Tänään 15.11.2022 on historiallinen päivä: Maailman väestö ylittää kahdeksan miljardin rajan. 

Kahdeksan miljardin rajapyykki on  noussut laajalti uutisiin myös Suomessa. Esimerkiksi Iltalehti otsikoi: ”Maapallomme ei sitä kestä” – pian meitä on 8 miljardia”.

Tästä ja vastaavasta uutisoinnista saa helposti sellaisen kuvan, että maailman väestö paisuu kuin pullataikina ja että väestönkasvu jatkuu vääjäämättä, kunnes ihmiskunta tuhoutuu nälänhätään ja sotaan.

Käsitys siitä, että väestönkasvu tulee ja pilaa kaiken on yleinen – eikä ihme. Ajatus väestönkasvun uhkasta oli olemassa jo ennen ajanlaskun alkua.

Antiikin Kreikassa herrat Platon ja Aristoteles suosittelivat vahvasti syntyvyyden kontrollia väestön rajoittamiseksi. Ihmisiä koko maailmassa oli silloin arviolta 200 miljoonaa eli noin nykyisen Brasilian väestön verran.  

Yksi hieman tuoreempi tunnettu väestöteoria syntyi brittiläisen Thomas Malthuksen kynästä.  Teorian syntyaikaan vuonna 1798 maailman väkiluku oli noin yksi miljardi ja teollinen vallankumous ja höyrymoottorit täydessä vauhdissa.  

Malthusilainen väestöteoria on varmaan monelle tuttu: Ihmiset lisääntyvät eksponentiaalisesti, mutta ruoantuotanto lisääntyy lineraalisesti. Teoria siis oletti, että maailmassa olisi joka vuosi vähemmän ruokaa per ihminen. Seurauksena olisi jälleen nälkä ja ihmiskunnan tuho.  

Yleinen ajatus väestöpommista popularisoitui. Siinä on jotain houkuttelevan kohtalokasta. 

Tuhon apostolit unohtivat, että samalla, kun höyrymoottorit puksuttivat, teollinen vallankumous mullisti ruoantuotannon, sanitaation, väestön terveyden, koulutuksen ja eliniänodotteen sekä naisten aseman. Ihmiskunta ei romahtanutkaan.  

Vuonna 1968 ilmestyi jälleen tunnettu teos, joka toi takaisin väestökatastrofin mahdollisuuden ja antoi kaupan päälle militaristisen sanaston, jolla asiasta puhua. Paul R. Ehrlichin kirjoittaman kirjan nimi oli The Population Bomb – ’väestöpommi’. 

Sen ennuste oli, että 1970 ja 1980-luvuilla ihmiskunta ajatuisi tuhoon hyvin samankaltaisten syiden vuoksi kuin mitä Malthus oli linjannut.

Maailma kuitenkin muuttui taas – varsinkin ehkäisyn ja naisten aseman osalta. Mutta yleinen ajatus väestöpommista popularisoitui. Siinä on jotain houkuttelevan kohtalokasta. 

Oikeasti maailman väestönkasvu on hidastunut jo 1960-luvulta.

On aivan totta, että väestö on Malthusin ja jopa Ehrlichin ajasta kasvanut valtavasti. 1800-luvulta väkiluku on noussut piikkinä. Teollistumisen ja paremman elämän seurauksena väestö lähti kasvuun niin, että tänä marraskuisena tiistaina meillä on kahdeksan miljardia ihmistä.

Virhe väestönkasvusta nousevissa tuomiopäivän uutisissa on siinä, että tämän kasvun annetaan niissä ymmärtää olevan aina vaan jatkuvaa. 

Oikeasti maailman väestönkasvu on hidastunut jo 1960-luvulta. Globaalisti, vuonna 1960, nainen sai keskimäärin viisi lasta. Tänään tuo sama globaali keskiarvo on 2,4. Eli luku puolittui 50 vuodessa. 

Suurimmat syyt tähän ovat kaupungistuminen ja sen rinnakkaisvaikutukset sekä naisten vahvempi asema, johon liittyy myös koulutus. Jos jokin yllättää kaikessa Suomen median ylläpitämässä väestökeskustelussa, niin se, ettei tätä hurjaa pudotusta yleensä lainkaan huomioida. 

Kiinan väestö todennäköisesti miltei puolittuu vuoteen 2100 mennessä. 

Lisäksi väestötieteen näkökulmasta ”pommi” on epäsopivin mahdollinen termi. Pommi antaa ymmärtää salamannopean tapahtuman, joka on usein täysin ennalta-arvaamaton.  

Väestönkehityksestä puuttuu kumpikin ominaisuus. Koko maailma on muutaman sadan vuoden aikana läpikäymässä täysin ennakoitavaa väestösiirtymää, jonka teollinen vallankumous pisti liikkeelle. 

Tämä tarkoittaa sitä, että siirrymme korkean syntyvyyden ja kuolleisuuden tilanteesta siihen, että syntyvyys ja kuolleisuus ovat molemmat matalia.

Kun syntyvyys on korkea ja kuolleisuus matala, väestö hetkellisesti kasvaa. Eurooppa on ohittanut tämän kohdan ja Aasiakin ajaa sen ohi. Kiinan väestö esimerkiksi todennäköisesti miltei puolittuu vuoteen 2100 mennessä. 

Afrikan mantere tulee siirtymän läpi viimeisenä, eli siellä vielä joissain maissa väestö kasvaa jonkin aikaa. Tämä ehdottomasti vaatii huomiota.

Mutta Afrikan valtioiden välillä ja valtioiden sisällä on suuria eroja. Urbaanien alueiden lapsiluvut ovat tyypillisesti globaalia keskiarvoa, noin 2,5. 

Ajatus siitä, että Afrikan väestö jotenkin erityisesti räjähtää, ei siis pidä paikkaansa. Mitä tulee esimerkiksi Iltalehden mainitsemaan ilmastonmuutokseen, Afrikan mantereen väestökehityksellä voidaan katsoa olevan hillitsevä vaikutus. Mantere on tuottanut vain noin neljä prosenttia kaikista päästöistä. Väestömäärällä ei siis ole vaikutusta ilmastonmuutokseen, vaan kulutuksella. 

Väestöennusteet muuttuvat koko ajan, mutta tällä hetkellä vahvin ennuste on se, että maailman väestönkasvu taittuu noin kolmenkymmenen vuoden kuluttua ja lähtee siitä laskemaan.

Miten nopeasti lasku tapahtuu, riippuu paljon Saharan eteläpuolisen Afrikan kehityksestä. Jos naiset voisivat saada haluamansa määrän lapsia, tämä tapahtuisi hyvinkin nopeasti. Naisten aseman vaikutusta väestökehitykseen ei voi tarpeeksi alleviivata.

Mikäli haluamme osaltamme edistää seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia, tulee varmistaa esimerkiksi kehitysyhteistyöllä, että jokaisella lisääntymisikään tulevalla sukupolvella on tietoa ja pääsy keinoihin suunnittelemattomien raskauksien ehkäisemiseksi.  

Näitä kehityskulkuja odotellessa on paikallaan kysyä: miten pääsisimme kotimaisessa keskustelussa ja uutisoinnissa eroon puheista väestönkasvusta hallitsemattomana katastrofina?

Meillä on nimittäin kokonaan käymättä keskustelu aivan uudenlaiseen väestörakenteeseen varautumisesta.