Pulau Pari on pieni saari tunnin venematkan päässä Indonesian pääkaupungista Jakartasta. Saaren 1 500 asukasta elättävät itsensä pääasiassa kalastamalla ja järjestämällä palveluita pääkaupungista tuleville turisteille. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Pulau Pari on kärsinyt merenpinnan noususta, joka on vienyt mukanaan jo yli 11 prosenttia saaren pinta-alasta. Tutkimusten mukaan suurin osa saaren maapinta-alasta jää tulvien alle vuoteen 2050 mennessä.
”Kotimme uppoaa. Missä me asumme?”, kysyy saarella koko ikänsä asunut Edi Mulyono, 37, jonka perhe on asunut saarella jo kuuden sukupolven ajan. Mulyono omistaa kaksi majataloa, joihin Jakartasta tulevat turistit voivat majoittua viikonloppuisin.
”Isojen tulvien jälkeen monet turistit peruivat varauksensa majataloihini, eikä turisteja näkynyt pitkään aikaan. Taloutemme kärsii tästä.”
Päätyökseen Mulyono kertoo olevansa kalastaja. Aikaisemmin saari olikin tunnettu runsaasta kalakannastaan. Luonto tarjosi kaiken tarvittavan.
Vuosien varrella Pari-saari on kuitenkin muuttunut merkittävästi ilmastonmuutoksen vuoksi. Nykyään sään ja tuulten ennustaminen on vaikeampaa ja saaren lämpötilat nousevat korkeammaksi kuin ennen. Sää saattaa myös muuttua yllättäen.
Mustaghfirin, 52, on kalastaja, jonka juuret ovat syvästi saaren maassa: hänen sukunsa on asunut Parilla yli sata vuotta. Viime vuonna Mustaghfirin tunsi ilmastonmuutoksen seuraukset hyvin konkreettisesti. Hän meinasi hukkua kalastusreissullaan, koska tuulen suunta muuttui äkillisesti.
”Ennen sään ja tuulen suunnan pystyi ennustamaan, nykyään se on mahdotonta. On vaarallista lähteä pidemmälle merelle kalaan, koska myrsky voi yllättää.”
Isoin ongelma on Mustaghfirinin mukaan kuitenkin kalojen vähyys. Ennen kalaa saatiin jopa yli 200 kiloa päivässä, kun nykyään saalis jää vain 10 kiloon. Tilanne vaatii Mustaghfirinin mukaan uudenlaisen kalastuksen kehittämistä.
Moni asukkaista on jo muuttanut tapaansa kalastaa sopeutuakseen ilmastokriisiin. He rajoittavat kalastusta muun muassa välttämällä kaukaisia arvaamattomia vesialueita. He ovat myös rakentaneet kala-aitauksia, jotka helpottavat kalastamista. Aitaukset rakennetaan ylijääneestä materiaalista, kuten polkupyörän renkaista.
Ihan helppoa kalastus ei kuitenkaan aitauksessa ole. Ennen saarella kasvatettiin merilevää, rapuja ja jopa meriahventa. Nykyään kalat kuitenkin kuolevat meren kasvavan lämpötilan ja korkeampien aaltojen vuoksi.
Mustaghfirin ei ole kärsinyt ilmastokriisin aiheuttamista muutoksista pelkästään kalareissullaan, vaan myös kotonaan. Tulvavedet eivät ole vielä ulottuneet kalastajan kotitalolle, mutta kaivovesi on mennyttä. Kaivovettä käytettiin peseytymiseen ja ruuanlaittoon, mutta nyt Mustaghfirin ja muut saarelaiset joutuvat ostamaan puhtaan vetensä. Tämä on lisäkustannus, jonka maksaminen on monelle saarelaiselle vaikeaa.
Puhtaan veden puute on syventynyt edelleen siksi, että kookospuut ovat kadonneet saarelta. Kookospuut säilövät makeaa vettä sateesta. Mustaghfirin muistelee haikeana, miten hänellä oli tapana kalastusreissujen jälkeen tyrehdyttää jano tuoreilla kookoksilla.
Saaren asukkaat pyrkivät ylläpitämään ja säilyttämään ekosysteemiä istuttamalla mango- ja mangrove-puita. Mustaghfirin toivoo, että tulevat sukupolvet jatkavat saaren ekosysteemin ylläpitoa.
