Maailman ylikulutuspäivä tulee joka vuosi hälyttävän aikaisin.

Onneksi teknologiset innovaatiot tuottavat yhä energiatehokkaampia ratkaisuja ja vähentävät siten päästöjä ja kulutusta. Lisäksi palvelu- ja digitaalitalous rakentavat vihreää talouskasvua, mikä tuottaa jatkossa vaurautta ihmisille vaarantamatta tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia. Vihdoin myös tuuli- ja aurinkovoima ovat syrjäyttämässä fossiiliset energialähteet.

Edellä mainitut näkemykset ovat tuttuja politiikasta, yritysten strategioista, tulevaisuuden visioista ja talouskeskustelusta.

Lähemmin tarkasteluna niissä on yksi vika. Ne eivät ole totta.

Vaikka teknologiset innovaatiot ovat tuottaneet yhtä tehokkaampia ja puhtaampia tapoja tuottaa energiaa, palveluja ja tuotteita, globaalit päästöt ja luonnonresurssien tarve ovat jatkaneet voimakasta kasvuaan.

Yksi merkittävä syy tähän piilee niin kutsutussa Jevonsin paradoksissa. Brittiläinen ekonomisti William Stanley Jevons huomasi jo 1865, että hiilellä toimivien höyrykoneiden tehokkuuden parantaminen ei vähentänyt hiilen kulutusta, vaan päinvastoin lisäsi sitä. Tehokkaammat koneet olivat edullisempia käyttää, minkä vuoksi niitä hyödynnettiin entistä enemmän.

”Bruttokansantuotteen kasvu ja materiaalien tarve ovat nousseet käsi kädessä viimeiset sata vuotta, eikä merkittävää muutosta näy.”

Jevonsin paradoksi toimii edelleen. Esimerkiksi lentokoneiden moottoreiden energiatehokkuus on kehittynyt merkittävästi viimeisten vuosikymmenien aikana, mikä on osaltaan tehnyt lentoliikenteestä edullisempaa. Tämä on kasvattanut lentoliikenteen määrää, mikä on taas johtanut lentopäästöjen nousuun.

Yhdellä alueella saadut säästöt voivat myös kasvattaa kulutusta toisaalla. Yritys, joka maksaa vähemmän sähköstä hankittuaan aurinkopaneeleita, pystyy investoimaan uusiin tuotantoketjuihin ja laajentamaan toimintaansa. Tällöin kokonaispäästöt todennäköisesti kohoavat.

Vihreän talouskasvun keskeisenä argumenttina on idea irtikytkennästä. Siirtyessämme päästöttömiin energianlähteisiin, palveluihin ja kierrätystalouteen, bruttokansantuote voisi kasvaa ilman resurssien käytön lisäämistä.

Tilastot eivät kuitenkaan tue tätä väitettä. Bruttokansantuotteen kasvu ja materiaalien tarve ovat nousseet käsi kädessä globaalilla tasolla viimeiset sata vuotta, eikä merkittävää muutosta näy.

Yksittäisten maiden, kuten Suomen, kohdalla päästöjä on saatu hillittyä paremmin. Merkittävä osa tästä kehityksestä on kuitenkin piilotettu ulkoistettuihin päästöihin. Jos tavarat tuotetaan rajojen ulkopuolella, päästöt eivät häviä, vaikka niitä ei Suomen tilastoissa näkyisikään.

Uudet päästöttömät energialähteet ovat pääosin paikanneet kokonaisenergian kulutuksen lisääntymistä, eivätkä niinkään korvanneet vanhoja fossiilisia energialähteitä.

Lisäksi vihreään siirtymään olennaisesti liittyvän aurinko- ja tuulivoiman sekä akkuteknologian materiaalitarve on kasvamassa kestämättömälle tasolle. Geologian tutkimuskeskuksen apulaisprofessorin Simon P. Michaux’n tekemän tutkimuksen mukaan fossiilisten energiantuotannon korvaaminen aurinko- ja tuulivoimalla ei ole mahdollista maailmanlaajuisesti. Emme yksinkertaisesti pysty kaivamaan kestävällä tavalla vihreään siirtymään tarvittavia, suunnattomia määriä materiaaleja maaperästä.

Vaikka uusiutuvaa energiaa otetaan laajasti käyttöön, Maailmanpankin mukaan olemassa olevien energialähteiden kulutus ei ole laskenut. Uudet päästöttömät energialähteet ovat pääosin paikanneet kokonaisenergian kulutuksen lisääntymistä, eivätkä niinkään korvanneet vanhoja fossiilisia energialähteitä. Maailman energiasta tuotetaan edelleen fossiilisilla lähteillä yli 80 prosenttia.

Miksi sinänsä erinomaiset tavoitteet markkinoiden ja teknologisten innovaatioiden tuomasta paremmasta tehokkuudesta ja puhtaudesta eivät näytä ratkaisevan globaalia kestävyysongelmaa?

