Argentiina ja Suomi ovat lukuisista eroistaan ja etäisyydestään huolimatta jakaneet pitkään yhteisen yhteiskunnallisen perusajatuksen: käsityksen valtiosta, jonka velvollisuus on suojella ja tukea kansalaisiaan. Toisin kuin suurimmassa osassa Amerikoista, Argentiinassa tarjotaan ilmaiseksi korkealaatuista koulutusta ja terveydenhoitoa – myös ulkomaalaisille. Kulttuuria ja tieteitä on perinteisesti tuettu runsain julkisin varoin.  

Marraskuussa presidentinvaalit voittaneen Javier Milein, 53, nousu politiikassa on monin tavoin poikkeuksellinen. Ensinnäkään hän ei edusta yhtään maan perinteisistä puolueista. Toisaalta hän lienee maailman ensimmäinen demokraattisesti valittu johtaja, joka määrittelee itsensä ”anarkokapitalistiksi”. Anarkokapitalismi on libertaristisen yhteiskuntaopin suuntaus, joka painottaa radikaalisti markkinoiden vapautta ja julkisen valtiovallan minimointia. Se on vastakohta Argentiinaa viime vuosikymmenet hallinneelle peronismille, jota määrittää päinvastainen käsitys markkinoiden sääntelystä, julkisesti rahoitetuista palveluista ja vahvasta valtiosta. 

Milei muun muassa vastustaa oikeutta aborttiin ja uskoo ilmastonmuutoksen olevan “kulttuurimarxismin valhe”.

Kansainvälinen media on määritellyt Milein populistiseksi äärioikeistolaiseksi, entisten presidenttien Donald Trumpin ja Brasilian Jair Bolsonaron seuraan. Milei muun muassa vastustaa oikeutta aborttiin ja uskoo ilmastonmuutoksen olevan “kulttuurimarxismin valhe”. Hän myös kyseenalaistaa Argentiinan viimeisen sotilasdiktatuurin uhrien lukumäärän. 

Mutta toisin kuin Trumpin tai Bolsonaron, Milein valinta ei ollut täpärä. Hän voitti vastustajansa, oikeistoperonisti Sergio Massan yli 11 prosentin enemmistöllä vaalien toisella kierroksella. Suosio ei silti ollut itsestäänselvyys. Häntä äänestäneitä yhdistää ajatus siitä, että Milei on arvaamaton hyppy tuntemattomaan, mutta ennen kaikkea tarpeellinen irtiotto menneisyydestä. 

Aniharva argentiinalainen uskoo, että maassa voi enää rakentaa tulevaisuutta. Taloutta on pitkään vaivannut hyperinflaatio ja devalvaatio. Kotitalouksien säästäminen tuntuu järjettömältä, sillä peson arvo voi romahtaa hetkessä. Suurin osa ihmisistä vaihtaa palkkoina ansaitut pesot dollareiksi. Moni lähtee kokeilemaan onneaan ulkomaille. 

Euroopassa Espanjan ja Italian ohella myös Suomi kiinnostaa argentiinalaisia poliittisen ja taloudellisen vakautensa vuoksi. Ohjelmistoalalla työskentelevä, Milein kannattaja Nelson Cabrera, 34, on asunut Suomessa kolme vuotta. Hän sanoo äänestäneensä viime vaaleissa ensimmäistä kertaa vakaumuksesta. Näin siitä huolimatta, ettei hän ole kaikesta samaa mieltä Milein kanssa. Koulutuksen ja terveydenhuollon puolesta hän ei silti pelkää.

“Olen kuullut enemmän pelottelua yksityistämisellä Milein vastustajien kuin hänen omasta suustaan. Tällä hetkellä hänellä on muita prioriteetteja enkä usko hänen rajoittavan näitä tärkeitä palveluita”, Cabrera sanoo. Hän myöntää, että jostain on silti pakko säästää: “Milei voitti, koska hän sanoi asioita, jotka eivät ole kauniita, mutta ne ovat tosia. Olemme väsyneitä kuulemaan samoja diskursseja ja valheita. Leikkaukset tulevat olemaan vaikeita, mutta tarpeellisia.”

