Olen aina halunnut matkustaa maailmalla ja tutkia eksoottisia paikkoja. 40-vuotiaana huomasin, että kaikki mistä haaveilin, olikin kotimaassani, käden ulottuvilla. Tammikuussa toistuva surva-rituaali oli alkukantainen ja muinainen, ja tunsin sen liittyvän omaan geeniperimääni.
Vajaan 100 000 asukkaan länsibulgarialainen Pernik ei ole hylännyt perinnettään, joka juontaa juurensa kauas muinaisuskontojen ajalle. Maaseutuyhteisölle rituaali ei ollut nykyisen kaltainen festivaali tai syy vapaapäivään, vaan merkityksellinen osa vuoden kiertoa. Naamioidut ihmiset takasivat turvallisen siirtymisen luonnon kiertokulun vaiheiden välillä.
Naamioiden nähtiin tasapainottavan kaaosta, turvaavan ihmisten terveyden ja hedelmällisen sadon. Kriittisin aika kaaokselle olivat päivät joulun ja Pyhän Jordanian eli tammikuun 6. päivän välillä. Noita päiviä kutsutaan ”likaisiksi päiviksi”. Silloin pimeät henget vapautuvat ja naamioitujen kukeri-tanssijoiden on suojeltava hyvää.
Maskia käytettiin paitsi pahan karkottamiseen myös identiteetin piilottamiseen ja muuttamiseen sekä elämän ja kuoleman maailmojen yhdistämiseen.
Kun näin hirviömäisten naamioitujen olentojen tanssivan ja soittavan isoja vanhoja kellojaan, tunsin villin kutsun. Olennot lauloivat taianomaista lauluaan, joka oli kuin loitsu kaikille läsnä oleville, rytmin shamanistisuus kietoi sisään taikapiiriinsä, toiseen todellisuuteen.
Rituaalin syvät juuret ovat selvinneet hengissä, vaikka alueella on hallinnut niin kristinusko kuin kommunismikin.
Joka talvi Pernikin kaupungissa tuhannet naamioidut ryhmät eri puolilta Bulgariaa levittäytyvät kaupunkiin ja kilpailevat palkinnoista.
Mutta kaikki mikä on elävää, muuttuu. Nykyään ryhmät ovat avoimia myös naisille ja lapsille, mikä auttaa traditiota pysymään elossa. Moni osallistuja ei enää ole mukana naamioituakseen, vaan halusta kuulua joukkoon. Rituaalin syvemmät merkitykset jäävät kenties varjoon, mutta sen voima säilyy.
Nuorille pojille surva on ollut tärkeä siirtymäriitti vuosisatojen ajan. Rituaalin syvät juuret ovat selvinneet hengissä, vaikka alueella on hallinnut niin kristinusko kuin kommunismikin.
Kaksi vuotta sitten aloin miettiä, kuinka voisin vangita naamioitujen hahmojen hengen valokuvaan. Löysin vain yhden vastauksen: viemällä heidät takaisin luontoon, siihen ympäristöön, josta he tulivat.
Minun piti mennä kyliin tapaamaan heitä läheltä, kaukana väkijoukoista. Kuvaustilanteessa ei saisi olla muita kuin minä ja he. Yhtäältä halusin luoda henkimaailman, jossa nämä olennot elävät omaa elämäänsä, ja toisaalta paljastaa ihmisten kasvot ja tarinat.
Jokaisen kuvauksen jälkeen olin kuitenkin yhä syvemmällä mielikuvitusmaailmassani.
Kutsun tätä valokuvaushankettani nimellä Vartija-projekti (Guardian-project), koska naamioiden tarkoituksena on ollut pelotella pahat henget pois. Kun aloitin matkani bulgarialaisiin juuriini, ajattelin, että kyseessä olisi yksi kuvausprojekti muiden joukossa. Jokaisen kuvauksen jälkeen olin kuitenkin yhä syvemmällä mielikuvitusmaailmassani, enkä löytänyt enää tietä ulos – en edes halunnut löytää.
Ivo Danchev on työskennellyt valokuvaajana Bulgarian National Geographic -lehdelle kymmenen vuotta, joista viisi vuotta lehden graafisena suunnittelijana (AD).
Tällä hetkellä Danchev jatkaa työskentelyään surva-rituaalin dokumentoijana ja on tekemässä aiheesta valokuvakirjaa. Hänen työtään voi seurata Instagramissa @evodanchev ja Facebookissa.