Kun leikki muuttuu bisnekseksi

”Setä, saadaanks me toi pallo?” Pikkupoika koputti polveeni ja katsoi lahjakasassa lojuvaa jalkapalloa. Solidaarisuusprikaatimme oli käymässä havannalaisessa kummilastentarhassa, jonne olimme tuomassa eri tahoilta kinuamiamme arvokkaita lahjoja; stereoita keskusradiona käytettäväksi ja erilaisia musiikki-instrumentteja. Tarhan pikkupoikia kiinnosti kuitenkin mukaan tarttunut jo kulunut mustavalkoinen nahkakuula. Ojennettuani pallon, se hävisi potkivan poikajoukon keskelle ja ponnahti ulos ilmeisesti maalin virkaa tehneestä oviaukosta.

Jokaisen Latinalaisen Amerikan maan jokaisessa kaupungissa on Simon Bolivarin mukaan nimetty aukio, jolla samanlainen poikalauma rynnii silmät kiiluen pallon perässä. Juuri siksi jalkapallo on niin hieno ja elinvoimainen osa koko mantereen kulttuuria.

Jo pitkään on jalkapallo kuitenkin ollut muutakin kuin pienempien ja isompien poikien leikkiä. Uruguaylainen esseisti Eduardo Galeano on kuvannut pelin luonteen muuttumista jalkapallokirjassaan El Futbol, a sol y sombra: ”Peli on muuttunut spektaakkeliksi, jalkapalloksi katsomista varten; peliksi, jossa on vähän osallistujia ja paljon katsojia.”

Kyseisestä spektaakkelista on tullut yksi maailman kannattavimmista liiketoiminnoista, jota Galeanon mukaan ei järjestetä ”palloilun itsensä vuoksi”, vaan pikemminkin sen estämiseksi. ”Ammattiurheilua vetävät teknokraatit vaativat huippunopeaa ja voimakasta jalkapalloa, joka hylkää ilon, surkastuttaa mielikuvituksen ja kieltää huimapäisyyden.”

10. kesäkuuta alkaneet jalkapalloilun MM-kisat Ranskassa ovat tainnuttava näyttö viihdeteollisuudeksi kasvaneesta spektaakkelijalkapallosta. Televisioitavien otteluiden kumuloituvan yleisön odotetaan kasvavan 37 miljardiin katsojaan. Kaksi kertaa suuremmaksi kuin kaikkien Atlantan olympialaisten yhteenlasketun televisioyleisön. Tapahtumia ympäri maailmaa välittää 12 000 journalistin joukko.

Näiden lukujen taustalla ovat valtavat taloudellisen hyötymisen ja poliittisen vaikutusvallan kasvattamisen mahdollisuudet. Jalkapalloilun tila henkilöityy MM-kisoja isännöivän Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n puheenjohtajassa João Havelangessa. 82 -vuotiasta brasilialaista voidaan kiittää ja syyttää ammattiurheilun ylle langenneesta rahasateesta. Kun hänet vuonna 1974 valittiin FIFA:n johtoon, pestasi hän Adidas-urheilufirman johtajan Horst Dasslerin etsimään sponsoreita. Ja kun virvoitusjuomajätti Coca Colan rahahanat saatiin ensiksi auki jalkapallolle, on seteleitä suihkunnut myös Juan Antonio Samaranchin olympialaisille ja Primo Nebiolon yleisurheilulle. Yksin Coca Cola on sponsoroinut maailman urheilua vuosien varrella yli kuudella miljardilla markalla.

Kasvaneista rahavirroista eivät ole jääneet osattomiksi sen enempää urheilijat kuin urheilujohtajatkaan. Jos brasililainen keskikenttäpelaaja Denilson onnistuu MM-kisoissa hän siirtyy São Paulosta espanjalaisseura Betisiin yli 200 miljoonan markan ennätysmäisestä siirtosummasta. Denilsonkin on kuitenkin vain äkkirikastunut pikkunousukas verrattuna Brasilian kymmenen rikkaimman miehen joukkoon luettavaan Havelangeen, jonka omaisuuteen kuuluu muun muassa maan suurin bussiyhtiö. Hänen Ylhäisyytensä vaatii aina valtiomiestason vastaanoton ja keräilee muiden urheilujohtajien tavoin kunnia-arvoja. Niitä on ympäri maailmaa kierrellessä kertynyt jo yli 50.

Mainosrahoista ovat hyötyneet myös lajia kilpatasolla vasta opettelevat kehitysmaat, MM-junioriturnaukset ja stadionien omistajat eri puolilla maailmaa. Kyseenalaisempaa on, ovatko kehityksestä hyötyneet lainkaan jalkapalloentusiastit, jotka ostavat pääsyliput, viralliset kisajuomat ja kolmeraitaiset pelipaidat.

Tuottoisan liiketoimintaidean levittäjällä on aina ystäviä eri puolilla maailmaa. Yhdysvaltain vuoden 1994 kisat tuottivat niiden pääjärjestäjälle, lakimies Alan Rothbergille 50 miljoonan dollarin voiton. Samalla levitettiin jalkapallosanomaa myös uudelle maksukykyiselle yleisölle. Ja näin aiotaan toimia jatkossakin; vuoden 2002 kisat järjestetään jaettuna Etelä-Korean ja Japanin kesken ja vahvin ehdokas vuoden 2006 kisaisännäksi on Etelä-Afrikka.

Raha on myös valtaa. Ranskan MM-kisoihin osallistuu viisi afrikkalaista maata ja kaikki tietävät, että lajin voittokulku Afrikassa on Havelangen rahojen ansiota. Laajentamalla MM-kisoihin pääsevien maiden joukkoa — nyt mukana on peräti 32 maata ja turnaus kestää viisi viikkoa — Havelange on voinut myös kätevästi ostaa tarvitsemansa äänet uudelleenvalintansa varmistamiseksi.

MM-kisat tulevat varmasti tarjoamaan ainutlaatuisia ja yllättäviä hetkiä. Tuleeko Ronaldosta kisojen maalikuningas? Hurmaako Batistuta muutkin kuin naiskatsojat? Onko Hagi yhä kunnossa? Pehmentävätkö Valderraman kiharat pukkauksen? Tanssivatko Ikpeba, Kanu ja West Afrikan voittoon?

Mutta kaikesta huolimatta minua askarruttaa eniten: mitä havannalaisista pikkupojista on tullut, ja onko tarhan nykyisillä leikkijöillä palloa potkittavaksi?

Timo Saari