”Pöntöstä ei kalastella, housusta ei kaavita. Pitää olla joku alusta, johon ulostatte.”
Siinä ohje suomalaisille, jotka lähtivät Länsi-Afrikan Beniniin erikoiselle lomamatkalle. Vuosina 2017–2019 yli 700 suomalaista osallistui vapaaehtoisena tähän kansainväliseen rokotetutkimukseen. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää uudenlainen rokote ennen kaikkea köyhien maiden pienten lasten suojaksi. Toistaiseksi ripuli on maailmalla lasten toiseksi yleisin kuolinsyy, johon menehtyy vuosittain noin puoli miljoonaa lasta.
Kun elokuvaohjaaja Mia Halme kuuli tästä tieteellisestä suurhankkeesta, hän ymmärsi heti, että tarjolla olisi aineksia kiehtovaan elokuvaan.
”Mutta en alkuun ajatellut, että se olisi minun elokuvani.”
Mia Halme tunnetaan ennen kaikkea suomalaisen perheen kuvaajana. Hänen dokumenttielokuvansa Ikuisesti sinun kertoo huostaan otetuista lapsista. Se sai parhaan dokumentin Jussi-palkinnon vuonna 2012. Seuraava elokuva Joka toinen pari käsitteli avioeroja ja niiden jälkeistä perhe-elämää.
Halmetta kiinnosti Kanteleen intohimoinen suhde työhön.
Seuraavaksi Halme oli alkanut haaveilla ulkomaille lähtemisestä.
”Benin on visuaalisesti aika paljon houkuttelevampi kuvauspaikka kuin suomalainen koti.”
Ripulitutkimus alkoi puhutella Halmetta, kun hän pääsi keskustelemaan tutkimusta johtaneen tutkija Anu Kanteleen kanssa. Kantele on Helsingin yliopiston infektiosairauksien professori.
Hän on erikoistunut trooppisiin tauteihin eli moni kaukomatkoilta sairaana palaava matkalainen päätyy hoidettavaksi hänen poliklinikalleen HUS:iin.
Halmetta kiinnosti Kanteleen intohimoinen suhde työhön.
”Minusta oli kiehtovaa huomata, miten paljon samaa meidän töissämme on, vaikka olemme täysin eri alalla. Sekä tieteentekijä että taiteilija menevät syvälle yhteen aiheeseen ja molempien pitää keksiä koko ajan uutta.”
Kun Kantele tokaisi elokuvantekijälle, että lähde Beniniin tutkimushenkilöksi, tämä lupasi tulla. Halmeesta tuli yksi tutkimuksen vapaaehtoisista. Kaikki osallistujat saivat ennen matkaa suun kautta tutkimusvalmisteen. Kenellekään ei kerrottu, oliko siinä oikeaa rokotetta vai tyhjä lumevalmiste.
Ensimmäisellä matkalla Mia Halme tutustui Grand Popon kylään kuvaaja Ditte Uljaksen kanssa. Tutkimuskeskus oli perustettu lähelle suomalaisten kulttuuri-ihmisten suosimaa taideresidenssi Villa Karoa. Paikalla oli kerralla 20–30 suomalaismatkailijaa. Heille esiteltiin moottoripyörällä liikkuva lähetti, joka piti tilata paikalle, jos koeputkeen oli löysää laitettavaa, mihin kellonaikaan tahansa. Matkalaisia kannustettiin toimimaan toistensa avustajina eli kakka-doulina, jos hätä iski yllättäen.
Halme seurasi laboratoriossa Anu Kanteleen ja hänen lähimmän kollegansa, laboratoriovastaava Heli Agbodjakinin työskentelyä. Samalla kun Kantele johti ruotsalaisen lääkeyhtiön ripulirokotetutkimusta, hän teki teki samasta materiaalista Helsingin yliopistoon omaa tutkimusta vastustuskykyisistä bakteereista.
