Kesäkuussa 2019 harmaa taivas uhkaa sadetta Topekassa, Yhdysvaltain sydänmailla Kansasin osavaltiossa. Suuren puiston liepeillä suoriin riveihin järjestäytyvät niin Harley-Davidson -moottoripyörät kuin yleisö, joka koostuu Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen edustajista.
Puiston huvimajasta kantautuu seremoniallinen laulu, jota säestää vangitseva rumpurytmi. Se on rukous tragedian uhrien puolesta – tragedian, joka on koskettanut alkuperäiskansoihin kuuluvia naisia Pohjois-Amerikassa sukupolvien ajan.
Naisia katoaa tai murhataan keskimäärin joka kolmas päivä ja näin on jatkunut vuosikymmeniä.
Yhdysvaltalaisista suurin osa ei kiinnitä ilmiöön mitään huomiota. Ongelma tunnetaan lyhenteellä MMIW- missing and murdered indigenous women.
Ongelman parissa työtä tekevien aktivistien mukaan väkivallan tekijät eivät yleensä kuulu alkuperäiskansoihin. Naiset ja tytöt katoavat tai heidät löydetään kuolleina, rajusti pahoinpideltyinä. Sieppauksille ja murhille ei ole voitu osoittaa mitään kaavaa tai säännönmukaisuutta. Nainen voidaan esimerkiksi löytää kaukaa kotoaan motellihuoneesta puukotettuna.
Aktivistit ovat suunnanneet kriittiset katseensa nyt kaivos- ja öljyteollisuuden suuntaan ja noilla aloilla työskenteleviin miehiin. Näillä aloilla asutaan tyypillisesti leiriolosuhteissa, ja seksikauppa on yleistä, erityisesti Yhdysvaltojen pohjoisissa osavaltioissa Montanassa ja Pohjois-Dakotassa.
Mahdollisuudet tuomita rikoksentekijät ovat kehnot.
Sovereign Bodies -jäjestöä johtavan Anita Lucchesin mukaan naisten kohtelulle on historiallinen syy.
”Valkoisen miehen saapumisesta asti alkuperäiskansojen arvo on ollut huonompi kuin muiden etnisten ryhmien. Erityisesti naisia ei ole kohdeltu yksilöinä, vaan leluina, joita voi käyttää”, hän sanoo.
Tilannetta on pahentanut oikeusjärjestelmän monimutkaisuus. Sen vuoksi mahdollisuudet tuomita rikoksentekijät ovat kehnot. Tähän tarvitaankin nyt muutosta.
Sadat naiset haluavat moottoripyöräajaelullaan osoittaa, etteivät hyväksy alkuperäiskansoihin kuuluviin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Kesäkuussa Topekassa on koolla satoja, enimmäkseen Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluvia naismotoristeja. Naisten viesti on selkeä: tämän on loputtava. #RidingforMMIW -mielenosoituksen tavoitteena on kertoa naisiin kohdistuvista rikoksista, osoittaa kunnioitusta traagisen kohtalon kokeneille naisille ja näyttää, että asialle voi tehdä jotain.
Ajatus mielenosoituksesta sai alkunsa jo loppuvuodesta 2018, kun äitinsä puolelta alkuperäiskansaan kuuluva Shelly Denny perusti Facebook-ryhmän. Denny on kokenut motoristi ja itämaisen lääketieteen asiantuntija Arizonan osavaltiosta.
Ryhmä tapasi viikoittain ja sen nimeksi tuli Rautaperhoset, Iron Butterflies. Perhonen on amerikkalaisten feministien yleisesti käytössä oleva vertauskuva, joka symboloi perhosentoukan voimaannuttavaa pako-
ja lentomatkaa.
“Kun katsoin Pohjois-Amerikan karttaa, visioin siihen Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen taikaympyrän, medicine wheelin, ääriviivat. Se muodostaisi reitin, joka ajettaisiin moottoripyörällä, ja jonka tavoite olisi lisätä tietoisuutta”, Denny sanoo.
