Ihminen löytää kulttuurinsa sormenjäljessään
Garin Nugrohon, edessäni istuvan sympaattisen indonesialaisen elokuvaohjaajan, uusi elokuva Bulan tertusuk Ilalang (Kuu tanssii) on ohjaajan paikallisen kulttuuriperinteen arvoituksellinen kuvaus – ”sillä tuo perinnekin on jatkuva arvoitus” -, hiljaisuuden ja hitauden loistelias runoelma.
Nugrohon, 35, tavoitteena on vangita eläviin kuviinsa sirpaleisen kotimaansa erilaisia paikalliskulttuureja, puolustaa kaikkiin kätkeytyvää salaisuutta. Edellinen elokuva, parhaan elokuvan palkinnon Tokion ja Taorminan filmifestivaaleilla 1994 voittanut A Letter to an Angel oli tehty Sumban saarella itäisessä Indonesiassa; Kuu tanssii taas tapahtuu Solon kaupungissa Jaavan saarella. Lähtökohtana tässä ohjaajan kolmannessa kokopitkässä teoksessa on jaavalaisessa kulttuurissa keskeinen bedoyo-tanssi ja sitä ohjaileva gamelan-musiikki. Niitä opiskeltiin Nugrohon kotitalon naapurissa.
Tarina tiestä omaan kulttuuriin
Kuu tanssii on kertomus nuoresta naisesta – naisen nimi on Kuu – ja nuoresta miehestä, jotka molemmat ovat oppilaita kuuluisan musiikkimaestron koulussa. Saman tasoisia maestroja ei ole kuin muutamia. On siis suuri kunnia olla hänen opetuslapsenaan, päästä kenties laulamaan paikalliselle kuninkaalle.
Nuori mies saapuu, hänellä on farkut ja moottoripyörä, rakastuu naiseen. Ei saa vastakaikua. Tai ehkä saa, naisen silmissä, koska ne eivät uskalla katsoa mieheen. Eikä nainen puhu, ei koske. Tai koskee, vahingossa, sateessa batiikkikankaiden lomassa, houkuttelevammin kuin kukaan gretagarbo koskaan. Nainen on sitoutunut muualle, oppimaan oman kulttuurinsa viisauden vanhan miehen, maestron, kautta.
Ohjaajan vastatessa yleisön kysymyksiin elokuvan jälkeen on mielenkiintoista seurata, kuinka ihmiset yrittävät tulkita juuri näkemänsä länsimaisen kehikon läpi. Joku väittää nuoren naisen kärsineen siitä, että hän ei voinut puhua, ei koskea, vaikka rakasti nuorta miestä. Ja tästä kärsimyksestä ”there was no way out”. Väärin, ei ollut tarvetta päästä mistään ulos. Nainen valitsi: ymmärrys omasta kulttuurista oli tärkeämpää kuin rakkaus.
Mieskään, joka on omaksunut länsimaisia arvoja, ei pysty ymmärtämään naisen hiljaisuutta. Hänen ja naisen, kahden kulttuurin välille, syntyy ristiriita. Ihmettely.
Nugroho ei tuomitse mitään kulttuuria, ei länsimaistakaan. Farkut ja moottoripyörä ovat vain merkkejä erilaisuudesta, vielä niitä ei ole voitu sulattaa osaksi jaavalaista kulttuuria. Mies ei tavallaan kuulu joukkoon – eikä hän tunnu oppivan säveltämään musiikkia, joka kelpaisi mestarille.
Suuri maestro kuolee, nainen menettää kiintopisteensä, otteen siihen mitä hän on ollut tekemässä. Hetkeksi hän pukeutuu taas länsimaisiin vaatteisiin – hän on ennen oppilaaksi tuloaan matkustellut -, hetken hän taas puhuu englantia, pyytää apua löytääkseen tiensä uudelleen. Ei löydä.
Oma on tunnettava
Nugroho (GN): ”Globaali järjestelmä vaatii, että meidän on puhuttava englantia, kulutettava ja matkustettava. Mutta globaaliin järjestelmään ei voi identifioitua. Sillä identifioituminen voi tapahtua vain kulttuurin tuntemisen kautta, vain oman kulttuurin voi todella tuntea.”
Nainen ymmärtää. Hän painaa oman sormenjälkensä kuolleelta mestariltaan saamansa paperisen nuken päähän, paikalle jossa aiemmin on ollut vain ääriviivat. Hänen oma sormenjälkensä on johdattava häntä. Hän on ymmärtänyt, mikä hän on. Oma yksilönsä, oma kulttuurinsa, oma lähtökohtansa.
GN: ”Ihmisen täytyy olla ensin vahva omassa kulttuurissaan sulattaakseen siihen muutkin kulttuurit. Kyseessä on kuin judoka, jonka täytyy tuntea ensin omat voimansa voidakseen sitten siirtää toisen voiman osaksi omaa voimaansa. Jos taas toinen kulttuuri, esimerkiksi länsimaisuus, saapuu pelkkänä tuotteena ilman henkeä, jokin särkyy, mahdollisuus identifikaatioon särkyy.”
”Juuri tästä on kulttuurissa oltava jatkuvasti kyse: meidän kaikkien on jatkuvasti tehtävä kulttuuri uudelleen, mutta omista lähtökohdistamme käsin. Kulttuurin on oltava jatkuvasti liikkeessä. Jokaisen ihmisen pitäisi löytää harmonia sen suhteen, mitä oma kulttuuri on aikaisemmin ollut ja siihen mitä siihen ulkoapäin tuodaan. Jos vanha oma kulttuuri tunnetaan, ei ole vaaraa siitä, miten ulkopuolinen, esimerkiksi länsimainen, kulttuuri saapuu.”
Henri Vogt
Kirjoittaja on politiikan tutkija. Haastattelu on tehty helmikuun lopulla Berliinin elokuvajuhlilla, jossa Kuu tanssii sai eurooppalaisen kantaesityksensä. Espoo Cine -elokuvafestivaali pyrkii saamaan sen ensi syksyn ohjelmistoonsa.