Kehitysyhteistyöministeri Pekka Haaviston mukaan kehitysyhteistyön painopiste on muuttumassa inhimillisempään suuntaan. Tutustuminen tilanteeseen Mosambikissa vahvistaa käsityksen: kehitys näyttää todella kehittyvän.

Mosambik on ollut Suomen kahdenvälisen kehitysyhteistyön tärkeimpiä kohdemaita jo pitkään. Viime aikojen leikkausten takia avun volyymi on pudonnut parhaimpien vuosien sadasta miljoonasta markasta nykyiseen 60 miljoonaan, mutta maa on silti saanut kärsiä vähemmän kuin monet.

Silkan avun volyymin lisäksi Mosambikin tekee meille tärkeäksi siellä parhaillaan meneillään oleva prosessi. Yhteistyön painopiste on kovaa vauhtia ottamassa askeleen lähemmäksi juhlapuheiden retoriikkaa. Jos Mosambikin malli kertoo jotain kehitysyhteistyön tulevaisuudesta, se näyttää hyvältä.

Konttisatamalla köyhyys kuriin

Kehitysyhteistyövarat on Mosambikissa totuttu käyttämään mittaviin infrastruktuurihankkeisiin kuten Beiran satamaan, johon Suomi on panostanut 150 miljoonaa markkaa. Maahan on rahdattu suomalaisia koneita, suomalaisia asiantuntijoita ja kaiken huipuksi suomalainen rakennusfirma valmistamaan suomalaisten pirtaan sopivia asuntoja.

Hyvien tapojen mukaisesti näissäkin projekteissa on tosin korostettu institution buildingia eli koulutusta ja jo olemassaolevien rakenteiden vahvistamista.

Hankkeet ovat olleet jatkuvan debatin kohteina aina niiden käynnistämisestä alkaen. Niiden kestävyyttä on pidetty varsin kyseenalaisena, eikä syyttä — historia tuntee lukuisia esimerkkejä valkoisista elefanteista eli kehitysyhteistyöhankkeista, jotka ovat romahtaneet ulkomaalaisten rahahanojen ehdyttyä.

Voi myös aiheellisesti kysyä olisiko parempiakin tapoja vähentää köyhyyttä kuin rakentaa konttiterminaali.

– Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosasto (Kyo) on ensimmäisenä myöntämässä, että on tullut rakennettua valkoisia elefantteja. Mikä muu valtion taho heittelee vapaaehtoisesti tuhkaa ylleen, puuskahtaa Suomen Mosambikin suurlähettiläs, Kyon evaluaatiopuolellakin ansioitunut Matti Kääriäinen.

Ja toden totta, viime vuosina Kyo on ruoskinut itseään lähes uskonnollisella kiihkolla. Kyon itsekritiikki huipentuu varmaankin selvityksessä Suomen kehitysyhteistyöstä Tansaniassa.

– Vuosien mittaan patoutunut kritiikki on vihdoin Tansania-keskustelussa tullut esiin, sanoo Pekka Haavisto.

– Kyossa on keskusteluttanut erityisesti ”he tekevät sen itse” -periaate, että omat koirat purevat. Mutta jos esimerkiksi liikenneministeriön viimeisen parinkymmenen vuoden tekemisiä ruodittaisiin samalla tarkkuudella, olisi se varmasti yhtä huvittavaa luettavaa, Haavisto toteaa.

– Suomen kehitysyhteistyö ei ole ollenkaan niin huonoa kuin väitetään. Meillä on aimo annos realismia ja suunnitelmallisuutta mukana. Samoissa maissa on oltu pitkään ja sitouduttu projekteihin, hän jatkaa.

Kyo on ottanut virheistä oppia

Itsetutkiskelu näyttää tuottaneen tulosta. Peilin ääressä keikistelyn ansiosta malka omassa silmässä on havaittu. Sekä Kääriäinen että Haavisto uskovat, että Kyo on ottanut virheistä opikseen.

Ainakin Mosambikissa satamien aika näyttää olevan ohi ja infrastruktuurihankkeet saavat näillä näkymin jäädä historian lehdille. Meneillään on rakennemuutos, joka nostaa — Maailmanpankin kaunosieluja lainatakseni — ”ihmisen kehityksen keskiöön”.

Sekä Beiran satamahanke että vesiprojekti saatetaan molemmat päätökseen tänä syksynä. Jatkossa tukea tulee saamaan vain pehmeä sektori, siis lähinnä terveydenhuolto, koulutus ja demokratian vahvistaminen. Jo nyt suurin suomalainen hanke Mosambikissa on Manican terveydenhuoltoprojekti, joka pyrkii tuomaan peruspalveluja koko väestön ulottuville.

Jos se Haavistosta riippuu, tulee sama linja toteutumaan kautta koko suomalaisen kehitysyhteistyön. Ensisijaiseksi nousee inhimillinen kehitys eli ihmisten perustarpeiden tyydyttäminen. Avainsanoja ovat ympäristönsuojelu, ihmisoikeudet, demokratia ja naisten asema.

– Painopisteen muutos on selvästi lähtenyt liikkeelle ja tulee jatkumaan. Nyt otetun suunnan takana voin seistä. Laiva on kääntymässä oikealle kurssille, Haavisto sanoo toiveikkaana.

Eikä syyttä. Jos tavoitteet toteutuvat, on kyseessä paluu yhä lähemmäksi kehitysyhteistyön perusideaa: kehitysmaiden köyhien pyyteetöntä auttamista. Aivan kaikille infrastruktuurihankkeille ei Haavisto kuitenkaan jättäisi hyvästejä.

