Kylmän sodan päättyminen kommunismin romahdukseen Itä-Euroopassa laimensi Yhdysvaltojen ja muiden johtavien länsimaiden kiinnostusta Afrikan strategista asemaa kohtaan.

Nyt puhaltavat uudet tuulet. Yhdysvaltojen uudesta kiinnostuksesta Afrikkaa kohtaan saatiin merkki maaliskuussa presidentti Bill Clintonin vieraillessa maanosassa.

Myös ulkoministeri Madeleine Albrightin vierailu Afrikassa viime vuoden joulukuussa oli merkki siitä, että Yhdysvallat on halukas solmimaan uusia suhteita Afrikan maiden kanssa.

Vierailunsa aikana Albright sanoi mieluummin kuuntelevansa kuin puhuvansa. Se oli selvä merkki eräänalaisesta realismista, johon Yhdysvallat nojaa rakentaessaan ulkopolitiikkaansa Afrikassa. Yhdysvallat ei painosta mantereen maita sen koommin demokratia- kuin ihmisoikeuskysymystenkään osalta, vaan sille riittää, että Afrikan johtajat osoittavat edes jonkinlaista halua kohentaa maidensa asioita.

Tämä linjaus selittää myös sen, miksi Clinton ja Albright vierailivat Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Ruandassa, Etiopiassa ja Eritreassa — maissa, jotka ovat vielä kaukana demokratiasta.

Kuten 1960-luvulla kylmän sodan aikana, Yhdysvalloissa on jälleen huomattu, että esimerkiksi Kongon demokraattinen tasavalta (entinen Zaire) on tärkeä heidän omille intresseilleen. Maan nykyisen presidentin Laurent Kabilan vielä taistellessa viidakossa diktaattori Mobutu Sese Sekoa vastaan, amerikkalaiset liikemiehet kävivät hänen luonaan ja neuvottelivat valmiiksi kaivossopimuksia. Afrikan vierailunsa aikana ulkoministeri Albright tapasi Kabilan ja jätti keskustelujen ulkopuolelle maan demokratia- ja ihmisoikeuskysymykset. Sen sijaan hän antoi Kabilalle moraalisen tukensa ja lupasi dollareita Kongon jälleenrakennukseen.

”Kauppaa, ei apua”

Yhdysvaltojen ulkopolitiikan kulmakivi Afrikassa on taloudellinen ja sen uusi iskulause sitä vastaava: ”Kauppaa, ei apua”. Presidentti Clintonin hallitus aikoo näin helpottaa yksityisten investointien tuloa Afrikkaan ja suosia joidenkin kauppatavaroiden tuontia Afrikasta Amerikan mantereen markkinoille. Maan investoinnit Afrikassa ovatkin kasvaneet 1990-luvulla; 1996 Afrikan mantereelle sijoitetusta yli 20 miljardista ulkomaisesta markasta melkein kuusi miljardia tuli Yhdysvalloista.

Afrikan talous on ollut suurissa ongelmissa pitkään, mutta vuodesta 1995 asti mantereen maiden taloudet ovat kasvaneet keskimäärin viiden prosentin vuosivauhtia. Muutamissa maissa, kuten Ugandassa, Togossa ja Lesothossa talouskasvu on ollut jopa kymmenen prosentin luokkaa, eli samalla tasolla Aasian tiikereiden talouskasvun kanssa — ennen alueen viime vuotista valuuttaromahdusta. Nämä myönteiset taloudenmerkit yhdessä Afrikan runsaiden luonnonvarojen ja sen 600 miljoonan asukkaan potentiaalisen ostovoiman kanssa ovat rohkaisseet pohjoisamerikkalaisia liikemiehiä sijoittamaan Afrikkaan.

McDonald’s, yksi globalisaation lippulaivoista, haaveilee istuttavansa Big Mac-kulttuurin koko Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Microsoftin omistaja, miljardööri Bill Gates taas kehittelee kehitysmaihin, erityisesti Afrikkaan suunnattua, matalalla lentävän satelliitin ohjaamaa tiedonvälitysjärjestelmää, ”taivasverkkoa” (Internet in the Sky). Tietoliikenteen jättiläinen AT&T (American Telephone and Telegraph Company) kumppaneineen puolestaan suunnittelee yli 10 miljardin markan arvoista vedenalaista, optisesta kuidusta valmistettua puhelinkaapelia, joka kulkisi ympäri Afrikan mantereen.

Ei uutta afrikkalaisen auringon alla

Yhdysvaltojen uusi Afrikka-politiikka ulottuu myös sotilalliselle alueelle. Epäonnistuminen Somalian humanitaarisessa operaatiossa 1990-luvun alussa ei innostanut Yhdysvaltoja avoimiin sotilaallisiin sekaantumisiin Afrikassa. Sen sijaan yhdessä Britannian ja Ranskan kanssa se aloitti afrikkalaisten sotilaiden kouluttamisen rauhanturvatehtäviin. Yhdysvaltojen mukaan sotilaita koulutetaan palvelemaan afrikkalaisissa kriisitilanteissa. On kuitenkin selvää, että toiminnalla ajetaan myös Yhdysvaltojen omia etuja. Rauhallinen Afrikka sopii hyvin yhdysvaltalaisille liikemiehille.

Presidentti Clintonin vierailu Afrikassa ei näin tuonut mitään konkreettista mantereen asukkaille. Yhdysvaltojen apu maanosalle on erittäin pientä ja se on entisestään vähentynyt. Setä Samuli antaa viidelle miljoonalle israelilaiselle yli 15 miljardia markkaa vuodessa; kymmeniä kertoja enemmän kuin yli puolelle miljardille afrikkalaiselle. Paljon puhuttu ”Kauppaa, ei apua” -iskulause on vain taktiikka välttää auttamisvelvollisuus. Tätä politiikkaa Etelä-Afrikan presidentti Nelson Mandela arvostelikin Clintonin vierailun aikana.

Clinton epäonnistui myös ilmaisemaan täyden anteeksipyyntönsä afrikkalaisille ja mustille amerikkalaisille orjakaupan vuoksi, koska hän pelkäsi mahdollisia Yhdysvalloille lankeavia korvausvaatimuksia. Vaimonsa Hillaryn kanssa hän saikin vain oivan mahdollisuuden paeta seksiskandaaleita ja kääntää median huomio pois kiusallisesta aiheesta. Kaikessa rauhassa presidenttipari nautti afrikkalaisesta auringosta ja vieranvaraisuudesta. Afrikkalaisille taas jäi vain melu ja pöly, jotka hänen autokulkueensa jättivät jälkeensä.

Percy Mashaire