Vaikka haasteet ovat suuret, Mustaghfirin korostaa saaren yhteisöllisyyttä ja saarelaisten avuliaisuutta. Hän haluaa koko maailman tietävän Parista ja ilmastokriisistä, jolla on saarelle tuhoisat vaikutukset.
”Jos emme toimi nyt, kuka pelastaa meidät tältä katastrofilta?”
Tulvavesi hiipi taloon keskellä yötä hiljaa ja odottamatta. Meidän täytyi toimia nopeasti pelastaaksemme sähkölaitteet.
Arif Pujityanto, 52, muutti Parille kolmevuotiaana ja on asunut saarella siitä asti. Hän asuu saaren länsirannalla, jonka maa on tasaista ja on siksi kärsinyt eniten tulvista. Pujityanton bambusta tehty kotitalo vaurioitui merkittävästi vuonna 2021, kun talvimyrsky toi mukanaan suuret tulvat.
”Tulvavesi hiipi taloon keskellä yötä hiljaa ja odottamatta. Meidän täytyi toimia nopeasti pelastaaksemme sähkölaitteet. Jääkaappikin täytyi nostaa korokkeelle turvaan vedeltä. Piha sekä kaikki huoneet talossa täyttyivät vedestä.”
Suolavesi on ruostuttanut Pujityanton kodinkoneita ja kaksi hänen moottoripyöräänsä ovat nyt käyttökelvottomia suolaveden aiheuttamien tuhojen vuoksi. Tulvien takia talon seinät ovat alkaneet lahota ja talo vaatii jatkuvaa korjausta.
Lisäksi kaivovesi on lopullisesti pilaantunut. Nykyään Pujityanto perheineen joutuu ostamaan Mustaghfirin ja monien muiden tapaan pullotettua vettä. Pullovettä perhe käyttää kaikkeen, peseytymisestä ruoanlaittoon ja pyykinpesuun.
”Peseytymisemme on nykyään hankalaa. Ensin virkistäydymme merivedellä, jonka jälkeen käytämme kaksi pientä kuppia makeaa vettä suolan huuhteluun. Sitten tulee saippuointi ja toiset kaksi kuppia makeaa vettä. Tällä tavoin säästämme arvokasta vettä”, Pujityanto kertoo.
Pujityanto työskentelee saaren länsipuolella, jossa hän muiden asukkaiden kanssa pitää huolta rannasta, tai siitä mitä rannasta on jäljellä. Tulvat ovat peittäneet useita alueita tasaisella korallisaarella.
Pari-saari on vain 0–3 metriä merenpinnan yläpuolella. Koska saarella ei ole lainkaan tasankoa, sillä ei ole suojaa tulvia vastaan. Viimeisen neljän vuoden aikana saarella on koettu tulvia, jossa vesi on noussut jopa 1,3 metrin korkeuteen.
Saari on kutistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana huomattavasti. Saari oli ennen 42,3 hehtaarin kokoinen, mutta nyt sen pinta-ala on alle 40 hehtaaria.
Indonesian valtio rakennutti saaren etelärannikolle betonimuureja suojellakseen sitä isoilta aalloilta. Mulyonon mukaan muurit rakennettiin kuitenkin liian lähelle maata, eivätkä ne ole tarpeeksi korkeita estääkseen aallot. Betonivallit eivät ole Mulyonon mukaan myöskään ympäristölle hyväksi.
”Jos haluamme suojautua tulvilta, meidän tulisi tehdä enemmän kuin rakentaa betonivalleja. Saarelle pitäisi istuttaa enemmän mangroveja, jotka tarjoavat tehokkaan suojan myrskyjä ja eroosiota vastaan”, sanoo Mulyono.
Saarelaiset istuttavat mangrovepuita vapaaehtoisvoimin, mutta taimia tarvittaisiin vähintään miljoona lisää, jotta siitä olisi apua. Mangroveilla menee myös useita vuosia kasvaa tarpeeksi pitkäksi ja vuorovesiaallot vievät mukanaan nuoria mangrovepuita.
Saaren naisjärjestöä edustava Asmania, 40, muutti saarelle 18 vuotta sitten mentyään naimisiin saarelta kotoisin olevan aviomiehensä kanssa. Yhdessä he omistavat pienen kotimajoituksen sekä kioskin, jonka seinät ovat täynnä ”Save PulauPari” ja ”No climate equality without a gender equality”-julisteita (suom. ”Pelastakaa Pulau Pari ja ”Ilmastokysymyksissä ei ole tasa-arvoa ilman sukupuolten välistä tasa-arvoa”).
