Berliinin päärautatieaseman kupeessa on puisto, jonka pusikoiden suojissa on aidattu alue. Paikasta olisi helppo kulkea vain ohi, jollei tietäisi mitä etsiä: kylpylää, joka kuulemma oli pakko kokea.

Harrastan kylpylöitä. Matkoillani minulla on tapana testailla autenttisimmat perinnekylpylät, joissa istutaan homeisella kaakelilla ja juro matami hinkkaa selkää karhealla sienellä. 

Vabali Spa oli kaikkea muuta. Valtavassa rakennuksessa on kaksi kerrosta, yhdeksän saunaa, sisä- ja ulkoaltaita ja lepohuoneita, joissa on esimerkiksi vesisänkyjä. Hiottu sisustus yhdistelee suomalaista puusaunaestetiikkaa Kaukoidän vaikutteisiin.

Vabalin suurin erikoisuus on ”tekstiilittömyys”. Saunoissa ja altaissa tulee siis olla alasti. 

Toinen erikoisuus paikassa ovat yhteissaunotukset, joista kerrottiin liitutauluilla saksan kielellä. Koska en puhu saksaa, päädyin ensimmäiseen vahingossa. Hikoilin tyhjässä saunassa, kun sinne yhtäkkiä sulloutui läjä ihmisiä. Nuorimies lannevaatteessa alkoi heittää hajustettuja löylyjä ja löyhytellä niitä erilaisilla viuhkoilla ja kangaslassoilla. Samalla hän haki eteerisiä katsekontakteja saunojiin. Meinasin saada lämpöhalvauksen, kun en kehdannut rynniä ulos.

Vastaan ei tullut yhtään saunojaa, joka olisi poseerannut tai tuijotellut.

Kun ymmärsin jujun, saunotukset olivat Vabalin parasta antia. Myös alastomuuteen tottui nopeasti. Vastaan ei tullut yhtään saunojaa, joka olisi poseerannut tai tuijotellut. Paikan kunnioittava tunnelma teki suuren vaikutuksen. 

Hetkittäin havahduin kuitenkin asetelman omituisuuteen. Yksi hetkistä oli, kun istuimme pihasaunassa miehet ja naiset nahka nahkaa vasten ja hinkkasimme itseämme ruusuvedeltä tuoksuvalla kuorinta-aineella. Saunotuksen jälkeen koko parikymmenhenkinen porukka jonotti kirkkaassa auringonpaisteessa suihkuun kehot kuorinnan raapimina ja lämmön laikuttamina. 

Suomessa on ehkä sekasaunoja, mutta mitään näin luovaa ei meiltä löydy.