”Tajusin vasta Beninissä, miten suuri ongelma bakteerien kasvava vastustuskyky on. Ihmiset käyttävät antibiootteja liikaa, ja pikkuhiljaa syntyy superbakteereita, jotka leviävät kaikkialle ja joihin ei lopulta enää mikään lääke tehoa”, Halme sanoo.
Kantele kertoi Halmeelle, että maailmassa on jo nyt vuosittain 900 000 superbakteereista johtuvaa turhaa kuolemaa. Vastutuskykyisten bakteerien yleistyessä muun muassa elinsiirrot ja syöpähoidot sairaaloissa vaikeutuvat. Pandemia on näkymätön, mutta kiihtyvä. Arvioiden mukaan 30 vuodessa kuolemien määrä kasvaa kymmeneen miljoonaan.
Superbakteereista iso osa syntyy trooppisilla alueilla, joissa on paljon köyhyyttä, hygienia on huono ja antibiootteja käytetään holtittomasti. Melkein joka kolmas trooppisilla alueilla matkustava ihminen kantaa suolistossaan antibiooteille resistenssiä bakteeria kotiin palatessaan. Kantele seurasi niiden katoamisnopeutta ja mahdollista tarttumista lähipiiriin vuoden ajan matkan jälkeen.
Halmeenkin mielestä on tärkeä kysyä, kenen näkökulmasta kulttuuria katsotaan.
Mia Halme kävi Beninissä kuvausryhmän kanssa kolme kertaa ja vietti siellä yhteensä kaksi ja puoli kuukautta. Kiinnostavia aiheita oli paljon, ja ohjaaja mietti pitkään, mitä hän niistä elokuvaansa valitsee. Hänelle oli selvää, että ripuliin kuolevia pikkulapsia hän ei ainakaan kuvaisi.
”Sellaista kuvastoa en haluaisi tarpeettomasti lisätä.”
Pohjoismainen elokuvarahoittaja puolestaan tenttasi Halmetta, miksi juuri suomalaisen elokuvatekijän pitäisi saada kuvata teoksensa Afrikassa. Halmeenkin mielestä on tärkeä kysyä, kenen näkökulmasta kulttuuria katsotaan.
”Mietin paljon valkoisten oikeutta viedä koko tutkimus sinne kylään, ekologista oikeutta lennättää valtava määrä ihmisiä, oikeutta altistaa ihmiset resistenteille bakteereille.”
Joku toinen ohjaaja olisi saattanut keskittyä puhtaasti tieteeseen. Bakteereista olisi voinut animoida näyttäviä yksityiskohtia, mutta Halmeen mielenkiinto kohdistui ennen kaikkea ihmisten välisiin suhteisiin.
Elokuvantekijälle oli tärkeää, että suomalaisia ja beniniläisiä kuvattiin samalla tavalla. Silti elokuvan huumori kohdistuu ennen kaikkea suomalaisiin, joiden hämmennys vieraassa paikassa on hauskaa ja tunnistettavaa.
”Minua on jo pitkän aikaa kiinnostanut, miksi joistakin ihmisistä tulee auttajia ja toisia se ei kiinnosta yhtään.”
Tutkimusryhmä oli sopinut paikallisen yhteisön kanssa, että matkailijoiden mahdolliset hyväntekeväisyyslahjoitukset hoidettaisiin taiteilijaresidenssin välityksellä. Siten pyrittiin varmistamaan, että yhteisö voisi itse päättää, mitä rahoilla tuettaisiin.
”Auttaminen on monimutkaista. Kun toisesta kulttuurista tulleet ihmiset näkevät ympärillään paljon köyhyyttä, heillä herää tietenkin halu auttaa niin kuin he itse parhaaksi näkevät.”
Siksi Grand Popon kylässä ei voitu välttyä auttamiseen liittyviltä konflikteilta.
Mia Halmeen mielestä ihmisten auttamishalu on yleisesti ottaen hieno asia.
Elokuvassa seurataan, kun matkailijat keräävät paikalliselle orpokodille useamman sadan euron lahjoituksen. Toiset haluavat tukea paikallista naisten taloa. Tutkimusjohtaja Kantele joutuu hankalaan välikäteen, kun kylässä herää epäily joidenkin lahjoitusten joutumisesta vääriin käsiin.
