Ulkomaiset matkailijat on laitettu maksamaan nepalilaisten kulttuurikalleuksien kunnostamisesta. Runsaat parikymmentä markkaa ei ole turistille paljon, mutta summalla on saatu aikaisemmin likainen ja ränsistynyt Bhaktapurin historiallinen kaupunki kukoistamaan – ja tuottamaan lisää restaurointirahaa.

Myöhään iltapäivällä Bhaktapurin kaupunginjohtajan Prem Suwalin puhelin soi.

Soittaja on Nepalin arkeologisen viraston virkamies, joka on käymässä Bhaktapurissa länsimaisen vieraansa kanssa. Mies soittaa, koska haluaa pyytää vapautusta pääsymaksusta, jonka kaupunki perii kaikilta ulkomaalaisilta. Kaupunginjohtaja pyytää odottamaan hetkisen ja keskustelee asiasta apulaiskaupunginjohtajan kanssa. Kestää hetken ja pyyntöön päätettään suhtautua kielteisesti. Asia ilmoitetaan kaupungin portilla odottavalle virkailijalle.

Näennäisen helppo päätös on kaupunginjohtaja Suwalille kuitenkin vaikea, erityisesti sen takia että arkeologinen virasto vastaa kaikista Nepalin historiallisista muistomerkeistä. Suwalin on ajateltava myös toista tärkeää puolta.

– Jos teemme myönnytyksen yhdelle, kaikki haluavat, että
heitä kohdellaan samalla tavalla, hän kertoo.

– Päätöksissä on pysyttävä, jos aiomme toteuttaa aloitetut hankkeet.

Turismistakin voi olla hyötyä

Nepalin vanhimpiin kaupunkeihin kuuluva Bhaktapur on kokeillut uutta tapaa kerätä kunnossapitomaksuja. Neljä vuotta sitten tämä 75 000 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee noin 14 kilometriä itään maan pääkaupungista Katmandusta, alkoi periä länsimaalaisilta turisteilta maksua siitä, että he kiertelevät kaupungin keskiaikaisia katuja ja muistomerkkejä. Kaupungin virkamiehet ilmoittivat säätäneensä ”veron”, jotta he saisivat rahaa hajoavien historiallisten ja uskonnollisten muistomerkkien kunnostamiseen.

Hanke on onnistunut. Nykyään Bhaktapur on hyvä esimerkki siitä, kuinka turisimikin – oikein käytettynä – voi auttaa köyhää kaupunkia säilyttämään kulttuuri- ja historialliset piirteensä. Turisteilta kerättyjen varojen avulla Bhaktapurin kaupunki on pystynyt korjaamaan Nepalin kuuluisimpia muistomerkkejä. Niiden kunnossapito oli lyöty täysin laimin, koska valtio ei ollut esittänyt tähän varoja sen enempää kuin aloitteitakaan.

Kunnostettuja historiallisia rakennuksia tai kulttuurimonumentteja on toistaiseksi kaksitoista. Näiden joukossa ovat maailmankuulu viisikerroksinen Nyatapolan temppeli ja viereinen Bhairavnathin temppeli Taumadhin aukiolla. Nyatapolan temppelin restaurointiin kului noin 150 000 markkaa. Taiteellisesta mahtavuudestaan tunnetun Bhairavnathin pyhätön kunnostaminen maksoi suunnilleen 250 000 markkaa, mikä on karkeasti ottaen puolet valtion arkeologisen viraston arviosta.

Vielä kymmenen vuotta sitten Bhaktapur merkitsi likaa ja saastaa. Puutteellisen viemäröinnin ja hygienian sekä välinpitämättömyyden takia Nepalin keskiaikainen helmi muuttui koleran uhkaamaksi urbaanighetoksi.

– Lammista tuli roskakaivoja ja rakennukset hajosivat käsiin, Bhaktapurin 36-vuotias kaupunginjohtaja Prem Suwal kertoo.

– Likaa oli kaikkialla.

Kaupunki on jo puhdistanut ja kunnostanut 32 lampea alueellaan. Nykyään Bhaktapurin kadut ja lammikot ovat puhtaampia, sen muistomerkit ovat paremmassa kunnossa kuin naapurikaupunki Katmandun.

– Taiteemme ja perintömme kertovat esi-isiemme taidoista ja tiedoista. Nyt ne ovat meidän rikkauttamme, Suwal toteaa.

– Yritämme säilyttää vaurautemme.

Bhaktapurista Aasian kulttuurikaupunki?

Bhaktapurin uudelleensynty alkoi 50 rupian (viiden markan) sisäänpääsymaksusta. Kaupungin kommunistijohtajien tekemä päätös turistien verottamisesta kohtasi aluksi vastustusta. Muiden muassa matkailupiirit vastustivat päätöstä, koska heidän mielestään asiasta olisi pitänyt tiedottaa etukäteen. Nykyään ollaan enenevästi samaa mieltä siitä, että Bhaktapurin tie on oikea.

Turisteilta kerätyt rahat kattavat noin 55 prosenttia Bhaktapurin kokonaisvuosituloista. Ajatus siitä, että matkailijat pannaan maksamaan kaupungin kunnostamisesta, on saavuttanut niin suurta suosiota, että tämän vuoden alun kunnallisvaaleissa kaupungin suurimman puolueen johtajat ottivat tämän vaaliohjelmiensa pääkohdaksi. Vaalien alla esimerkiksi Prem Suwal lupasi, että Bhaktapurista tehdään maan siistein kaupunki, sen kulttuuriperintoä vaalitaan ja suojellaan ja siitä tehdään Aasian kulttuurikaupunki.