Taikapyörä on Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen symboli, joka liitetään myös elämän kiertokulkuun. Pyörä on elämän kaari lapsuudesta vanhuuteen. Keskellä oleva risti kutsuu esiin neljää tuulta, neljää vuodenaikaa, neljää suuntaa.
“Taikapyörän muotoisen matkan tekeminen olisi keino, jolla motoristit voisivat tehdä parantavan teon ja taistella niitä vääryyksiä vastaan, joita alkuperäiskansoihin kuuluvat naiset ovat joutuneet kokemaan”, hän sanoo.
Yhdysvalloissa naismotoristeilla on ahdasta maskuliinisena pidetyssä, vahvasti normien sääntelemässä ja machistisessa ympäristössä. Tämä pätee vielä vahvemmin alkuperäiskansoihin kuuluviin naismotoristeihin.
Odottamattomia esteitä pulpahti esiin siellä, missä motoristit niitä vähiten odottivat: alkuperäiskansojen motoristien joukosta.
“Naismotoristien ryhmän ei tulisi olla voimaantumisen väline. Naiskysymys ei ole tärkeä, kun otetaan huomioon ne haasteet, joita alkuperäiskansoilla on juuri nyt,” alkuperäiskansojen moottoripyöräkerho Redrum MC:n puheenjohtaja Cliff Matias sanoo.
Toukokuun 5. päivä on alkuperäiskansoihin kuuluvien kadonneiden ja murhattujen naisten muistopäivä.
Rautaperhosten hanketta on mustamaalattu. Miesten moottoripyöräkerho suunnittelee naismotoristeille tarkoitetun oman ryhmänsä luomista – sellaisen, jota se voi hallita. Puheenjohtaja Matias ei myöskään usko, että #RidingforMMIW’n päämäärä on realistinen.
Shelly Dennylla on tulkinta siitä, mistä kritiikki kumpuaa: “Jotkut miehet eivät halua nähdä naisten menestyvän, varsinkaan silloin kun se voisi jättää varjoon heidän omat saavutuksensa.”
Toukokuun 5. päivä on Yhdysvalloissa alkuperäiskansoihin kuuluvien naisten katoamisista ja murhista muistuttava kansallinen teemapäivä. Teemapäivä on tulos Yhdysvaltain kongressin hyväksymästä julkilausumasta vuonna 2018. Julkilausuma hyväksyttiin cheyenne-kansaan kuuluneen Hanna Harrisin kunniaksi. 21-vuotias Harris tapettiin vuonna 2013, ja ruumis löydettiin lähes tunnistamattomaksi ruhjottuna. Tarkkaa kuolinsyytä oli mahdoton selvittää.
Naisten aktivoituminen oman kohtalonsa kääntämiseksi käynnistyi, ja toukokuun 18. päivä Arizonassa järjestettiin seremonia, jossa motoristeille luovutettiin punainen mekko. Sen sanotaan kantavan mukanaan yhteisöön kuuluvien perheiden rukoukset ja toiveet.
Motoristeille luovutettu punainen mekko symboloi voimaa, rohkeutta ja uutta alkua. Sitä on käytetty alkuperäiskansojen perinnetanssitapahtumissa pow woweissa parantavien tanssien aikana.
Mekkoa käytetään pow woweissa parantavien tanssien aikana. Pow wowit ovat suosittuja perinnetanssikilpailuja, joita käydään joka puolella Yhdysvaltoja. Mekkoon ommeltujen helisevien kartioiden äänien sanotaan antavan pahoinpidellyille ihmisille uuden alun ja vapauttavan niiden sielut, jotka on viety perheiltään liian varhain.
“Mekko symboloi myös voimaa ja rohkeutta. Navahot-kansaan kuuluvat naiset, jotka osallistuivat sotatoimiin, pukeutuivat punaiseen mekkoon. Väristä on tullut heidän taistelunsa symboli”, motoristi Luvy Yonnie sanoo.
Yonnie on joutunut itsekin käsittelemään kadonneiden ja murhattujen naisten kohtaloita.
“Olen menettänyt jo kaksi siskontytärtä. He eivät ansainneet kohtaloaan. Ajan moottoripyörällä, jotta oikeus toteutuisi. Emme saa menettää enää yhtään siskoa!”, Yonnie sanoo.