Elokuvassa ei nähdä varsinaisia väärinkäytöksiä, vaan kerrotaan tilanteiden epäselvyydestä.
Mia Halmeen mielestä ihmisten auttamishalu on yleisesti ottaen hieno asia.
”Grand Popon alueella ei ollut ulkopuolisia järjestöjä. Olisi ollut kohtuutonta sanoa ihmisille, että antakaa rahanne vaikkapa Punaisen Ristin kautta jonnekin ihan muualle, kun he halusivat auttaa niitä siellä kohtaamiaan ihmisiä.”
Samaan hengenvetoon hän sanoo ymmärtävänsä, miksi vakiintuneita avustusorganisaatiota pidetään luotettavimpina auttamisen väylinä. Hänen oma perheensä tukee Plania, Punaista Ristiä ja Amnestyä.
”Minusta hienointa auttamista on sellainen kasvoton tuki, jossa kukaan ei jää kiitollisuudenvelkaan, mutta kyllä minäkin nyt tuen Grand Popossa joitakin ihmisiä.”
Anu Kantele vastaa puhelimeen Helsingissä. Hänelle Beninin projekti on ollut yksi työelämän merkityksellisimmistä, ja sen tulokset ylittivät odotukset.
”Ripulin aiheuttajia on paljon erilaisia. Rokotteella oli tarkoitus ehkäistä ETEC-nimisen bakteerin aiheuttamaa ripulia, mutta yllätykseksemme saimme tehoa ripuliin riippumatta taudinaiheuttajasta. On iso juttu, että rokote antaa tropiikissa 56-prosenttisen suojan kaikkein vaikeinta ripulia vastaan.”
Rokotteen kehitystyö jatkuu uuden tiimin käsissä Sambiassa ja Gambiassa, jossa valmistetta on jo annettu lapsille. Jos tutkimus sujuu hyvin, saadaan rokote kehitysmaiden lapsille ja kylkiäisenä myös matkailijoille.
Juuri nyt Anu Kantele keskittyy koronatutkimukseen. Hän toteaa, että lääketieteessä useimmiten satsataan sellaiseen rokotetyöhön, jossa kehitetään rokotetta rikkaissa maissa tavattavia tauteja vastaan. Kun varoja on paljon, kehitystyö voi olla erittäin nopeaa.
Rikkaissa maissa pienten lasten vakavaa ripulia aiheutti aikaisemmin erityisesti rotavirus ja sitä vastaan kehitettiin rokote.
”Paljon vaikeampaa on saada rahoitusta tutkimukseen, jonka kohteena olevia tauteja ei kohdata kuin köyhillä alueilla, vaikka ne olisivat siellä hyvinkin laajalle levinneitä. Jos tauti tarttuu myös matkailijoihin, rahoituksen saaminen on heti helpompaa.”
Kantele muistuttaa, että rikkaissa maissa pienten lasten vakavaa ripulia aiheutti aikaisemmin erityisesti rotavirus ja sitä vastaan kehitettiin rokote.
”Köyhissä maissa ripulin aiheuttajien kirjo on huonon hygienian vuoksi paljon laajempi ja lapsia sairastuu ja kuolee ripuliin paljon enemmän. Siellä ratkaisujen etsiminen on paljon hitaampaa.”
Anu Kantele on nähnyt Mia Halmeen elokuvasta lähes valmiin leikkausversion ja piti siitä kovasti.
”Vaikka tiede-elokuvasta me alun perin puhuimme, enkä ajatellut olevani niin keskeisessä roolissa”, naurava Kantele sanoo. Sitten hän vakavoituu.
”Tätä auttamisen problematiikkaa me siellä kipuilimme koko projektin ajan. Mia on uskomattomasti osannut loihtia sen kaiken tarinaksi.”
Docpoint-festivaali verkossa 29.1.-7.2.