Katmandun laakson keskiaikaiset muistomerkit – erityisesti sen kolme kaupunkia Katmandu, Lalitpur ja Bhaktapur – ovat peräisin 1300- ja 1700-luvuilta. Missään muualla maailmassa ei ole vastaavanlaista kulttuurimuistomerkkien tai uskonnollisten ja historiallisten esineiden varastoa. UNESCO:n maailman kulttuuriperintöohjelmaan kuuluvista nepalilaisista kohteista seitsemän sijaitsee Katmandun laaksossa. Kaikki ovat 20 kilometrin säteellä toisistaan.

Bhaktapur on yksi kulttuuriperintökohteista. Noin viiden neliökilometrin laajuinen, simpukanmuotoinen kaupunki perustettiin jo 800-luvulla. Upeasti rakennetut palatsit ja temppelit sekä tiiliverhottujen, kapeiden katujen yhdistämät aukiot ilmentävät harmoniaa ja täydellisyyttä, mikä tekee kaupungista ainutlaatuisen ja korvaamattoman.

Kiihtyvän ”modernisaation” paineet alkoivat tuntua kaikissa Katmandun laakson kaupungeissa, 1970-luvun alussa myös Bhaktapurissa. Monet keskiaikaiset aukiot ja pihat jäivät ”modernien” rakennusten alle. Vuonna 1974 saksalaiset päättivät auttaa Bhaktapuria, että se selviytyisi modernisaation hyökkäyksestä.

Saksalaisten avustama projekti pyrki suojelemaan kaupungin historiallista ympäristöä ja samalla kehittämään kaupungin peruspalveluja. Saksalaiset viipyivät Bhaktapurissa yli kymmenen vuotta. He suunnittelivat maankäyttöä ja laativat kaupunkisuunnitelmia, rakensivat viemäriverkoston ja hahmottelivat alueen kehitysohjelmaa. Mutta koska saksalaisten projekti oli olennaisin osin ”ulkopuolelta tuotu”, sen vaikutus kesti vain niin pitkään kuin Saksan markkoja virtasi kaupunkiin.

Esi-isien perintö arvoon

Bhaktapurilla on nyt käytössään itsehankittua rahaa, ja paikallinen väestö tukee sitä täysin. Niinpä kaupunki on pystynyt jatkamaan siitä mihin saksalaiset jäivät. Mikä tärkeintä, saksalaiset kaatanut kynnys on myös poistunut, koska rahat kerätään ja aloitteet syntyvät paikallisesti.

– Kaikki tämä olisi mahdotonta ilman paikallisen väestön tukea, toteaa Bhaktapurissa asuva kirjailija Om Charan Amatya.

– Kaupungissa aistittava henki kulkee koko yhteisön läpi.

Kaikki alkoi turistien kaupungille tuomista rahoista. Ensimmäisenä vuonna Bhaktapur keräsi noin 35 000 markkaa. Nykyään kaupunki veloittaa 25 markkaa jokaiselta länsimaalaiselta turistilta ja suunnittelee saavansa tänä vuonna yhteensä 3,5 miljoonaa markkaa. Varojen kerääminen on onnistunut todella hyvin, ja tämän kannustamana kaupunki päätti äskettäin, että se alkaa periä pienempää pääsymaksua eteläisestä Aasiasta tulevilta matkailijoilta. Suunnilleen 110 000 länsimaista turistia kävi Bhaktapurissa viime vuonna, ja he toivat kaupunkiin noin 2,7 miljoonaa markkaa.

Bhaktapurin menestyksekäs suojelu on tullut myös maksamaan.

– Kun olemme sijoittaneet kaikki rahamme ikivanhojen rakennusten kunnostamiseen, rahaa jää hyvin vähän kaupungin kehittämiseen, Suwal kertoo.

– Tässäkin voisimme tarvita apua.

Kustannusten minimoimiseksi kaupunginhallinto on pyytänyt, että keskushallinto huojentaisi korjaustöissä käytettävien materiaalien verotusta. Maan hallitus ei ole vastannut, mutta tämä ei ole lannistanut bhaktapurilaisten toiveita. Suwalin mielestä on perusteltua investoida korjaustöihin, koska hyvin kunnossa pidetty kaupunki tuo tulevaisuudessa enemmän turisteja ja varoja. Hän lisää:

-Tänään hankittu tiili voi huomenna pelastaa koko seinän.

Ihmiset on saatu vakuuttuneiksi, että puhtaus ja kulttuurimuistomerkkien säilyttäminen ovat tärkeitä asioita. Tästä syystä kaupunginhallinto ei enää törmää kysymykseen ”miksi?”. Itseasiassa nykyisin keskustellaan miten – ei siis miksi – 1700-luvulta peräisin oleva Viidenkymmenenviiden ikkunan palatsi pitäisi kunnostaa.

Ilmaan on heitetty ajatus, että palatsin kunnostamisessa ja vahvistamisessa käytetään rakenteiden sisään upotettavia teräs- ja betonipalkkeja. Bhaktapurin kaupungilla on kuitenkin erilainen ehdotus. Se haluaisi korjata palatsin vanhoin työmenetelmin.

– Jos esi-isämme osasivat rakentaa palatsin, miksi me emme osaisi korjata sitä?, Amatya kysyy.

– Emme hallitse esitettyä teräspalkkiteknologiaa, mutta osaamme korjata perinteisin menetelmin.

Kirjoittaja on nepalilainen toimittaja.