Argentiinalaiset tukevat laajasti julkista koulutusta ja terveydenhoitoa, myös Milein kannattajat. He uskovat silti, että järjestelmää on muutettava. Yliopistoissa ilmaiseksi opiskelevien ulkomaalaisten pitäisi maksaa verovaroin kustannetusta koulutuksesta tavalla tai toisella. Näin kokevat Cabreran kanssa Suomessa pitkään asuneet argentiinalaiset Rocío Telinkangas, 36 ja Daniel Hernán Sanfilippo, 37. Telinkangas on varhaiskasvatuksen opettaja ja Sanfilippo on turistiopas sekä audiovisuaalinen ohjaaja. Molemmat äänestivät Mileitä. 

Kannattajia jakavat etenkin abortti- ja ympäristökysymykset. Cabrera ja Telinkangas uskovat aborttioikeuteen, mutta se ei saanut heitä äänestämään toisin.

“Miehellä ei ole oikeutta päättää naisen vartalosta. Mutta maan talous on niin huonossa kunnossa, että kaikilla ei ole mitä syödä. On surullista sanoa niin, mutta aborttilaki on laitettava sivuun. Ensin on turvattava perustarpeet”, Telinkangas sanoo.

Sama pätee hänen mukaansa ilmastonmuutokseen ja myös tieteiden ja taiteiden rahoitukseen. Ne ovat toissijaisia, kunnes talous on paremmassa kunnossa.

“Suomessa voidaan keskittyä näihin asioihin, koska Suomi on rikas maa ja lähes kaikilla on töitä. Jos kaduilla on lapsia, jotka etsivät ruokaa roskakoreista, kuten meillä Argentiinassa, ei siinä ala miettimään, jaotellako lasit erikseen muoveista”, Telinkangas jatkaa. 

Sanfilippo on samaa mieltä:  “Entiset hallitukset ovat olleet todella suosittuja, mutta myös äärimmäisen populistisia. Ne ovat yrittäneet ostaa ääniä lupaamalla etuja, joihin ei ole varaa.”

Sanfilippo sanoo, että kaikista lupauksista huolimatta aiempien hallitusten jälkeen on ollut enemmän köyhyyttä ja väkivaltaa, enemmän lapsia kaduilla ja vähemmän työpaikkoja. 

“Edellisten hallitusten ongelma oli, että niiden politiikka ajoi maata pysyvään taantumaan. Sieltä pois pääseminen tulisi viemään paljon pidempään kuin Milein kanssa.”  

Cabrera, Telinkangas ja Sanfilippo sanovat, että edelliset hallitukset käyttivät diktatuurien poliittisia vainoja hyväkseen ja loivat menneisyyden avulla mustavalkoisen vastakkainasettelun nykyhetkeen. He arvioivat, että presidentti Milei irtisanoutuu tästä lähtökohdasta ja tähtää uudenlaiseen näkökulmaan. 

“Peronismi teki politiikasta jalkapalloa”, sanoo Telinkangas. “Argentiina on aina ollut erittäin politisoitunut maa, mutta viimeisen viidentoista vuoden aikana tapahtui entistä syvempi jakautuminen. Perheet ja ystävyydet hajoavat”, hän lisää.  

Sanfilippo arvioi, että Suomessa puolueet ovat päinvastoin aina pyrkineet tekemään yhteistyöstä ja etsimään yhteisiä tavoitteita. Siksi Suomi on menestynyt. 

 “Argentiinan poliittinen kenttä on äärimmäisen hajallaan. Se ei kykene yhteistyöhön eikä siksi kehity. Yksi hallitus ei voi muuttaa asioita. Tulisi pyrkiä yhteisiin kehityslinjoihin ja toimia ketjussa. Muuten ei ole kasvua.”  

“Jos Milei sen sijaan tekee virheitä ja kansa hankkiutuu hänestä eroon, minusta se olisi upeaa, koska vain kansan äänellä on merkitystä Argentiinassa. Saman äänen pitäisi kuitenkin tunnustaa köyhyys ja myöntää, että se johtuu edellisistä hallituksista. Jos aiemmat päättäjät eivät osanneet korjata ongelmia, niin tulkoon joku muu, joka osaa ratkaista ne.”