”Olemme siirtymässä turvallisuusjoukkojen harjoittaman väkivallan kaudesta Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston suorittamien ihmisoikeusrikkomusten aikaan” – Salvadorilainen jesuiitta toukokuussa 1991 –
Keski-Amerikan 1980-luvun kriisi muistetaan ennen kaikkea sen vaatimista lukuisista ihmisuhreista. Vuosikymmenen alussa Guatemalassa diktaattori Efraín Ríos Montt harjoitti poltetun maan taktiikkaa taistelussa URNG-sissijärjestoöä vastaan ja tuhosi mm. 440 mayakylää ja surmasi 100 000 siviiliä. Noin 200 000 ihmistä pakeni 1980-luvun väkivaltaa Meksikoon.
Hondurasissa repressiivinen toiminta ei ollut yhtä avointa: maa oli elintärkeä tukikohta contra-armeijalle, joka taisteli Nicaraguan sandinistihallintoa vastaan. Hallituksen yhdysvaltalaismielistä politiikkaa vastustaneet äänet tukahdutettiin hyvin järjestäytyneillä armeijan erikoisjoukoilla (Batallón 3-16), joille murhat ja kidutukset olivat arkipäivää. El Salvadorin sisällissota, jonka aikana Yhdysvallat tuki maan hallitusta keskimäärin puolellatoista miljoonalla dollarilla päivässa, vaati yli 70 000 ihmishenkeä. Hallituksen joukoista muodostetut kuolemanpartiot kylvivät kauhua kylmäverisellä murhakoneistollaan.
Nicaraguassa vuonna 1979 valtaannousseet sandinistit kamppailivat Yhdysvaltojen kouluttamaa ja rahoittamaa 16 000 miehen contra-armeijaa vastaan. Yli 30 000 siviiliä menetti henkensä 1980-luvulla; 11 500 nuorta sotilasta vammautui pysyvästi. Costa Rica, joka vakuutteli puolueettomuuttaan, salli Luis Alberto Mongen hallinnon aikana contrien käyttää maan pohjoisosassa sijaitsevaa lentokenttää tukikohtana, josta toimitettiin aseita Nicaraguan puolelle.
Vuonna 1987 Esquipulasissa Guatemalassa viiden keskiamerikkalaisen maan presidentit solmivat rauhansopimuksen. Keski-Amerikka aloitti siirtymäkauden kohti aseistariisuntaa, demokratisoitumista, vapaita vaaleja ja sotivien osapuolten vastaanottaman ulkopuolisen avun lakkauttamista.
Nicaraguassa järjestettiin vaalit vuoden 1990 alussa. Oppositiokoalitio UNO voitti sandinistien FSLN:n, ja presidentiksi valittiin Violeta Chamorro. El Salvador neuvotteli rauhansopimuksen YK:n välityksellä vuonna 1992. Guatemalan hallitus, jonka edustajana presidentti Vinizio Cerezo vaati sotilaiden painostuksesta vuonna 1987, että rauhansopimuksessa ei puhuta maan ”sisäisestä konfliktista”, koska URNG:n toimintaa pidetään hallituksen piirissä ”yksittäisten terroristien julkisuuskampanjana”, neuvottelee yhä keväällä 1996 sissijärjestön kanssa rauhan solmimisesta.
Uusi kriisi 1990-luvulla
Vaikka El Salvador ja Nicaragua ovat virallisesti siirtyneet rauhan tielle, väkivaltaisuudet eivät ole lakanneet. El Salvadorissa kuolemanpartiot ovat jatkaneet toimintaansa 1990-luvulla. Oppositiopoliitikkojen murhakierre on jatkunut.
Nicaraguan, joka oli Keski-Amerikan 1980-luvun kriisin polttopisteessä, on ollut vaikea sopeutua kylmän sodan ja vuoden 1990 vaalien jälkeiseen tilanteeseen. Ennen vaaleja Yhdysvallat lupasi taloudellista tukea, jos oppositio voittaisi. Bushin hallinto tuhlasi miljoonia dollareita vaalikampanjaan. UNO voitti, ja vaalit julistettiin puhtaiksi, päinvastoin kuin yleisesti rehellisinä pidetyt vuoden 1984 vaalit.
