Kuvittele maailma vuonna 2092. Se on vaikeaa, kieltämättä. Jos nykymeno jatkuu, olemme saavuttaneet kestävän kehityksen tavoitteet vasta silloin, esittää yhdysvaltalainen Social Progress Imperative viime vuoden tutkimuksessaan.
Vuosiluku on siinä mielessä hypoteettinen, että tuolloin on jo liian myöhäistä. Tavoitteet tulisi saavuttaa tämän vuosikymmenen loppuun mennessä, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, ettei yksikään Euroopan maa tule onnistumaan siinä.
Epätoivo puskee pintaan. Odottavatko tulevaisuudessa vain kuumennut maapallo, loputtomat hakkuuaukiot ja metrien korkuiset muoviröykkiöt? Sellaiseksi moni kai ilmasto- ja ympäristökatastrofin kuvittelee.
Seuraavaksi iloinen uutinen: Euroopan unionissa ainakin yhdestä riesasta ollaan pääsemässä
eroon. Vaikka moni EU:n direktiivi tuntuu lähinnä elämästä vieraantuneelta hiustenhalkomiselta, muovidirektiivi koskettaa meitä jokaista. Direktiivi astuu voimaan kesäkuussa, ja sen myötä esimerkiksi kertakäyttöiset ruokailuvälineet, pillit ja pussit kielletään.
Kun puhutaan esimerkiksi ruoasta, pitäisi puhua myös maankäytöstä ja vedestä. Terveys, hyvinvointi ja väestökehitys tulisi nekin niputtaa yhteen.
Euroopan unionista voi olla montaa mieltä, mutta tässä suhteessa se on uniikki: sen lainsäädäntö sitoo kaikkia jäsenmaita. Tätä voimaa ei tule väheksyä, sanoo Fingon kestävän kehityksen johtaja Rilli Lappalainen.
”Se, että lähes kolmessakymmenessä maassa aletaan isolla kädellä rajoittaa kertakäyttömuovin kulutusta, on hieno askel. Direktiivi koskettaa lähes 450 miljoonaa ihmistä joka päivä.”
Jatketaan vielä hetki hyvän mielen linjalla. Moni uskoo, että tavoitteet on yhä mahdollista saavuttaa. Niin tekee myös kestävän kehityksen konsultti Sarah Franklyn.
”Nyt on jännittävä hetki olla elossa ja tehdä töitä kestävän tulevaisuuden eteen. Vaikka se ei näy vielä tavallisen kansalaisen arjessa, isoja muutoksia on tulossa”, Franklyn sanoo.
Tästä henkii muun muassa se, että Euroopan komission tuore valmisteluasiakirja esittää kestävää kehitystä koko unionin johtoajatukseksi. Samaa vahvaa viestiä on antanut myös komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen. Jo nyt jokaisen komissaarin salkkuun on kirjattu kestävän kehityksen edistäminen.
Franklinin mukaan kyse on pitkälti ajattelutapojen muutoksesta. Jatkossa maailma tulisi nähdä keskinäisriippuvaisena kokonaisuutena. Tällaista ajattelutapaa kutsutaan systeemiajatteluksi, ja se on unionissa nyt iso sana.
”Emme voi yhdellä kädellä ajaa kestävää kehitystä ja toisella jatkaa ympäristöä tuhoavien teollisuudenalojen tukemista”, Franklyn sanoo.
Käytännössä tätä kuitenkin tapahtuu yhä paljon. Unionista uupuu sisäinen johdonmukaisuus; oikea käsi ei usein edes tiedä, mitä vasen tekee.
Siksi jo lähtökohtaisesti pitäisi katsoa isompia kokonaisuuksia. Kun puhutaan esimerkiksi ruoasta, pitäisi puhua myös maankäytöstä ja vedestä. Terveys, hyvinvointi ja väestökehitys tulisi nekin niputtaa yhteen.
Vielä liikutaan kuitenkin vahvasti retoriikan tasolla, Lappalainen sanoo.
”Kokonaisvaltaiseen ajatteluun on yhä matkaa, vaikka sitä kohti mennään koko ajan.”
Unionin visio on, että parempaan huomiseen päästään Euroopan vihreän kehityksen ohjelmalla. Vuoteen 2050 mennessä Euroopan on tarkoitus olla maailman ensimmäinen hiilineutraali maanosa. Euroopan kilpailukykyä pyritään pitämään yllä niin, että kukaan ei jää jälkeen.
