Viime viikolla Twitterissä keskusteltiin vilkkaasti siitä, onko ulkomaalaistaustaiselta vaikuttavalta henkilöltä kohteliasta kysyä tämän juurista.
Lisäksi keskustelussa pohdittiin (oletettuun) maahanmuuttajaan kohdistettujen kehujen ongelmallisuutta (“..saadessani maahanmuuttajalta hyvää palvelua, kysyn missä ovat hänen juurensa. Sen jälkeen sanon, ‘hienoa että olet tullut Suomeen, olet tosi tervetullut’”).
Keskustelussa korostettiin kommentoijan hyviä aikeita ja kysymyksen “Mistä olet kotoisin?” luonnollisuutta keskustelun avauksena.
Monet vaaleat suomalaiset huomauttivat pitävänsä siitä, kun heiltä ulkomailla tiedustellaan kotimaata. Vähemmistöryhmiin kuuluvista moni totesi vastaavansa mielellään tällaisiin kyselyihin, mutta suuri määrä kertoi jatkuvasti toistuvan kysymyksen tuntuvan ainaiselta muistutukselta siitä, ettei ole “oikea” suomalainen vaan ikuisesti ulkopuolinen.
Siinä on merkittävä ero, kyselläänkö taustaa jatkuvasti kotimaassa vai ulkomaanmatkalla.
Keskustelu ‘hyvästä maahanmuuttajasta’ on ulkopuolelle sulkevaa. Se tuo esille maahanmuuttajien piirteiden jatkuvan arvioinnin.
Sosiaalisen vuorovaikutuksen ja rasismin tutkimus tuovat keskusteluun tärkeän lisän menemällä yksilötasolta laajempaan sosiaaliseen analyysiin. Tervetulotoivotus ja kysymys juurista voidaan tulkita vähemmistöihin kohdistuvan arkipäiväisen mikroaggression muotona.
Mikroaggressiot ovat osa laajempaa sosiaalista ilmiötä, jossa pienet arkipäiväiset eleet, kuten huomautukset ja katseet, heijastavat vallitsevia valtasuhteita. Ne osoittavat, kuka koetaan ‘vieraaksi’ ja ulkopuoliseksi, ja kenellä on valta määritellä sisä- ja ulkopuolisuutta. Mikroaggressio viestittää sen kohteelle, että hän on erilainen.
Moni huomautti, että keskustelun aloittaneessa kommentissa korostetaan maahanmuuttajaa hyvänä asiakaspalvelijana. Mikä tässä on ongelmallista?
Keskustelu ‘hyvästä maahanmuuttajasta’ on ulkopuolelle sulkevaa. Se tuo esille maahanmuuttajien piirteiden jatkuvan arvioinnin. Asetelman taustalla vaikuttava valkoisuuden hegemonia takaa sen, että siitä ihonväriltään poikkeavat henkilöt määritellään herkästi vieraiksi.
Sama hegemonia aiheuttaa myös sen, ettei kommentin ongelmallisuus avaudu helposti. Valkoisuus näyttäytyy neutraalina, eikä sen hegemoniaa ylläpitäviä käyttäytymismalleja ja rakenteita ole helppo tunnistaa tai myöntää omaa osallisuutta niissä.
Rivien välistä on luettavissa, että huonojakin maahanmuuttajia on – joidenkin mielissä jopa kuviteltu enemmistö.
Kuten antropologi Jasmin Immonen kirjoittaa: ”…nähdessämme “valkoisesta” ihonväristä poikkeavan henkilön, oletamme usein ettei hän ole suomalainen … Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että keskustelu kanssani avataan usein englanniksi, vaikka olen syntynyt ja kasvanut Suomessa.”
Keskustelussa piirtyy monenlaista sosiaalista rajanvetoa. Siinä hahmottuu ‘hyvän maahanmuuttajan’ olevan hyvää palvelua kantasuomalaiselle tarjoava, keskusteluun auliisti osallistuva, ‘paikkansa tunteva’, työperäinen maahanmuuttaja. Rivien välistä on luettavissa, että huonojakin maahanmuuttajia on – joidenkin mielissä jopa kuviteltu enemmistö.
Ulkonäkönsä vuoksi toiseutetut henkilöt kohtaavat jatkuvaa arviointia ja luokittelua ‘ansaitseviin’ ja ‘ei-ansaitseviin’ niin siviilien kuin viranomaisten toimesta.
Hyvän maahanmuuttajan hahmo on osa tätä ilmiötä. Se ylläpitää valkoisuuden normista poikkeavien henkilöiden Suomeen kuuluvuuden arviointia.
Toiseuttamisen kokonaisvaikutukset ovat yhdenvertaisuuden näkökulmasta negatiivisia, huolimatta siitä miten tilannetta yksilötasolla tulkitaan tai ovatko kommentoijan motiivit vilpittömät.