Kesäkuussa Topekan mielenilmauksessa koolla on motoristeja Pohjois-Amerikan mantereen neljästä kolkasta. Neljä naista on tuonut mukanaan neljä eriväristä rukousnyyttiä, joissa on tupakkaa, salviaa, seetriä ja maissin siitepölyä.
Motoristit ovat omistaneet viikkoja tuodakseen julkisuuteen sisartensa katoamisia ja murhia.
Nyytit ovat saapuneet neljästä eri ilmansuunnasta. Musta nyytti on kulkenut lännestä Lisa Riveran mukana. Lisa on United Airlinesin työntekijä, joka on moottoripyöräillyt paikalle Kaliforniasta yhdessä aviomiehensä kanssa. Matkan varrella hän hyödynsi jokaisen pysähdyksen huoltoasemalla kertoakseen alkuperäiskansojen naisten tragediasta.
”Pysähdyimme missä vaan, ihmiset eivät tienneet tästä asiasta mitään. Se oli hälyttävää. T-paitamme ja tarrat auttoivat keskustelujen käynnistämisessä.”
Valkoinen nyytti on saapunut pohjoisesta, Dakotan tasangoilta. Sen ovat kuljettaneet päihdetyöhön erikoistunut hoitaja Lynette RC Roberts ja henkilöstökonsultti Lorna Cuny. Punainen nyytti on saapunut etelästä texasilaisen valokuvaaja Jill Coultasin mukana. Keltaisen nyytin on tuonut idästä Tara Stoney, Pohjois-Carolinan naismotoristijoukon matkavastaava.
Motoristit ripustavat punaisen mekon puiston pilariin ja lukevat kadonneiden ja murhattujen naisten nimiä. Nimilistan he ovat saaneet The Red Ribbon Skirt -järjestöltä, joka ylläpitää tukikeskusta uhreille ja heidän perheilleen Etelä-Dakotassa.
Naiset tauolla ajomatkan aikana New Mexicon Albuquerquessa. Shelly Denny, Luvy Yonnie, Lorna Cuny, Lynette RC Roberts ja Lisa Rivera.
Yleisö on liikuttunut. Shelly Denny kävelee kokoontujien joukossa ja antaa jokaiselle kourallisen tupakkaa. Se on uhrilahja, joka poltetaan yhteyden muodostamiseksi henkimaailmaan. Tilaisuuden vanhin osallistuja johtaa rukousta. Se on osoitettu esi-isille, suojeleville hengille ja suurelle luojalle, ja siinä pyydetään apua matkaan osallistujille, sureville ja kärsiville perheille, ja maan päältä pois otetuille sieluille.
Motoristit ovat omistaneet viikkoja tuodakseen julki kanssasisartensa katoamisia ja murhia. He ovat kantaneet uhrien perheiden surun ja hädän.
Vihdoin yhdessäolon riemu saa voiton. #RidingforMMIW-mielenilmaukseen osallistuvat liittävät voimansa yhteen Women’s Freedom Rallyn osallistujien kanssa.
Aktivisteille tämä on tilaisuus levittää tietoa alkuperäiskansojen naisten katoamisista ja murhista satojen ympäri maata paikalle saapuneiden motoristien keskuudessa ja käyttää hyväksi moottoripyöräkokoontumisesta kiinnostuneen median tarjoamaa julkisuutta.
Vaikka tavoiteltua motoristien kokoontumisen maailmanennätystä ei syntynyt, alkuperäiskansoja edustaville naisille ja heidän liittolaisilleen tavoite on saavutettu. Ottamalla kantaa julkisesti, kohtaamalla ihmisiä ja jakamalla tarroja ja huiveja, joissa lukee #NoMoreStolenSisters, näiden rikosten julkinen tuomitseminen leviää ympäri Yhdysvaltoja.
Kesäkuussa naiset osoittavat tukeaan väkivallan uhreille Kansasin Topekassa, jossa kokoontuivat myös maan muut naismotoristit.