1960-luku, Kalifornia, Yhdysvallat. 7-vuotias tyttö rakastaa Jeesusta, on piirtänyt ja raaputtanut käsivarteensa ristin rakkautensa merkiksi. Hän rakastaa Jeesusta niin paljon, että unelmoi tulevansa nunnaksi.

Tyttö on kuitenkin juuri ymmärtänyt, että hän on jollain perustavanlaatuisella tavalla erilainen kuin muut. Tyttö miettii: miksi olen musta? Ketä voisi syyttää siitä, että on syntynyt sellaiseksi kuin on?

Ensimmäisenä tytön syyttävä sormi osoittaa omia vanhempia, sillä äiti ja isä ovat tehneet hänet. Kuitenkin tyttö ymmärtää, että vika ei voi olla vanhempien, sillä joku on tehnyt heidätkin mustiksi. Syylliset ovat siis äidin ja isän vanhemmat.

Tyttö toistaa ajatuskulkuaan esi-isiinsä saakka, kunnes ymmärtää syyllisen olevan joku muu. Syyllisen on oltava jumala.

Noin kolmekymmentä vuotta myöhemmin tytöstä on kasvanut nainen. Hän on opiskellut yliopistossa Washingtonissa ja mennyt naimisiin suomalaisen miehen kanssa. Nainen on muuttanut Suomeen, Turkuun. Eletään 90-luvun alkua, lamavuosia. Ensimmäisiä somaleita on jonkin verran saapunut Suomeen poliittisina pakolaisina, mutta ei-valkoisia suomalaisia katukuvassa ei juuri vielä näy.

Nyt vuonna 2020 tämä nainen on asunut Suomessa melkein kolmekymmentä vuotta. Hän on nimeltään Aria Arai.

”Kun tulin Suomeen, olin suomalaisten silmissä jotain hyvin eksoottista. Esimerkiksi ravintolassa vanhemmat miehet koskettelivat ihoani ja hiuksiani”, Arai sanoo.

Rasismia Arain mukaan on ollut niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin – jopa omassa perhepiirissä.

”Siskoni oli ihonväriltään paljon vaaleampi kuin minä. Koin jo varhain, että olin myös omassa perheessäni vähempiarvoisempi kuin siskoni.”

Arain mukaan rasismia on yllättävän paljon myös mustien keskuudessa. Ainakin Arain lapsuudessa viljeltiin sanontaa: If you are white, you are alright. If you are brown, you can stick around. If you are black, you better get back.

Myös Arain isä opetti tytölleen, ettei valkoinen mies tulisi koskaan menemään naimisiin hänen kanssaan.

”Menin kuitenkin naimisiin valkoisen miehen kanssa, joten todistin isäni olleen väärässä.”

 

”En voi koskaan tietää, milloin turvamies pysäyttää minut.”

1990-luvun Suomessa Arai sai rasismia osakseen jopa poliisin taholta. Hän myös oppi, että rasismia todistavien ihmisten on aina puututtava rasistiseen käytökseen ja toimintaan.

”Kuulin, kun poliisi nimitti minua n-sanalla, mutta silloinen aviomieheni ei puuttunut asiaan. Hän ei puolustanut minua, vaikka hän oli läheisin ihmiseni vieraassa maassa. Annan suomalaisille yhden neuvon: jos näet rasismia, sano jotain. Vaikeneminen merkitsee asian hyväksymistä ja tekee myös vaikenijasta rasistin”, Arai selittää.

Rasismi on Arain mukaan arkipäivää yhä Suomessa.

”Rasismi on vaikuttanut paljon siihen, mikä olen. Minun on oltava varuillaan kaikkialla, minne menen. Kun olen ostoksilla, minulla on oltava ostosten kuitit tallessa ja henkilöllisyystodistus aina mukanani. En voi koskaan tietää, milloin turvamies pysäyttää minut.”

Arai kertoo myös eri ympäristöissä aistivansa helposti, miten ihmiset pitävät laukuistaan ja muusta omaisuudestaan parempaa huolta hänen lähestyessään heitä.

Esimerkiksi pankissa oli viimeksi hankalaa, kun uusi pankkitili oli tarkoitus avata pari kuukautta sitten.

