Kun ulkomaiset lännenelokuvatuotannot löysivät Almerían 1960-luvulla, maakunta oli yksi Espanjan köyhimmistä. Syrjäisestä sijainnistaan huolimatta kuvausten tuotantokustannukset olivat alhaiset ja alueen asukkaat taitavia hevosmiehiä – täydellisiä hahmoja lännenelokuviin.

Almerialaiset olivat myös enimmäkseen tummaihoisia ja siksi ihanteellisia sijaisnäyttelijöitä ja avustajia spagettiwesterneihin.

”Ansaitsin päivässä enemmän kuin isäni viikossa rankassa työssä kultakaivoksessa”, muistelee Manuel Hernández Montoya, 61, joka työskenteli lapsiavustajana useissa lännenelokuvissa.

Vaikka Almeríaa oli jo käytetty kuvauspaikkana tunnetuille elokuville – esimerkiksi Arabian Lawrence (1962) ja Kleopatra (1963) – vasta elokuvaohjaaja Sergio Leonen Kourallinen dollareita (1964) ja sitä seurannut eurooppalaisten westernien voittokulku toivat lopulta maakunnan maisemat laajempaan tietoisuuteen.

Tuosta lähtien Almería on isännöinyt satoja elokuvatuotantoja ja tv-sarjoja, joiden joukossa muun muassa elokuvat Panssarikenraali Patton (1970), Terminator 6 (2019) ja tv-sarja Doctor Who (1963).

”Maisemamme ovat monipuoliset. Täällä meri, aavikko ja lumivuoret ovat kaikki lyhyen matkan päässä”, selittää paikallinen tuottaja Plácido Martínez.

”Voimme uskotella olevamme niin Teksasissa, Uudessa Meksikossa, Arizonassa kuin Kaliforniassakin.”

1960-luvun puolivälissä Almerían Tabernasin ympärille rakennettiin kaksi kuvauspaikkaa: Oasys Mini-Hollywood ja Western Leone.

Alueella ei ollut päällystettyjä teitä, ja elokuvateollisuus olikin tärkeä moottori infrastruktuurin kehitykselle. Kaupunki sai lentokentän ja ensimmäiset hotellit. Muutamassa vuodessa kaupunki muuttui takahikiästä Hollywoodin eurooppalaiseksi versioksi, jonka Grand-hotellissa Claudia Cardinale ja Alain Delon siemailivat juomiaan kuvaustauoilla. Elokuvateollisuus vahvisti myös Espanjaa tuolloin hallinneen diktaattorin Francisco Francon imagoa.

”Hallinto oli iloinen voidessaan toivottaa tervetulleiksi julkkikset sellaiset kuin Ava Gardner, Frank Sinatra tai John Wayne”, Almeríassa asuva toimittaja ja elokuva-asiantuntija Evaristo Martínez sanoo.

”Franco oli valmis tukemaan kansainvälisiä tuotantoja keinolla millä hyvänsä – myös niitä, jotka oli Espanjassa sensuroitu.”

Kuluneet lattialankut narisevat Rafael Molinan askelten alla, kun hän astuu saluunaan Fort Bravossa Tabernasissa. Ympäröivän aavikon hiljaisuuden rikkoo ulkoa kuuluva hevosten laukka. Vanhan lännenkaupungin tyhjät kaupat ja varastorakennukset näyttävät siltä kuin ne olisivat juuri joutuneet rosvojen ryöväämiksi.

”Kun olin lapsi, saatoin vain haaveilla tästä kaikesta”, Molina, 68, sanoo. ”Silloin ainoa toiveeni oli nähdä joskus lännenelokuvan kuvauspaikka. Nykyään omistan yhden tunnetuimmista.”

Entinen avustaja ja sijaisnäyttelijä Molina osti Fort Bravon 1970-luvun lopulla. Nämä karut vuoret, kuivat tasangot ja kanjonit ovat toimineet kuvauspaikkana muun muassa elokuville Hyvät, pahat ja rumat (1966) ja Huuliharppukostaja (1968).

Molina kuuluu yhteisöön, jota on työllistetty elokuviin ja tv-tuotantoihin 1950-luvulta lähtien. Ammattinsa valioina he voivat esittää mitä tahansa nyrkkitappelusta hevostemppuihin. Työssään he ilmentävät eurooppalaisten klassikkolännenelokuvien sankareiden arvoja: ylpeyttä, rohkeutta, vapautta ja symbioottista suhdetta hevoseen.

Molinan ura elokuvissa alkoi 1970-luvulla, kun hän matkusti Kanariansaarille kuokkavieraaksi Veriset ratsastajat -elokuvan (1975) kuvauksiin. Hän rakasti westernejä niin paljon, että käytti kaikki säästönsä lentääkseen paikalle.

”Tein kuvauksissa kaikkea: maalasin, muurasin, ratsastin”, hän muistelee.

Spagettiwestern-genre heikkeni 70-luvun jälkipuoliskolla ylituotannon ja laadun laskun takia. Myös suuren yleisön kiinnostuksen kohteet vaihtuivat. Tämä oli kova isku paikalliselle elokuvateollisuudelle. Tuhansia työpaikkoja menetettiin ja kuvauspaikat ja lavasteet rapistuivat. Paikkoja pidettiin yllä stuntmanien avulla, jotka tarjosivat ”lännenesityksiä” turisteille .

Almerían elokuvateollisuus alkoi jälleen piristyä joidenkin 80-luvun suurtuotantojen jälkeen. Sellainen oli vaikkapa Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (1989).

Kultakauden näkyvyyttä westernit eivät enää tavoittaneet, mutta alueen ihmiset ovat silti syvästi sidoksissa elokuviin.

”Westernit ovat vaikuttaneet ratkaisevasti maakuntamme kohtaloon 50-luvulta tähän päivään”, Martínez sanoo.

Viimeisen kahdeksan vuoden aikana westernit ovat jälleen olleet suosittuja kaikkialla maailmassa, Martínez sanoo. Pohjimmiltaan lännenelokuvat kuvastavat hänen mielestään ihmiskunnan historiaa.

”Ne kertovat valtion ja yhteiskunnan luomisesta.”

Lännen elokuvat ovat suosittuja, koska kaikki voivat ymmärtää niitä. Sinä tapat minut, minä tapan sinut.

Karkeudestaan huolimatta villin lännen elokuvien vapaa ja yksinkertainen yhteiskunta on houkutteleva vaihtoehto hypersäännellylle ja kontrolloidulle nykymaailmallemme, joka koostuu lukemattomista säännöistä ja rajoituksista.

”Lännenelokuvat ovat suosittuja, koska kaikki voivat ymmärtää niitä. Sinä tapat minut, minä tapan sinut”, Molina selittää.

”Niiden, jotka tekevät jotain pahaa, on maksettava teoistaan. Se on hyvin kaukana niistä elokuvista, joissa kerrotaan Wall Streetin miljonäärigangstereista, jotka toimivat lain puitteissa. Millaisen viestin ne antavat yhteiskunnasta?”