Afrikka on kuin janosta kärsivä potilas. EU antaa vesitippoja juuri sen verran, että potilas säilyy hengissä, muttei pääse omille jaloilleen.
Kuulostaa hienolta. Ongelmana on, että rahaa tähän on aivan liian vähän. Juhlapuheita on siis pidetty, mutta riittäviä varoja ei ole näkynyt.
Entä ajatus siitä, ettei ketään unohdeta?
”Usein neuvottelupöydistä puuttuvat ne, joita asia koskettaa eniten, siis heikoimmassa asemassa olevat”, Franklyn sanoo.
Hyvä mieli loppuu tähän. Pan African Climate Justice Alliancen ohjelmapäällikkö Salina Sanoun mukaan EU tuppaa toistuvasti unohtamaan kokonaisen mantereen.
”Euroopalla ja Afrikalla on erityislaatuinen suhde. Halki historian ne ovat tarvinneet toisiaan. Tämä ei kuitenkaan näy tasaveroisuutena. Eurooppa on ylemmyydentuntoinen ja kohtelee Afrikkaa kuin alaistaan”, Sanou sanoo.
Erityisen hyvin tämän osoittaa EU:n Afrikka-strategia. Käytännössä on niin, että unioni haluaa halpoja raaka-aineita Afrikasta, jotka voi sitten myydä kalliina lopputuotteina takaisin Afrikkaan.
”Mistään yhteistyöstä on turha puhua. On selvää, kuka tästä kaikesta jälleen kerran hyötyy.”
Toki EU myös tukee Afrikkaa – tipoittain.
”Afrikka on kuin janosta kärsivä potilas. EU antaa vesitippoja juuri sen verran, että potilas säilyy hengissä, muttei pääse omille jaloilleen”, Sanou kuvailee.
Ajatus janoon kuolemisesta ei ole kovin kaukaa haettu, sillä Afrikka on se maanosa, joka joutuu kantamaan Euroopan historiallisen ilmastovelan. Kuivuus ja muut sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet koko mantereella. Jos katsotaan koko historiallista aikajanaa, Eurooppa on vastuussa – laskutavasta riippuen – kolmanneksesta tai neljänneksestä maailman kasvihuonepäästöistä.
Vastuuta pitäisi siis ottaa. Euroopan kestävän kehityksen ohjelmaan Sanou suhtautuu kuitenkin kriittisesti.
”Mitä tulee unionin päästöihin, muutos on liian hidasta. Moraalista poseerausta on enemmän kuin tekoja.”
Silti EU on ansainnut myös kiitosta, Sanou sanoo. Erityisen vahvoilla unioni on sukupuolten tasa-arvon edistämisessä. Esimerkiksi tyttöjen koulutuksessa on tehty isoja harppauksia.
Lappalainen arvelee, että parhaimmillaan EU voisi toimia kirittäjänä muille ylikansallisille liitoille, esimerkiksi Afrikan unionille.
Myös Sanou on samaa mieltä, kaikesta huolimatta.
”Euroopan unioni on ainutlaatuinen liitto. Se on osoittanut, että kokonainen maanosa voi toimia yhdessä, vaikka helppoa se ei toki ole.”
Muoviroskan vähentyminen on huojentava uutinen. Ehtaa toimintaa tarvittaisiin kaikilla muillakin osa-alueilla, Lappalainen sanoo.
”Käytännön toimia on vielä liian vähän. Ilmassa on paljon toivoa, mutta nyt pitää puskea pidemmälle. Jatkossa EU:n täytyy ajaa kestävää kehitystä molemmin käsin.”
Franklyn muistuttaa, ettei kyse ole vain byrokratiasta ja direktiiveistä. Pohjimmiltaan on kyse siitä, miten voimme elää kukoistavaa ihmiselämää 2000-luvulla. On toimittava ja ajateltava aivan toisin kuin ennen – ja tehtävä se yhdessä.
Uusia, yhteisiä aloitteita toivoo myös Sanou. Lukuisat tulokset osoittavat, että kotoperäisen tietotaidon hyödyntäminen johtaa parhaisiin tuloksiin. Paikallista osaamista hyödyntämällä Afrikassa on elvytetty suuriakin maa-alueita.
”Älkää enää ohittako Afrikkaa ja kuvitelko, ettei meillä ole mitään sanottavaa tai annettavaa”, Sanou vetoaa.