Kyproksen kosmopoliitti Antonis Antoniu on juuri nyt etnorockin kultasormi. Reilun vuoden sisään hän on luonnostellut kolme mestariteosta maailmanmusiikkilistojen kärkisijoille: Trio Tekken levyn, sooloalbuminsa, ja kenties upeimpana tämän Monsieur Doumanin uutuuden.
Kaikissa on kyse samasta asiasta: kreikkalais-turkkilaisen rebetikon ja länsimaisen vintage-rockin nerokkaista peilisaleista. Velho viettelee kuuntelijan tiloihin, joissa tutut kuvat ja käsitykset heijastuvat ihmeellisiksi mosaiikeiksi.
Paperilla idea tuntuu pähkähullulta, mutta esteettinen elämys on hämmästyttävän eheä.
Miten ihmeessä Led Zeppelinin tai Creamin tapainen riffittely voi sopia yhteen välimerellisen kansanlaulun tai luuttujen helinän kanssa? Paperilla idea tuntuu pähkähullulta, mutta esteettinen elämys on hämmästyttävän eheä.
Monsieur Doumani puhaltaa pentatoniset, psykedeeliset ja progressiiviset pilvet kiehtovaksi usvaksi, jonka läpi perinteiset melodiat iskevät korkeajännitteisempinä kuin koskaan. Kuuntelija on alkuvoiman äärellä.