Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan toiminnan uudistustyö on alkanut, sekä Suomen päässä että nykyisissä yhteistyömaissamme. Uudistustyölle on annettu pari vuotta aikaa. Sen yleisistä suuntaviivoista näyttää vallitsevan yhteisymmärrys sekä Kepassa että Kepan ja ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston välillä. Nykyisen kehitysjoukko-ohjelman tilalle kehitetään Kumppanuus-ohjelma, jonka punaisena lankana on kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntien ja kansalaisjärjestöjen kehityspyrkimysten tukeminen sekä vuorovaikutuksen syventäminen näiden ja suomalaisen kehitysmaaliikkeen välillä. Lisäksi panostetaan nykyistä huomattavasti enemmän maailmanlaajuisen yhteisvastuun vahvistamiseen Suomessa ja tehostetaan Kepan kehityspoliittista toimintaa. Uudistusten sisältöä ja muotoa suunnitellaan ja selvitellään. Järjestöjen tarpeita ja mielipiteitä kartoitetaan. Aivoriihet ja työryhmät kokoontuvat. Kepan toimisto on alkuvuodesta muistuttanut muurahaispesää. Nyt on eteenpäinmenon ja tekemisen meininki.

En ryhdy ennustajaeukoksi eli spekuloimaan sillä miltä uusi uljas Kepa näyttää kahden vuoden kuluttua. Siitä olen kylläkin vakuuttunut, että varsinainen uudistustyö jatkuu vielä tämän kahden vuoden ”virallisen” siirtymäkauden jälkeenkin. Monet kysymykset ovat aidosti auki, ja uudistuminen on jatkuva prosessi.

Eräs uudistustyön alkuvaiheessa vahvasti esillä ollut ”perimmäinen” kysymys on se, pitääkö Kepalla vastaisuudessa olla omaakin kenttätoimintaa kehitysmaissa, vai tulisiko Kepan keskittyä monenkirjavan järjestökentän toiminnan tukemiseen, seurantaan ja koordinaatioon. Tästä on esiintynyt vähintään kahdenlaisia näkemyksiä, ja lopullinen johtopäätös kypsyy ajallaan. Kuulun ehdottomasti niihin, jotka kannattavat Kepan oman kenttätoiminnan jatkamista jossakin muodossa. Miksi ?

Kattojärjestö tai yhteistyöelin, jolla ei ole suoraa omaa vastuuta käytännön kehitysyhteistyöstä mutta joka jakaa auliisti neuvoja kaikille muille siitä, miten asioita voisi hoitaa paremmin ja toisin, ei ole kovin uskottava. Kattojärjestö joka vain dokumentoi, koordinoi ja tiedottaa ei kovinkaan helposti saa jäsenjärjestöjään aidosti sitoutumaan ”sateenvarjoonsa” ja ottamaan todellista vastuuta sen tekemisistä. Jotta järjestöt saataisiin aidosti nykyistä tiivimpään yhteistyöhön, tiedon ja kokemusten vaihtoon sekä yhteisten laatu- ja tulosmittareiden kehittelyyn, tarvitaan puitteet ja välineet tehdä asioita yhdessä. Uusien innovaatioiden kehittäminen kansalaisjärjestöjen kehitysmaatoimintaan vaatii yhteisiä kokeilukanavia.

Kepan tähänastinen toimintakokonaisuus ei ole palvellut tätä tavoitetta kovin hyvin. Kehitysjoukko-ohjelma on ollut liian irrallinen erillisprojekti toimiakseen järjestöjen yhteistyön kehittämisfoorumina. Tämä opetus on otettava painokkaasti huomioon Kumppanuus-ohjelman kehittämisessä.

Pertti Paasion tuore kehitysyhteistyöselvitys tuo oman lisänsä tähän keskusteluun. Hän esitti kehitysyhteistyön uusien rahoituskanavien kokeilua, ja mainitsi esimerkinomaisesti kansalaisjärjestöjen hallinnoimia mikroluotto-, ympäristö-, ihmisoikeus- ja vammaishankkeiden tukirahastoja. Kehitysmaasuhteiden neuvottelukunta lisäsi tähän luetteloon kulttuurialan kehitysyhteistyön. Jos valtioneuvosto ministeri Haaviston vetämän ministeriryhmän kautta päättää muuttaa tämän idean todeksi, Kepa sopisi varmasti joidenkin tällaisten ideoiden käytännön toteuttajaksi.

Folke Sundman

Kirjoittaja on Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen toiminnanjohtaja