Yhdyvallat asetti kuitenkin taloudelliselle avulleen poliittisia ehtoja: mm. Nicaraguan armeijan piti pienentää kokoaan radikaalisti ja sandinistien aikana kansallistettuja maatiloja piti palauttaa Miamissa asuville entisille nicargualaisille maanomistajille, jotka monessa tapauksessa myivät tai vuokrasivat maan eteenpäin.
Chamorron hallitus otti tehtäväkseen sandinisteista koostuvan armeijan pienentämisen ja sen irtikytkemisen FSLN:stä. Kun vielä vuonna 1990 joukkojen vahvuus oli 96 000, niin vuoteen 1994 mennessä riveissä oli enää 18 000 sotilasta. Pitkään uuden hallituksen aikana armeijaa johtanut sandinisti Humberto Ortega vakuutti: ”Olemme perustuslaillinen armeija: emme kaappaa valtaa, mutta emme myoskään ammu kansalaisia kohti”.
Joulukuussa 1995 armeija toimi jälleen neoliberaalin politiikan takaajana ja ampui kovilla kohti opiskelijoita, jotka osoittivat mieltään yliopistoille osoitettujen määrärahojen pienuutta vastaan.
Aseistariisuttujen contrien ja sandinistien integroimiseksi yhteiskuntaan hallitus lupasi heille mm. viljelymaata. Se ei ole kuitenkaan pitänyt kiinni sopimuksista ja useat tyytymättömat entiset sotilaat ovat tarttuneet uudelleen aseisiin – tällä kertaa ideologiana on omien taloudellisten ja sosiaalisten tarpeiden tyydyttäminen. Turvallisuudesta vastaavan armeijan tehtäväksi onkin annettu ex-sotilaista koostuvien ryhmien taltuttaminen.
Käsitteet remonttiin
Koska näiden ja muiden uusien konfliktien syyt ovat selkeästi taloudellis-sosiaalisia eivätkä poliittis-sotilaallisia, monet eri tahot ovat alkaneet puhua turvallisuuskäsitteen laajentamisesta. Nicaragualaisen tutkijan Carlos Pachecon mukaan ”turvallisuus” on Keski-Amerikassa perinteisesti liitetty nimenomaan valtion järjestyksen ylläpitoon liittyvään sotilaalliseen toimintaan. Nyttemmin on alettu ymmartää, että konfliktien ennaltaehkäisyssä on tarpeen ottaa huomioon myös niiden taustalla piilevät sosiaaliset ja taloudelliset syyt. Guatemalassa uutta ajattelua on 1990-luvulla sovellettu omintakeiseen tyyliin: armeija on laajentanut tehtäväkenttäänsä aina lasten rokotusohjelmiin asti.
Myös ihmisoikeuskäsitettä arvioidaan uudelleen. Keski-Amerikan ihmisoikeusjärjestön CODEHUCA:n mukaan ensimmäisen polven ihmisoikeuksiin luetaan kansalais- ja poliittiset oikeudet, toisen polven oikeuksia ovat taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset oikeudet ja kolmannen polven oikeuksiin lasketaan kuuluvaksi oikeus rauhaan, ympäristöön, kehitykseen ja ihmiskunnan yhteiseen perintöön. Järjestön mukaan kaikkien näiden oikeuksien, myös kolmannen polven, pitäisi sisältyä ihmisoikeus-termiin.
Käytännössä CODEHUCA:n tekemä linjaus näkyy siinä, että järjestö on ottanut voimakkaasti kantaa Keski-Amerikassa toteutettaviin rakennesopeutusohjelmiin. CODEHUCA:n mukaan ohjelmat rikkovat karkeasti ihmisoikeuksia.
Juttu jatkuu > > >