KAIPAATKO joskus J. Karjalaisen Mustat lasit -yhtyettä? Lääkkeenä vaivaan toimii Pekko Käppi & K:H:H:L -yhtyeen uutuus, kokeile vaikka!
En minäkään olisi sitä arvannut. Keikoilla Pekko Käppi vonguttaa sähköjouhikkoaan kuin piinattu kitarasankari Woodstockissa. Äänitteellä sellainen saa vähemmän tilaa. Credon pääpaino on eheissä lauluissa, vaikka ilahduttavaa rosoa ja liven tuntua onkin jätetty ronskia makua tuomaan.
Alkujaan Käppi tuli tunnetuksi kansanmusiikin airuena, ja perinne paistaa myös K:H:H:L-yhtyeen levyistä – muttei suomalainen vaan amerikkalainen traditio. J. Karjalaisen ja Tuomari Nurmion tavoin bändi onnistuu kuljettamaan suomenkieliseen maastoon jotain olennaista bluesista ja americanasta. Bändi onnistuu, ei vain Käppi, sillä erityisesti Tommi Laineen kitarointi rouhii ratkaisevia tehoja levylle.
Toinen merkittävä musiikillinen voimanpesä on yhtyeen uusi jäsen, Mauritiukselta maailman metropoleihin ja viimein Suomeen muuttanut Gilbert Kuppusami. Monessa kokoonpanossa vaikuttavasta rumpalista ja laulajasta on tullut parissa vuodessa tamperelaisen musiikkielämän kantavia voimia.
Kaikesta huolimatta juuri Pekko Käpin karismaattinen läsnäolo tekee K:H:H:L-yhtyeestä ainutlaatuisen. Uskottavasti hän kuiskii ja kajauttaa boogieta, kantria, happorockia, psykedeliaa – ja lopulta sitä kotimaista kansanperinnettäkin, vasta kahdeksannella raidalla Rakkauslaulu.