Yhä useampi suomalainen on hakenut apua kriisipuhelimesta, kerrottiin Ylen uutisissa juhannuksen alla. MIELI ry:n Kriisipuhelimeen soittaneiden määrä oli kasvanut 40 prosentilla viime vuodesta.
Tämän vuoden huhtikuussa soittoja oli ennätysmäärä, 34 000 kappaletta, kun keskimäärin puheluita on 32 000 per kuukausi.

Tiedämme toki ilman tätä uutistakin, että kaiken muun elämän mukanaan tuoman painon lisäksi ihmisiä kuormittavat ilmastokriisi, pandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Tiedämme senkin, että kuormitus ei koske ainoastaan suomalaisia. Koko maailma on kuorman alla. Siksi halusimme tässä hyvinvointiaiheisessa lehdessä paneutua juuri mielenterveyteen.

Meillä, jotka olemme pitkään saaneet elää turvallisissa oloissa, on ehkä tässä tilanteessa jonkunlainen takamatka moniin muihin maailman asukkaisiin nähden. Vaikuttaa siltä, että henkinen kestokykymme eli resilienssimme on kenties haavoittuvampi kuin niillä, jotka ovat sukupolvi toisensa perään eläneet epävarmuuden ja erilasten konfliktien keskellä.
Olemme parin sukupolven aikana tottuneet siihen harhaan, että voimme hallita elämäämme. Olemme tottuneet turvaan. Olemme niin tottuneet, että olemme pitäneet sitä ehkä jopa itsestäänselvyytenä.

Voisimmeko nyt vain suosiolla hiljentää, harventaa, höllentää, hellittää?

Viime vuoden nuorisobarometristä selviää, että pelkästään ilmastoahdistus rasittaa 60 prosenttia suomalaisista nuorista. Vielä isompi määrä, 76 prosenttia, tuntee surua luonnon monimuotoisuuden heikentymisestä ja lajien sukupuutosta.

Jutussamme Romahduspiste lääkäri Hanna Rintala sanoo, että ihmisillä on nykyisin ymmärrys, että luonnolla on sittenkin rajat, samoin ihmisen jaksamisella. ”Se, mikä on kestämätöntä
luonnolle, on kestämätöntä ihmisen terveydelle”, hän sanoo.
Nyt puhutaankin jo planetaarisesta terveydestä – siitä tosiasiasta, että olemme joka
solullamme yhteydessä kaiken muun elonkirjon kanssa.

Se, että elämme keskellä ilmastokriisiä, luontokatoa ja muita jatkuvasti kasautuvia kriisejä, ja silti järjestelmä vaatii meitä koko ajan osoittamaan suorituskykyämme, pakottaa meidät ihmiset elämään elämää, joka ei ole enää ihmiselle lajityypillistä.

Yksinkertaisesti: liika on liikaa. Maapallo on ylikuumentunut joka tavalla, ja tuntuukin hurjalta, että läntinen maailmanjärjestys yhä pohjautuu pitkälti jatkuvan talouskasvun idealle. Voisimmeko nyt vain suosiolla hiljentää, harventaa, höllentää, hellittää, hengittää?
Ainakin teemme niin nyt kesällä: pysähdymme ja pötkötämme. Rajaamme ja raivaamme tilaa tyhjälle. Kuuntelemme ja kuulostelemme itseämme ja ympäröivää luontoa.

Rentouttavaa ja tervehdyttävää elokuuta, rakkaat lukijat!