Lensimme siskoni kanssa vuosia sitten Panamaan, josta isämme haki meidät autolla jatkaaksemme Costa Ricaan.

Jännitystä oli ilmassa, sillä jouduimme ylittämään Panaman ja Costa Rican rajan – olimme matkalla muun perheen ja ystävien luokse.

Rajalla oli monta lomaketta täytettävänä. Piti muun muassa todistaa, ettemme salakuljettaneet laittomia huumeita tai villieläimiä takakontissa.

Pitkän odottelun jälkeen saimme luvan jatkaa matkaa.

Hämärä saapui pian. Ikkunan takaa aukesi yöllinen orkesteri: Mölyapinat karjuivat ja rummuttivat rintojaan ja kaskaat sirkuttivat. Äänet tulivat kuin kaiuttimista. Vasta pimeän tullen viidakko heräsi todelliseen loistoonsa.

Kutsuimme vastaantulevia rekka-autoja ”joulukuusiksi” – niiden sokaisevan värikkäät ajovalot muistuttivat joulukuusen koristevaloja. Siskoni nukahti takapenkillä, mutta itse en malttanut nukkua. Seikkailu oli vasta alkanut.

Viidakon äänet tuudittivat hetkessä uneen. Ainakaan emme olleet yksin.

Perille päästyämme saavuimme ekohotelliin, jossa matkatavaramme tuotiin hevoskärryillä hiekkarantaa pitkin. Joka puolella roikkui riippumattoja ja turkoosi meri oli aivan vieressä. Joimme hedelmäpirtelöitä.

Nukuimme pienissä telttamajoissa. Yöllä katselin, kuinka hämähäkit kiipeilivät hyttysverkkoa pitkin. Hotellin takana kohosi tuo samainen, villi viidakko. Corcovadon kansallispuisto on kuuluisa lajirikkaudestaan – liaanien ja köynnöskasvien keskellä asustaa uhanalaisia tapiireja, jaguaareja, puna-aroja ja panamansaimireita.

Viidakon äänet tuudittivat hetkessä uneen. Ainakaan emme olleet yksin. Olimme täällä viidakon eläinten vieraina.