. Kazemben nyanjankielinen balladi maalaispojasta suihkeet kainalossa etsimässä elämänsä naista on vasta ohut pintaraapaisu siitä, mitä tuleman pitää, kun tutustuu Sara Longwen ja Roy Clarken toimittamaan rajuin naistutkimuksen ottein sambialaista populaarimusiikin lyriikkaa ruotivaan tutkimukseen Woman know your place, 1998.
Luvassa on laulujen lyyriseltä osalta vallan hilpeää sinkkuvihaa. Ehkä myös analyysinkin osalta: totta kai e-pilleri lisää karvojen kehittymistä. Urbaanin sinkun parran kasvu joka tapauksessa on merkki itsenäisyydestä, seksuaalisesta vapautumisesta ja noituudesta. ”Falloksen konrolli katoaa. Pilleri indikoi myös uskottomuutta, vilkasta suhde-elämää ja prostituutiota”, analysoi sambialainen tutkijaryhmä. Siksi kai sambialaisen sinkku-Liisankin elämäkerta on kovin kirjava: lapsi niin intialaiselle, mustalle, valkoiselle kuin senegalilaisellekin. Lepsu-Liisan lisäksi miesten uhkana turuilla ja toreilla on hurja sinkkujen alalaji, ”sugar mummies” eli namutädit, jotka juovat miehen palkkarahat juuri sinä kuun viimeisenä, kun tämä istuu pubissa sillä ansaitulla.
”Jos sinulla ei ole miestä talossa, ei sinulla ole kunniaa: vaikka ajaisit Merzedes Benzillä, ne sanoisivat, että olet huora.” Iloisten kujien tyttäriä ovat koko lailla toki myös työelämässä raatavat naiset, varsinkin sihteerit. Siellä ne miestennielijät, avioliitonrikkojat sangen vapautuneina roikkuvat työpaikan puhelimissa, vaeltavat kaduilla ja baareissa. Nämä avioliittojen maaniset uhkatekijät on saatava kuriin levittelemästä miesten ”käsittelyohjeita” keittiökekkereissä. Miehen on näytettävä heille paikka: avioliitto ja koti. Auta armias, jos vaimosta silti tulee prostituoitu, ”nurmikossa luikerteleva käärme”.
Kitara ja miesten mies
Suosioon sulkeutuvan sambialaisen viihdemusiikin resepti on yksinkertainen: kitara ja mies, skandaalitarina paikalliskielellä ja ripaus soulia, rockia tai rumbaa. Kevyt opettavainen iskelmä ei soi radioasemilla, vaan lähikuppiloissa ja korttelien tehobaareissa.
Ero länsimaiseen iskelmämusiikkiin on kiistämätön: rakastuneen parin romanttisen kaipuun sijaan sambialaisissa iskelmissä ruovitaan laajemmissa sosiaalisissa pohjamudissa ja rajummin ottein. Juoneen ovat sotkeutuneet niin nenäkkäät sukulaiset, rahanahneet rakastajat, paukkurautapoliisit, noitatohtorit, ruumiinpesijät sekä kurittomat vaimot kuin ne sinkutkin. Naissinkku uhkaa jopa miessinkkua. Konfliktia kaikki tyynni.
Tutkimuksessa tarkastellaan 94 suosittua moraalisesti opettavaista populaari-iskelmää. Analyysin teoriataustaksi on valittu Paolo Freiren alistava-alistettu, subjekti-objekti -asetelma. Iskelmien narraatioiden, sukupuolten välisten suhteiden, moraalisten viestien ja sosiaalisten verkostojen tarkasteluun ”hiljaisuuden kulttuuri” -teoria loksahtaa hiukan liiankin lokoisasti.
Patriarkaatin vallasta ja seksismistä kehkeytyy tylsä itsestäänselvyys, joka peittää alleen niinkin vakavan tosiasian kuin lauluissa tiheään esiintyvän perheväkivallan.
Kokonaisuudessaan kirja päätyykin toistolinjalle nähden pelkästään sosiaalisesti hyväksyttyjä miessubjekteja ja negatiivisiksi ladattuja hiljaiseksi alistettuja naisobjekteja. Tutkimusosan kiinnostavimmat osuudet, tavallisten sambialaisten ja muusikkojen haastattelut sekä lehdistökatsaus, jäävät nekin ohuiksi.
Kirjan parasta antia ovatkin eittämättä laulut itse. Niistä löytyy monimutkaisia rakenteita; roimasti enemmän kuin mitä tutkijat antavat ymmärtää. Kuten harvinaisen uniikki iskelmä punakyntisestä transvestiitista Catherine Bandasta.
Tai Mulemena Boys -yhtyeen bemban kielinen tarina vuodelta 1984: siinä vaimot käyvät salaa aviomiehiltään ostamassa ruumishuoneelta ruumiinpesuun käytettyä vettä 30 kwachaa pullo. Veden he sekoittavat miehen relissiin ”to make the husband love them more”. Mutta vaikutus on päinvastainen: miehet kuolevat ja naiset päätyvät suremaan leskeyttään.
Kuka lie tarinan dominoiva subjekti, ken hiljainen alistuva objekti?
TIINA-MARIA LEVAMO