Onko syynä väestön määrä, joka on kasvanut 1960-luvun kolmesta miljardista vuoden 2022 lähes kahdeksaan miljardiin? Jos ihmisten määrä ei enää kasvaisi, voisimmeko sitten ratkaista kestävyysongelmat teknologian avulla?

Kansainväliselle tulevaisuudentutkimuksen keskustelufoorumille Rooman klubille tehty uusi raportti ”Earth for All: A Survival Guide for Humanity” todentaa väestönkasvun hidastuneen jo 1960-luvulta lähtien ja ennustaa sen kääntyvän laskuun 2050-luvulla käyden korkeimmillaan noin yhdeksässä miljardissa. YK:n ennusteen mukaan väkiluku nousee korkeimmillaan 10.4 miljardiin 2080-luvulla.

Tällaisetkin väestömäärät voisivat elää planetaaristen rajoja kunnioittaen, jos tavoittelemme kohtuullista ja tasa-arvoista elintasoa ihmiskunnalle.

”Kolmen prosentin vuosittainen talouskasvu tuplaa bruttokansantuotteen 24 vuodessa, nelinkertaistaa sen 47 vuodessa ja 370-kertaistaa 200 vuodessa.”

Kuitenkin saman ennusteen mukaan talouskasvu jatkuu 2100 luvulle ja siitä eteenpäin, jos nykyiseen yhteiskuntajärjestelmään ei tehdä muutoksia. Tämä kehitys luo raportin mukaan kasvavaa eriarvoisuutta ja yhteiskuntien epävakautta, mikä laskee hyvinvointia bruttokansantuotteen kasvusta huolimatta. Tosin ekosysteemien romahdus vie lopulta pohjan laajenevalta taloudelta.

Juurisyy tukalaan tilanteeseen löytyy jatkuvan talouskasvun vaatimuksesta. Toisen maailmansodan jälkeen voimistunut talouden kasvattaminen ohjaa vahvasti talousteorioita ja poliittisia agendoja.

Ilman kasvua nykyisessä talousjärjestelmässä työpaikat häviävät, verotulot laskevat ja hyvinvointiyhteiskunnan palvelut rapistuvat. Siksi puolueet laidasta laitaan kannattavat toimia talouskasvun varmistamiseksi.

Lopputuloksena on kuitenkin mahdoton yhtälö. Esimerkiksi kolmen prosentin vuosittainen talouskasvu tuplaa bruttokansantuotteen 24 vuodessa, nelinkertaistaa sen 47 vuodessa ja 370-kertaistaa 200 vuodessa.

Kun irtikytkentää ei ole näkyvissä, talouskasvu päätyy väestön määrästä riippumatta absurdiin visioon tulevaisuudesta. Talouskasvu on kuitenkin sisällytetty niin YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, IPCC:n mallinnuksiin kuin maiden poliittisiin ohjelmiin. Sen kyseenalaistaminen on edelleen marginaalissa.

”Vaikka juuri tällä hetkellä vallitseva talousjärjestelmä vaikuttaa olevan muuttumaton ja välttämätön, se on ihmiskunnan historiassa varsin uusi idea.”

Kaikki kasvu ei myöskään ole samanarvoista. Maailman ihmisistä kymmenesosa omistaa kolme neljännestä varallisuudesta, kun taas puolen eli neljän miljardin ihmisen osuus on vain kaksi prosenttia.

Maailman köyhimmissä maissa on välttämätöntä sallia talouskasvu, joka nostaa ihmisiä ylös ihmisoikeuksia rikkovasta köyhyydestä. Koska tämä tarvittava kehitys väistämättä lisää päästöjä ja kulutusta, on rikkaimpien maiden laskettava omaa rasitusta erityisen voimakkaasti. Muuten tilaa ei ole epätasa-arvon kuromiseksi, siten, että samalla planeetta pidetään ihmiselle elinkelpoisena.

Puhtaammasta teknologiasta on ehdottomasti hyötyä ja innovaatioita tarvitaan jatkossakin, joten niiden suhteellinen osuus maailmantaloudesta väistämättä nousee. Yrittäjyys ja markkinat ovat hyödyllisiä toimintamuotoja myös tulevaisuudessa.

Mutta jatkuvan kasvun ideologista meidän on luovuttava.

Päättäjille, yrityselämälle ja tavallisille kansalaisille voi olla vaikea kuvitella yhteiskuntia ilman rajatonta kasvua. Vaikka juuri tällä hetkellä vallitseva talousjärjestelmä vaikuttaa olevan muuttumaton ja välttämätön, se on ihmiskunnan historiassa varsin uusi idea.

On siksi tärkeää pystyä hahmottelemaan, kokeilemaan ja rakentamaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Lukuisat tutkijat, kuten Matthias Schmeltzer, Jason Hickel, Pasi Heikkurinen ja Susan Paulson, ovat tehneet jo luonnoksia toimivista yhteiskunnista, joissa hyvinvointia pystytään lisäämään, vaikka kasvun pakosta on luovuttu.

Aidosti kestävä tapa elää maapallolla on mahdollinen.