Asmania kertoo, että etenkin saaren naiset kärsivät ilmastokriisistä. Naiset hoitavat saarella kodin lisäksi paljon muita askareita. Heillä on ilmastokriisin vaikutusten takia nykyään entiseen verrattuna kaksinkertainen määrä työtä, sillä heidän on autettava miehiään kalastuksessa ja ruoan hankkimisessa.
Ennen Asmania kasvatti merilevää, mutta nykyään se ei ole mahdollista. Merivesi on liian lämmintä ja isot aallot estävät kasvatuksen.
Asmania pelkää naisjärjestön, Perempuan Pulau Parin, ylläpitämän kasvimaan puolesta. Vesi nousee jo nyt läheisen rannan porteille asti, josta matkaa kasvimaalle on vain muutama sata metriä. Kun merivesi jonain päivänä nousee kasvimaalle asti, suolavesi saastuttaa maan, eikä siellä enää voi kasvattaa mitään.
”Emme jätä kotiamme, vaikka merenpinta jatkaisi nousuaan”
Mulyono, Mustaghfirin, Pujityanto ja Asmania ovat haastaneet sveitsiläisen sementtiyhtiö Holcimin oikeuteen. He syyttävät yhtiötä Pari-saaren vahingoittamisesta ja ilmastokriisin aiheuttamisesta. Syytteessä on listattu vahingoiksi esimerkiksi tulvien lisääntyminen ja pienten saarten uppoaminen.
Holcim-yhtiöllä ei ole teollisuutta Indonesian saaristossa. Kuitenkin sen teollisuusprosessien aiheuttamat ongelmat näkyvät kaikkialla maailmassa.
Indonesian ympäristöjärjestö WALHI, joka on osa kansainvälistä Friends of the Earth – ympäristöverkostoa, tukee Pari -saaren asukkaita oikeusjutussa. WALHI:n rannikko-, meri- ja pienten saarten kampanjapäällikkö Parid Ridwanuddin kertoo Holcimin olevan maailman suurin sementtiyhtiö ja vastuussa 0,42 prosenttia koko ihmiskunnan historian teollisuuspäästöistä. Päästöt laski sveitsiläinen HEKS-järjestö, jonka tutkimuksen mukaan Holcimin hiilidioksidipäästöt olivat vuosien 1950 ja 2021 välillä yli 7 miljardia tonnia.
Ridwanuddinin mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun sveitsiläistä yhtiötä yritetään saada laillisesti kantamaan vastuuta osallisuudestaan ilmastokriisiin. Ridwanuddin korostaa, että Pari-saaren ilmastokanteessa on tehty yhteistyötä globaalin pohjoiseen ja etelän kansalaisjärjestöjen kanssa. WALHI edustaa globaalin etelän kansaisjärjestöä, kun taas HEKS ja ECCHR (Euroopan ihmisoikeus- ja perusoikeuskeskus) edustavat globaalin pohjoisen kansalaisjärjestöjä.
Vaikka Pari on pieni saari ja sitä asuttavat vain kalastajat, se on meidän kotimme ja elämämme.
Saaren asukkaat vaativat Holcimia vähentämään hiilidioksidipäästöjään 69 % vuoteen 2040 mennessä ja tarjoamaan korvauksia saarelle aiheutuneista menetyksistä ja vahingoista. He vaativat, että saarelle istutetaan yli kaksi miljoonaa mangrovepuuta sekä rakennetaan muuri saaren ympärille, jotta vesi ei pääse tulvimaan saarelle.
Saaren naisjärjestöä Perempuan Pulau Paria edustava Asmania kertoo, että oikeusjuttu on ensimmäinen laatuaan Indonesiassa. Hän sanoo, että voitto näyttäisi isoille yrityksille, että tilanne on vakava.
”Vaikka Pari on pieni saari ja sitä asuttavat vain kalastajat, se on meidän kotimme ja elämämme. Jos häviämme oikeudessa, olemme ainakin antaneet esimerkin ja vaatineet oikeutetusti muutosta, sekä nostaneet asian ihmisten tietoisuuteen”, Asmania sanoo ja jatkaa.
”Emme jätä kotiamme, vaikka merenpinta jatkaisi nousuaan. Taistelemme lapsiemme, lastenlapsiemme ja tulevien sukupolvien puolesta.”
Jutun on kirjoittanut Maailman Kuvalehden Indonesian kirjeenvaihtaja