”Aistin heti, miten asiakaspalvelijan olemus muuttui minut nähtyään. Vaikka olin kohtelias ja käyttäydyin moitteettomasti, virkailija uhkasi minua turvamiehellä. Juuri tuo turvamiehellä uhkaaminen on tavallista.”

Arai siirtyi pankissa toisen asiakaspalvelijan luokse, koska asia ei edennyt kyseisen virkailijan kanssa. Toisen virkailijan kanssa asia saatiin heti hoidettua. Arai otti myöhemmin yhteyttä pankin johtoon ja otti puheeksi ensimmäisen asiakaspalvelijan käytöksen. Tämä pyysi häneltä myöhemmin anteeksi.

 

”Halusin tuoda suomalaisten tietoisuuteen ajatuksen, että kaiken kokoiset naiset ovat yhtä kauniita.”

1990-luvun lopulla Arai havahtui siihen, että Suomessa mainosten naiskuvasto oli varsin homogeeninen. Kaikki mallit olivat Arain mukaan paitsi valkoisia, myös laihoja.

”Halusin tuoda suomalaisten tietoisuuteen ajatuksen, että kaiken kokoiset naiset ovat yhtä kauniita. Niinpä tarjosin Seiska-lehdelle ideaa Miss XL -kilpailusta, ja lehti innostui ideasta. Kilpailusta tuli valtavan suosittu.”

Varsinkin viimeisen muutaman vuoden aikana mediaan on tullut paljon kuvastoa ja tietoutta kehopositiivisuudesta ja sen filosofiasta. Suomessa kehopositiivisuuden ”äidiksi” ja asian edistäjäksi voisi kutsua itse Araita, sillä ensimmäinen Miss XL -kilpailu järjestettiin hänen aloitteestaan jo parikymmentä vuotta sitten, vuonna 1999.

Myös vuonna 2007 Arai oli jälleen ideoimassa monimuotoisuutta edistävää toimintaa: Ourvision-laulukilpailua. Ourvision järjestettiin Helsingissä kulttuurikeskus Caisassa. Tarkoituksena oli järjestää kilpailu pelkästään Suomen ulkopuolelta kotoisin oleville laulajille ja yhtyeille.

Laulukilpailun jälkeen Arai halusi tuoda Suomeen myös Yhdysvalloissa alkunsa saaneen Black History Month -juhlakuukauden, jonka ideana on esitellä Yhdysvaltojen mustan väestön historiaa. Se järjestettiin ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 2008 yhteistyössä Earth Angels of Finland ry:n kanssa. Kuukauden aikana järjestettiin esimerkiksi aiheeseen liittyviä seminaareja ja näyttely.

 

”Maailman ensimmäinen lasersilmäleikkauksen tehnyt lääkäri oli nainen – ja musta.”

”Halusimme tuoda esiin ihmisiä, jotka ovat jääneet pimentoon. Esimerkiksi maailman ensimmäinen lasersilmäleikkauksen tehnyt lääkäri oli nainen – ja musta.”

Arai selvästi haluaa edistää monimuotoisuutta ja tasa-arvoa Suomessa. Mitä mieltä hän on Black Lives Matter -liikkeestä?

”BLM-liikkeessä ei ole mitään uutta. Rasismia on aina ollut. Ihmiset eivät ole vain uskoneet, että se voi olla niin raakaa. Ihmiset eivät ole myöskään uskoneet, että viranomaiset, kuten poliisi, syyllistyvät siihen. Yhdysvalloissa poliisit tappavat kuitenkin myös esimerkiksi meksikolaisia ja jopa valkoisia.”

Nykyään Arai on eläkkeellä ja korostaa olevansa onnellinen ja kiitollinen siitä, että saa asua juuri Suomessa.

”Suomalaiset valittavat usein, kuinka huonosti asiat ovat täällä. Usein kyse on kuitenkin siitä, että suomalaiset eivät osaa vaatia oikeuksiaan.”

Arai myös korostaa, että hänellä on vielä paljon annettavaa monikulttuurisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi Suomessa.

Yhdysvalloissa 60-70 -luvuilla lapsuuttaan ja nuoruuttaan eläneen naisen enää tuskin tarvitse etsiä syyllistä tai syytä sille, miksi hänestä on tullut sellainen kuin on. On helppo uskoa, että nykyään nainen hyväksyy itsensä. Hän on nainen, joka tietää rajansa ja osaa vaatia oikeuksiaan.