Karim Al Dulaimi, Vantaa, Suomi:

”En kuuden vuoden jälkeenkään tiedä, miten suomalaiset viettävät itsenäisyyspäivää”

Olen asunut Suomessa nyt kuusi vuotta. En vieläkään tiedä, miten suomalaiset viettävät itsenäisyyspäivää. Olen kyllä huomannut, että se on suomalaisille tärkeä päivä, mutta he eivät näytä sitä ulospäin – kuten eivät monia muitakaan asioita.

Moni kuoli sodissa tämän maan itsenäisyyden vuoksi, ja sen takia saamme nyt viettää hyvää elämää. Silti olen huomannut, etteivät kaikki osaa arvostaa sitä, miten hyvää elämä Suomessa on. Mielestäni Suomi on yksi parhaista maista maailmassa, mitä tulee julkisiin palveluihin. En silti käyttäisi termiä ”maailman onnellisin maa”, sillä mielestäni hyvä elämä ja onnellisuus eivät ole sama asia.

Katsotaanpa ihmisiä bussissa: ei juttelua, ei hymyilyä. Ihmiset jopa laittavat laukun viereensä ”istumaan”, jotta voisivat välttää kontaktia muiden ihmisten kanssa! Oma kokemukseni on, että monet suomalaiset eivät ole erityisen hyviä sosiaalisessa kanssakäymisessä, saati sitten näyttämään rakkautta ja välittämistä sanoin. Teoilla he saattavat ilmentää rakkauttaan, tai sitten he eivät näytä sitä ollenkaan.

Olen kiitollinen siitä, että saan asua täällä. Suomi on mahtava maa – jos unohdetaan sää ja sosiaalisen kanssakäymisen puute. Jos olet kaltaiseni puhelias ihminen, joudut todella ponnistelemaan Suomessa. Mukavien ihmisten löytäminen vie aikaa, prosessi kestää vuosia. Toki on olemassa myös suomalaisia, jotka rakastavat puhua ja sosialisoida, mutta heidän löytämiseensä tarvitaan kyllä hyvää tuuria. Minulla on nykyään onneksi oma pieni sosiaalinen piirini, mutta kun tulin Suomeen, ensimmäiset vuodet olivat todella vaikeita.

Ilmapiiri on täälläkin muuttumassa ihmisläheisemmäksi. Muutosta tapahtuu, mutta luultavasti sosiaalisen elämän lämpeneminen vie Suomessa vielä seuraavat sata vuotta. Vitsit sikseen, kaikkiaan olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että saan asua tässä hienossa maassa. Katson tulevaisuuteen positiivisin mielin.

Suomi on mahtava maa – jos unohdetaan sää ja sosiaalisen kanssakäymisen puute.

Ghynwine Rando, Dar es Salaam, Tansania:

”Futisfinaalia juhlitaan railakkaammin kuin itsenäisyyspäivää”

Heräsin Tansanian itsenäisyyspäivänä 9. joulukuuta 2021 kotoani Dar es Salaamista. Halusin juhlistaa päivää paraatipaikalla, koska juhlisimme päivää Tansanian ensimmäisen naispresidentin Samia Suluhu Hassanin johdolla. Minua kiinnosti nähdä, ovatko juhlat erilaiset kuin aikaisemmin.

En ollut aikaisemmin osallistunut viralliseen itsenäisyysjuhlaan stadionilla. Dar es Salaamissa sijaitsevaan tapahtumapaikkaan Freedom Stadiumille mahtuu vain 23 000 ihmistä ja se on aina kuin ammuttu tällaisten tapahtumien aikana. Stadion on paikka, jossa Tanganyikalle myönnettiin itsenäisyys Britanniasta 9. joulukuuta 1961. Myöhemmin itsenäisyyden sai Sansibar. Tanganyika ja Sansibar yhdistyivät 1964 ja syntyi Tansanian tasavalta.

Olin valmistautunut suureen ihmisruuhkaan ja ryysikseen. En kuitenkaan lopulta päässyt stadionille, koska olin lähtenyt liikkeelle liian myöhään. Minun olisi pitänyt mennä sinne jo varhain aamulla odottamaan. Niinpä päätin liittyä naapureideni seuraan ja katsoa juhlaa televisiosta.

