”Private club, do you understand!”

Kumppanin iskujoukon testi paljasti kahdenlaisia tapoja vaikeuttaa ja estää vääränväristen ihmisten sisäänpääsyä helsinkiläisiin ravintoloihin. Yhdessä positiivisista testituloksista harkitaan rikosilmoitusta. Kumppani aikoo seurata mahdollisen oikeusjutun käsittelyä Suomen oikeuselimissä.

Pääseekö sisään?

Korviimme oli kantautunut huhu, jonka mukaan suomalaisten ravintoloiden portsarit tapaavat oman mielensä mukaan estää vääränväristen miesten sisäänpääsyn. Kumppanin iskujoukko testasi huhun käymällä pikavisiitillä kolmessa Helsingin yöpaikassa.

Isku kohdistui suosittuun Hesperian yökerhoon, funk- ja soul-musiikistaan kuuluun yötanssipaikka Nyloniin ja rock-kapakkaan Honky Tonk Café. Iskun ajankohta oli lauantai, 30.3.1996.

Tiimimme koostuu minusta, vaaleaihoisesta suomalaisesta miehestä, Babelista, tummempi-ihoisesta ja afrokammatusta palestiinalaisesta miehestä, ja Susasta, todistaja-oikeusneuvojana toimineesta suomalaisesta naisesta. Me miehet olemme molemmat 28-vuotiaita, mutta minä näytän puolueettomien arvioiden mukaan viisi vuotta nuoremmalta kuin Babel.

Hesperia Night Club, klo 23.00.

Sataa vähän räntää, ja puuskittainen tuuli vihmoo korviamme. Jalkakäytävällä on loskaa ja jäätä. Meitä vähän jännittää, mutta siitä huolimatta olemme jättäneet rohkaisuryypyt ottamatta.

Suunnitelmamme mukaan minä saavun ensin ovelle. Siellä on teini-ikäinen tyttö, joka kinuaa portsarilta sisäänpääsyä. Portsari katsahtaa silmiini ja viittaa minut suoraan sisään. – Tervetuloa.

Menen portaita alas, ja jään lipunmyyntijonon hännille. Kohta perässäni tulee Susa. Missä on Babel? Babel seisoo ulkona, ja portsari plärää hänen pakolaispassiaan edestakaisin. Päätän mennä kysymään, mikä on hätänä. Teini-ikäinen tyttökin on vielä ovella. Juuri kun portsari huomaa minut, hän sanoo Babelille: – All right. Welcome.

Kysyn portsarilta, miksi hän vaatii nähdä Babelin passin, ennen kuin tämä pääsee sisälle. Eihän tämä ole mikään valtion raja. – Tänne on 24 vuoden ikäraja, ja meidän on tehtävä pistokokeita, vastaa portsari.

Kysyn, miksei Babelin opiskelukortti kelvannut. – Meillä oli juuri kokous poliisipäällikön kanssa, ja hänen mukaansa vain Suomessa voimassa olevat henkilöllisyyspaperit voidaan hyväksyä. Niitä ovat henkilöllisyyskortti, ajokortti, kuvallinen Kela-kortti ja passi, siilitukkainen portinvahti laskettelee.

Kysyn, miksei minulta kysytty henkilöllisyyspapereita, vaikka näytän nuoremmalta kuin Babel. – Minä uskoin sinun olevan yli 24-vuotias, vastaa siilitukkainen portsari. – Tässä ei ole kyse mistään ihonväristä tai rodusta, hän huomauttaa. Lähdemme kohti ravintola Nylonia ja olemme sitä mieltä, että portsari ei puhunut totta.

Ravintola Nylon, klo 23.45 Babel menee ovelle ensin, yksin. Ovella ei ole jonoa. Babel koputtaa oveen. Takaa paljastuu kaksi portsaria, toinen polkkatukkainen ovimies ja toinen kaljuhko lipunmyyjä. Ovimies pyytää Babelilta jäsenkorttia.

– Ainoastaan jäsenkortilla. Only members.

– Sorry? Papers? Babel ihmettelee.

– Yes, do you have member’s club card, membership card? kysyy ovimies. Samalla Babelin ohi menee sisään suomalaisia juhlijoita.

– How can I get this card? kysyy Babel.

– You have to ask the owner, vastaa polkkatukkainen.

– All these people have this card? kysyy Babel viitaten hänet ohittaviin valkoihoisiin ihmisiin, jotka eivät näytä miehille mitään kortteja.

– Yes, everyone has it.

– Would you not like to see my passport?

– No no, club card, Nylon club card. Ovimies nostattaa ääntään. – You have to go to the owner of this place.

– How can I know this person?

– This is private club.

– Private… But I have some friends who are not members and they enter, sanoo Babel.

– They know… – Everyone has to know the owner. This is a private club, do you understand, members only. So good night! Believe me or, keskeyttää taaempana istuva kaljuhko lipunmyyjä.

Babel lähtee ja kertoo meille nurkan takana, mitä on tapahtunut. On minun vuoroni. Kuljen kujan päähän ja koputan ovelle.

– Moi.

– Tervetuloa, vastaa polkkatukkainen ovimies, ja astun sisään. Kysyn lipunmyyjältä, mitä maksaa ja miten myöhään paikka on auki. Sanon palaavani myöhemmin ystävien kanssa. Haen Babelin ja Susan ja koputan uudestaan ovelle. Polkkatukkainen hämmästyy nähdessään Babelin. Hän katsoo minua kysyvästi hämmentynyt ilme kasvoillaan.

– Tulin kysymään, miksei tätä kaveriani päästetty sisään?

– Joo, ainoastaan jäsenkortilla.

En tunne yhtään vaaleata suomalaista, jolta koskaan olisi kysytty Nylonin ovella jäsenkorttia. Sen sijaan tiedän monia, jotka menevät sisään ilman korttia.

– Multa ei kysytty jäsenkorttia. Miksei? kysyn.

– Aivan. Miten tää liittyy suhun tää asia?

– No, kaverilta kysytään jäsenkorttia, mutta multa ei.

– Me kysytään sitä ensi kerralla. Tässä on kaveri erehtynyt vissiin luulemaan että sulla on semmonen, selittää minut pari minuuttia aikaisemmin sisään ottanut polkkatukkainen.

– Erehdys että mut tunnettiin? Mikä sun nimi on?

– Ei mun tarvii sulle sanoo nimeä. Voit soittaa tänne, meillä on omistajat joka päivä paikalla. Voit pyytää vaikka Tapio Suomea, hän on omistaja.

– Miksi te kysytte joiltakin tätä jäsenyyttä?

– Mä en päätä sitä jäsenyyttä, mä teen vaan työtäni ja pyydän ne kortit. Työnantaja päättää jäsenyydestä.

– Pyydättekö te kaikilta nää jäsenkortit? kysyy Susa.

– Joo kaikilta… Sitten meillä on vakioasiakkaita, jotka on käyneet täällä useamman vuoden, ne on automaattisesti jäseniä, selittää polkkatukkainen ovimies. Portsareista ei saa irti enempää. Me lähdemme ja olemme sitä mieltä, että portsarit valehtelivat.

Yritimme soittaa seuraavalla viikolla useana päivänä ja iltana Nylonin omistajalle. Häntä ei tavoitettu ennen kuin lehti lähti painoon. Illan viimeinen kohteemme Honky Tonk Café otti Babelin suoraan sisään. Hienoa, mutta meistä kukaan ei ollut juhlatuulella.

Antti Kuparinen