Didi on kutsunut deitin kotiinsa syömään äitinsä valmistamaa ateriaa. Treffiseuralainen olettaa, ettei Didin ulkomaalaistaustainen äiti mitenkään voi hyväksyä kahden naisen välistä suhdetta.  

Didin ystävä, vaatekaupassa työskentelevä ystävä Axa seuraa nolona työkaveriaan, joka puhuu suomenkieliselle asiakkaalle englantia. 

Samaan aikaan Aisha etsii huonetta kimppakämpästä ja vastaa haastattelussa huolimattomasti kysymykseen Helsingin bi-poc-tilannetta käsittelevään kysymykseen. Kämppää ei heru.  

Perjantaina 17. maaliskuussa Ylen Instagramissa @areena.stories -tilillä käynnistyvässä Code Switching -sarjassa on kolme päähenkilöä. Axan, Aishan ja Didin elämä näyttää varsin tavalliselta parikolmekymppisten arjelta: tavataan mummia, haetaan lasta pyörällä päiväkodista ja kaivataan elämään rakkautta.

Mutta koska kukaan päähenkilöistä ei ole valkoinen, on heidän päivissään myös paljon sellaista, jota ei tavallisissa tv-sarjoissa näe. Nimi Code Switching viittaa sukkulointiin erilaisten odotusten, oletusten ja roolien keskellä. Minisarja koostuu yhdeksästä jaksosta, jotka on kuvattu puhelimella ja jotka on nähtävänä Instan pystyruudulta. 

Neljä vuotta sitten tuotantoyhtiö Sons of Lumièren tuottaja Mete Sasioglu sai Yleisradiosta pyynnön. Häneltä toivottiin konseptia tv-sarjasta, jonka keskiössä olisi maahanmuuttajataustaisia tai bi-poc-ihmisiä. Termi bi-poc tulee englanninkielisistä sanoista black, indigenous ja people of colour. Termillä viitataan ihmisiin, jotka ovat muita kuin valkoisia. 

Sasioglu kutsui mukaan tuottaja Mazdak Nassirin ja sarjan pilottijaksoa alkoivat käsikirjoittaa Jani Toivola ja Fiona ’Elōne. He valitsivat näkökulmaksi nuoret ruskeat naiset, jotka ottavat tilaa haltuun. Pari vuotta sitten valmistuneen pilottijakson nimi oli Ainoa huoneessa.

Päähenkilöitä oli viisi. Axa oli päättänyt lopettaa opintonsa lääkiksessä, mutta tarvitsi ystäviltään tukea, koska ei uskaltanut kertoa päätöstä vanhemmilleen. Jakso sai hyvää palautetta ja sarjaa päätettiin edistää. 

Työryhmä muuttui. Tuottajat etsivät uusia käsikirjoittajia avoimella haulla ja valitsivat Amani Al-Mehsenin, Laura Eklund Nhagan ja Elina Izarran. Päähenkilöt karsittiin kolmeen ja kukin kirjoittaja keskittyi luomaa yhtä hahmoa. 

Sarjasta päätettiin toteuttaa uusi laajempi pilotti, jossa tarinoiden ja hahmojen toimivuutta testattaisiin. Siitä syntyi pienoissarja.  

”Yle ehdotti, että laitamme kaikki resurssit sisältöön eli henkilöhahmoihin”, Sasioglu sanoo. 

Code Switchingissa ei ollut valaisijaa, lavastajaa, puvustajaa eikä maskeeraajaa. Ei edes ammattilaiskameroita. Sarja päätettiin esittää Instagramissa ja kuvata kännykkäkameralla. Näyttelijät toivat omat vaatteensa ja meikkasivat itse. 

Sasioglu kiittää työryhmää, joka sitoutui ja laittoi paljon peliin. Soittokierros työryhmän jäsenille paljastaa, että sarjan tekeminen on ollut heille merkittävä ja henkilökohtaisesti tärkeä työ. 

”Kun katson helsinkiläistä katukuvaa ja vertaan sitä Yle Areenan sarjojen päähenkilöihin, näen ristiriidan. Suomesta puuttuvat sarjat, joissa on ruskea päähenkilö”, sanoo käsikirjoittaja Elina Izarra. 

Samaa sanoo näyttelijä Yasmin Ahsanullah, joka esittää sarjassa Aishaa.  

”Minun nuoruudessani tv:ssä ei ollut henkilöhahmoja, joihin olisin voinut samaistua. Haluan, että tämän ajan nuorilla on”, Ahsanullah sanoo. 

Sarjan dramaturgiksi ja toiseksi ohjaajaksi kutsuttiin Michelle Siriya Orenius, joka valmistuu näihin ammatteihin tänä kesänä Teatterikorkeakoulusta. Hänellekin työ oli rakas.  

”Sarjan päähenkilöiden maailma on minulle tuttu. Olen muunsukupuolinen, mutta tytöksi kasvatettu, queer ja muutin Suomeen 7-vuotiaana”, Orenius kertoo. 

Myös häntä on monet kerrat palveltu englanniksi, vaikka hän ostaa kahvia tai puhuu kaupassa suomea. Pidemmän päälle sellainen toiseuttaa.  

Sarjan tekijät kuvailevat, miten antoisaa oli tehdä työtä ryhmässä, jossa kaikilla on kokemus bi-poc -vähemmistöön kuulumisesta. Heidän välilleen syntyi luottamus ja tunnelma oli turvallinen. Niin ei suinkaan aina ole. 

Yasmin Ahsanullah on Näyttelijäliiton Yhdenvertaosuusryhmän puheenjohtaja. Viime vuonna hän oli tekemässä liiton ensimmäistä yhdenvertaisuuskyselyä. Sen tulokset ovat hätkähdyttäviä.

Vähemmistöihin kuuluvat näyttelijät kohtaavat Suomessa syrjintää ja tietämättömyyttä. Etnisiin vähemmistöhin kuuluville näyttelijöille tarjotaan vähemmän rooleja kuin muille, ja monet niistä rooleista on stereotyyppisiä. Monet kyselyyn vastanneista kokivat ongelmana, ettei ohjaajilla aina ole normikriittistä koulutusta tai osaamista. 

”Maailma on täynnä tarinoita. On kyse vallasta ja valinnoista, kenet tarinat nostetaan esiin”, sanoo sarjan toinen ohjaaja Michelle Siriya Orenius. 

Hän korostaa, että vaikka kyse on tv-sarjasta, taiteesta tai viihteestä, kyse on myös historian kirjoittamisesta ja ajan kuvasta. Sitä he nyt ovat muuttamassa. 

Tekijät toivovat pääsevänsä tekemään sarjalle jatkoa. Kaksi pilottia on tehty vaatimattomin resurssein, ja kaikki haluaisivat päästä tosi toimiin. Henkilöhahmoilla on nyt huollella luodut taustat, joita olisi mahdollista laajentaa moneen suuntaan. Elina Izarra sanoo, että he jättivät toistaiseksi paljastamatta päähenkilöiden etnisyydet. Hänelle floristina työskentelevän yksinhuoltaja-Didin kehittely oli kutkuttava kokemus.  

”Didin äiti on todella epäkonservatiivinen tyyppi, joka tukee tyttärensä seikkailuja. Sitä monet sivulliset sitten ihmettelevät, koska mama ei vastaa stereotyyppistä kuvaa maahanmuuttajaäidistä.”