Tämä onkin tapa, jolla suurin osa ihmisistä viettää itsenäisyyspäivänsä Tansaniassa – he seuraavat juhlallisuuksia televisiosta tai radiosta. Ihmiset haluavat nähdä itsenäisyyspäivän sotilasparaatin, paikallisten artistien esityksiä, kuunnella presidentin puheen ja nähdä muiden maiden presidentit ja edustajat.

Silti on myös ihmisiä, jotka jatkavat päivittäisiä rutiinejaan, eivät noteeraa itsenäisyyspäivää. Katujuhliakaan ei juuri ole, ainakaan verrattuna vuosittaiseen jalkapallon mestaruusfinaaliin paikallisten urheiluseurojen Simban ja Yangan välillä.

Vuoden 2021 itsenäisyysjuhlat olivat melkein samanlaiset kuin ennen. Juhlissa näkyi kuitenkin aiempaa enemmän naisia. Myös yksi juontajista oli nainen, mitä ei aiemmin ollut tapahtunut. Vaikutti siltä, että juhlien budjetista oli leikattu. Juhlat olivat silti yksinkertaisen kauniit.

Tamia Córdova, Quito, Ecuador:

”Lippupäivänä lupaamme tehdä töitä ja elää maan hyväksi”

En ole varma, olemmeko koulussa koskaan juhlistaneet Ecuadorin itsenäisyyspäivää, joka on 24.6. Silloin Ecuador itsenäistyi Espanjan kuningaskunnasta. Tiedän, että se on lomapäivä. Meille tärkeämpiä juhlia ovat esimerkiksi lippupäivä 26.9 ja Quiton perustamispäivä 6.12. Quiton perustamisen juhliminen on kyllä hieman kyseenalaista, sillä silloin espanjalaiset valloittivat Quiton alkuperäiskansoilta.

Lippupäivänä lukion viimeisen luokan oppilaat, kuten minä, vannovat uskollisuutta Ecuadorille. Laulamme Ecuadorin kansallislaulun, Quiton laulun ja lippulaulun. Koko kouluajan hyvän todistuksen saanet oppilaat ovat lippupäivän pääosassa – kaikki huomio on heissä.

Vuoden 2021 lippupäivä oli minulle erityinen, sillä tiesin jo, että minut julistettaisiin koulun parhaaksi oppilaaksi. Aloitimme luokan kanssa harjoitukset kaksi viikkoa etukäteen. Meidän piti harjoitella kaikki seremoniaan liittyvät muodollisuudet ja minun piti kirjoittaa puhe. Lisäksi harjoittelimme taas kerran kansallislaulun ja muiden laulujen sanoja.

Lippupäiväni alkoi pukeutumisella juhlaa varten. Olin hankkinut juhla-asun jo paljon aikaisemmin. Ystäväni oli tullut edellisenä iltana meille yöksi, jotta voisimme aamulla laittautua yhdessä hienoiksi. Olin lainannut ystävälleni tädiltä saamani iltapuvun.

Koulun juhlasali oli koristeltu kukin ja lipuin. Paikalla olivat koulun johtoryhmä, opettajat ja pandemian vuoksi vain meidän parhaiden oppilaiden vanhemmat ja isovanhemmat. Seremonia alkoi rehtorin puheenvuorolla, seuraavaksi lauloimme seisoen Ecuadorin kansallislaulun. Tämän jälkeen hyvin virallisin menoin, minulle aseteltiin kunnianauha ja pidin puheeni lipun vieressä seisten.

Jokaisen koulun lippujuhla on omanlaisensa, mutta useimmiten kunniaoppilaat kantavat kulkueessa valkoiset hansikkaat kädessä Ecuadorin lippua. Seremoniassa oppilaat suutelevat polvillaan lippua ja vannovat lippuvalan. Valassa luvataan muun muassa kuolla Ecuadorin puolesta.

Meidän koulussamme näin ei ole koskaan tehty, vaan juhla on rennompi, vaikka silti aika virallinen. Valassa sanoin taistelevani kaikkien ecuadorilaisten oikeuksien puolesta, ihmisen rodusta, uskonnosta tai yhteiskuntaluokasta riippumatta.

Minulle lippupäivän merkitys on se, että lukion viimeisen vuoden oppilaina meistä tulee pian täysi-ikäisiä kansalaisia ja aloitamme uuden vaiheen elämässämme. Lippupäivänä lupaamme parantaa Ecuadorin tilannetta, tehdä töitä ja elää tämän maan hyväksi.