Minulla on kädessäni varsinainen jättiläisen maailmanselitys: uudessa teoksessaan toimittaja Rauli Virtanen käy läpi vuosiaan ulkomaankirjeenvaihtajana sotien ja kriisien, valokuvien ja haastattelujen sekä kohtaamiensa ihmisten välityksellä. Ja vuosiahan riittää, sillä hän aloitti uransa jo 1970-luvulla.
Täällä Rauli Virtanen (WSOY, 2023) ei ole elämänkerrallinen kuvaus seikkailuista ja matkoista, toisin kuin vuonna 2014 julkaistu Reissukirja. Tämä teos kokoaa yhteen Virtasen kokemuksia ja näkemyksiä maailman eri kolkkien konflikteista, kriiseistä ja sodista.
Läpi teoksen välittyy asenne ja eetos. Virtanen tuntee arvonsa ja uskoo asiaansa: journalismin voimaan muuttaa maailmaa.
Virtanen kuljettaa lukijaa upeiden, värikylläisten ja koskettavien valokuvien sekä napakan, helppolukuisen asiatekstin avulla ympäri maailmaa. Hän selittää konfliktien ja ilmiöiden syitä ja seurauksia ymmärrettävästi ja kattavasti.
Esimerkiksi Vietnamiin Virtanen on palannut aina uudelleen seuraamaan sodan jälkiä kylässä, jossa yhdysvaltalaiset sotilaat 1960-luvulla tappoivat lähes kaikki kyläläiset. Myöhemmin sotarikosoikeudessa kiisteltiin siitä, olivatko syyllisiä käskyn antaneet vai sitä totelleet. Lopulta vain yksi tuomittiin. Eloonjääneiden vietnamilaisten painajainen jatkuu. Omantunnon tuskista kärsivät sotilaat palaavat kylään purkamaan painolastiaan.
Toisinaan kirjan analyysi ongelmien juurisyistä jää kuitenkin hiukan pinnalliseksi. Vaikkapa ruuantuotannon ongelmista puhuessaan Virtanen korostaa hävikin vähentämisen merkitystä, kun taas teollisen lihatuotannon vaikutusta hän ei edes mainitse.
Israelin ja Palestiinan alueelta Virtanen kertoo palestiinalaisista lapsivangeista ja gazalaisten kärsimistä mielenterveysongelmista.
Kirja jakautuu teemoittain lukuihin, jotka käsittelevät samaa teemaa eri puolilta maailmaa Virtasen eri aikoina haastattelemien ihmisten äänellä. Aiheet liittyvät sotiin, ruokaan, luonnonkatastrofeihin, politiikkaan, kriiseihin ja koulutuksen merkitykseen. Tekstissä ääneen pääsevät diktaattorit, lihakauppiaat, koululaiset sekä sotien ja konfliktien uhrit.
Nicaraguassa Virtanen vaikuttui sandinistijohtaja Daniel Ortegasta, josta vuosikymmenten saatossa kehittyi ehta diktaattori. Israelin ja Palestiinan alueelta Virtanen kertoo puolestaan palestiinalaisista lapsivangeista ja gazalaisten kärsimistä mielenterveysongelmista.
Sotiin ja konflikteihin palataankin kirjassa jatkuvasti, sillä niistä raportoiminen kuuluu olennaisesti ulkomaantoimittajien työnkuvaan.
Valokuvista huokuu Virtasen lämmin ja utelias suhtautuminen maailmaan ja sen ihmisiin. Hän haastattelee myötätuntoisesti kolumbialaista viljelijää jonka kokapensaat on tuhottu ja itkevää afganistanilaista tyttökoulun rehtoria.
Henkilökuvat etiopialaisesta vedenkantajasta, talebanien yövartiosta ja kambodzhalaisista katupartureista huokuvat kunnioitusta ja lempeää uteliaisuutta. Kuvat lapsensa sodalle tai luonnontuhoille menettäneistä vanhemmista tai palestiinalaisista hautajaisista hätkähdyttävät.
Kuvia on kuudelta vuosikymmeneltä, yhteensä yli 300. Valokuvat kuubalaiselta sokeriruokopellolta, afganistanilaisista vihannesmyyjistä ja turkmenistanilaisesta karvalakkikauppiaasta antavat upean värikylläisen väläyksen ihmeellisestä maailmastamme.
Kuvateksteihin olisin toivonut enemmän vuosilukuja ja muuta kontekstia. Nyt kuvat jäävät välillä irrallisiksi ja jään janoamaan tietoa kuvan takana olevasta tarinasta.
Rauli Virtanen tuntuu kaiken nähneeltä ja kokeneelta konkarilta, ikoniselta hahmolta kirjeenvaihtajaliiveineen ja kameroineen. Ihmeellistä kyllä, hän ei vaikuta vajonneen kyynisyyteen, vaan uskoo edelleen ihmisen hyvyyteen, sortumatta kuitenkaan sinisilmäisyyteen.