– Pehmeä sektori ja juomavesi ovat kiistattoman hyviä kohteita. En silti sulkisi pois energiantuotantohankkeita. Otetaan esimerkiksi dieselvoimala Managuaan. Nyt kiistellään siitä edistääkö tämä hanke sosiaalista kehitystä tai ympäristönsuojelua. Mutta ei sekään ole hyvä, jos ihmiset jäävät kaupungissa ilman sähköä, hän perustelee kantaansa.

Loppujen lopuksi Haavisto äityy myös puolustamaan paljon parjattuja korkotukiluottojakin.

– Vaikka korkotuki on vihattu instrumentti, siinä on ehkä ympäristöpuolella mahdollisuuksia. Niin sanottu Helsinki-paketti on karsinut lastulevytehtaat pois, hän muistuttaa.

Epäonnistumiset on sallittava

Haaviston mukaan suomalaisten ei tarvitse häpeillä kehitysyhteistyönsä laatua muiden Pohjoismaiden rinnalla. Avun määrä onkin sitten jo toinen juttu.

Kääriäisen mielestä syy siihen, että muiden Pohjoismaiden ihmiset suhtautuvat kehitysyhteistyöhön meitä suopeammin löytyy avoimuudesta. Esimerkiksi Tanskassa kehitysyhteistyöstä ja sen tavoitteista on käyty aktiivista, julkista keskustelua. Poliitikot ovat ottaneet kehitysyhteistyön omakseen.

Haavisto yhtyy Kääriäisen käsitykseen.

– Suomessa kehitysyhteistyöstä on tavattoman vaikea saada tietoa. Kansanedustajien mielipiteet on nähty Kyossa haitallisina. Samalla on menetetty eduskunnan tuki kehitysyhteistyölle, hän sanoo.

Kehitysyhteistyön kriittistä arviointia Haavisto pitää hyvin tärkeänä.

– Veronmaksajilla on kehitysyhteistyössä oikeus tietää poikkeuksellisen tarkkaan, minne heidän rahansa menevät. Kansalaisten tulisi silti hyväksyä, että kehitysyhteistyössä tulee silloin tällöin epäonnistumisiakin, hän muistuttaa.

Haavisto kehuu Pentti Linkolaa

Kehitysyhteistyöosasto on nyt tehnyt katumusharjoituksensa ja meillä on ikioma aktivistiministerimme vallan kahvassa. Onko kaikki siis hyvin?

– Ei todellakaan. Kehitysyhteistyövaroja käytetään yhä viennin edistämiseen kehitysmaihin. Pahimmillaan tämä on esimerkiksi Indonesiassa, jossa suomalaisin varoin varustetut sellutehtaat tuhoavat sademetsiä ja huonontavat paikallisväestön elinehtoja, muistuttaa Ympäristö ja kehitys ry:n varapuheenjohtaja Marko Ulvila.

Kehitysmaainstituutin tutkijan Timo Voipionkaan ei tarvitse sen kummemmin miettiä löytääkseen lukuisia puutteita nykyisestä kehitysyhteistyöstä.

– Kehitysyhteistyötä leimaa minusta väärä, liian elitistinen kulttuuri. Kyon pääkonttorista on todella pitkä matka köyhimpien ihmisten todellisuuteen.

Haavisto sanoo tiedostavansa monet nykyiset puutteet ja pyrkivänsä korjaamaan niitä. Hänen työsarkaansa kuuluu lähivuosina esimerkiksi kulttuuriyhteistyön kehittäminen, kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön osuuden nostaminen sekä uuden mikroluottorahaston perustaminen. Määrärahojen heilahteluja vastaan voisi hänen mielestään harkita jonkinlaista rahastointia.

Humanitaaristä apua Haavisto pitää tärkeänä sen pulmallisuudesta huolimatta.

– Humanitaarisen avun merkitys on huomattavasti markkamääriä suurempi. Se vaikuttaa myös suomalaisten ajatteluun, se kasvattaa herkkyyttä.

Yksi tärkeimmistä kysymyksistä tulee kuitenkin olemaan EU:n kehitysyhteistyön kehittäminen.

– Kriteerit EU-projekteissa ovat mahdottoman löysät. Suomen ollessa mukana rahoittamassa meidän pitäisi valvoa varojen käyttöä paremmin, hän sanoo.

Haavisto pitää aktivistien kritiikkiä arvokkaana pyrittäessä parantamaan kehitysyhteistyötä.

– Tilanne, jossa sattumoisin tuntee lähes kaikki kriitikot, on tosin hieman kinkkinen, hän sanoo.

– En voi seisoa yksittäisten projektien takana enkä toimia suomalaisen kehitysyhteistyön laadun takuumiehenä, mutta kyllä uudet projektit voidaan kiistatta paremmin perustella. Kriitikkoja tulee silti aina olemaan, ja näin pitääkin olla. On hyvä, että on olemassa fundamentaalikriitikkoja. En vaihtaisi Linkolaa mistään hinnasta, Haavisto kertoo.

Kehitysyhteistyön laadun parantaminen on välttämätöntä, jotta jonain kauniina päivänä tavalliset virtasetkin voivat olla ylpeitä suomalaisesta panoksesta etelässä. Ja ehkä silloin poliitikotkin ovat valmiita kaivamaan kollektiivista kuvettamme innokkaammin ja panostamaan kehitysyhteistyöhön muiden Pohjoismaiden tavoin.

– Kehitysyhteistyövarat voivat kasvaa vain kansalaisten tuella, muistuttaa Haavisto.

Kirjoittaja on Vihreä Elämä -lehden päätoimittaja, joka vieraili Mosambikissa syksyn alussa