Makaibarin teetilan johtaja Sanjay Das pyytää istumaan maahan ja aistimaan maisemaa. Sinisellä taivaalla liitelee kotka ja ympärilläni lepattelee värikkäitä, suuria perhosia.
”Kuuletko joen solinan, lintujen laulun ja hyönteisten surinan?” hän kysyy.
Makaibarin teetila käsittää 650 hehtaaria maata, josta teetarhoja on 240 hehtaaria. Ympärillä on viidakkoa, subtrooppista sademetsää, jossa voi nähdä harvinaisia eläimiä, lintuja ja matelijoita, toisinaan jopa leopardeja.
”Myös kasvisto on rikas. Esimerkiksi bambusta on löydetty yli kolmekymmentä eri lajiketta”, Das sanoo.
Olemme Himalajan juurella Kurseongin pikkukaupungissa, joka sijaitsee kolmenkymmenen kilometrin päässä varsinaisesta Darjeelingin kaupungista. Darjeelingin alue kuuluu osana Länsi-Bengalin osavaltioon ja sijaitsee sen pohjoiskärjessä Nepalin rajalla.
Makaibari on Intian vanhimpia ja tunnetuimpia teetiloja. Teelehdet poimitaan käsin vuoren rinteiltä. Teetehdas aloitti toimintansa 1859, ensimmäisenä maailmassa. Tehtaassa on yhä käytössä 150 vuotta vanhoja koneita.
Teenviljelyn suurin uhka on ilmastonmuutos, joka heilauttaa monsuunien aikataulua.
Makaibari on ollut myöhemminkin edelläkävijä, sillä se siirtyi vuonna 1982 orgaaniseen teetuotantoon. Reilun kaupan sertifikaatit yritys sai 1993.
Das on työskennellyt tehtaassa kuutisen vuotta, ja teetiloilla kaiken kaikkiaan parikymmentä vuotta. Makaibari eroaa hänen mukaansa muista tiloista.
”Täällä eletään harmoniassa luonnon kanssa. Tilalla on harjoitettu biodynaamista viljelyä jo vuosikymmenten ajan.”
Makaibarin omistaa tätä nykyä intialainen Luxmi Group. Das ehti kuitenkin perehtyä teetilan käytäntöihin paikan edellisen omistajan, karismaattisen Rajah Banerjeen aikana. Rajah edusti teetilan neljättä polvea. Tilasta ja sen kehittämisestä tuli hänen elämäntyönsä.
Koska kumpikaan Rajahin pojista ei ollut kiinnostuneita jatkamaan teetilaa, myi hän tilan Luxmi Groupille, jolla on teetiloja Länsi-Bengalin lisäksi Assamin ja Tripuran osavaltioissa. Makaibari jatkaa toimintaansa silti entiseen tapaan tuottaen huippulaatuista teetä.
Darjeelingin osuus Intian teetuotannosta on vain prosentin murto-osa, mutta sen maine on kokoaan suurempi. Länsi-Bengalissa on vain 87 teetilaa, joilla on oikeus myydä tuottamaansa teetä Darjeeling-nimellä. Darjeeling-tee on hyväksytty myös EU:n nimisuojajärjestelmään, jossa on vain pieni määrä tuotteita EU:n ulkopuolelta.
Makaibarin teetä on nautittu niin Japanin keisarin kuin Britannian kuningattaren hovissa. Prinssi Charles on maininnut, että hänen lempijuomansa on Darjeeling-tee. Luultavasti hän on juonut myös Makaibarin teetä, sillä juuri sitä Intian pääministeri Narendra Modi vei kuningatar Elisabetille lahjaksi, kun vieraili Britanniassa.
Makaibarin erikoisuus on kuunvalossa poimittu tee Silver Tips Imperial, jota on myyty huutokaupassa Kolkatassa jopa 1700 euron kilohintaan. Se on korkein summa, mitä Darjeeling-teestä on koskaan maksettu. Ja Jos Darjeelingin asema teemailmassa on sama kuin samppanjan alkoholijuomissa, kilpailevat Makaibarin teet samassa sarjassa kuin huippusamppanjatalojen tuotteet.
Teenviljelyn suurin uhka on ilmastonmuutos, joka heilauttaa monsuunien aikataulua. Lisäksi Darjeelingin vuotuiset sademäärät ovat laskeneet, kun taas keskilämpö on noussut.
Vielä 20–30 vuotta sitten Makaibari tuotti 100 000–120 000 kiloa teetä vuodessa. Nykyään satoa saadaan noin 90 000 kiloa. Vielä 1980-luvun alussa Darjeelingin alue tuotti 14 miljoonaa kiloa teetä, mutta määrä on pudonnut 8 miljoonaan.
Ennen kuin kultainen juoma höyryää teekupissa, on edessä monta vaihetta. Pitää kerätä teelehdet teepensaista ja kuljettaa ne tehtaalle, jossa lehdet prosessoidaan fermentoimalla. Työvaiheisiin kuuluvat kuivaus, rullaus, hapetus ja paahto.
Makaibarilla on vajaa 700 vakituista työntekijää, joista valtaosa työskentelee poimijoina ja loput tehtaassa. Satokausien huippuaikoina tarvitaan myös tilapäistä työvoimaa. Työtä tehdään kuutena päivänä viikossa. Palkallista lomaa on vuodessa kymmenen päivää ja sairaslomaa neljätoista päivää.
”Teelehtien poimiminen on uuvuttavaa. Ensin täytyy kävellä poimintapaikalle, mihin voi mennä puolitoistakin tuntia ja sitten tulla vielä takaisin täysinäisen korin kanssa, joka painaa viisitoista kiloa. Työ rasittaa erityisesti sormia, selkää ja polvia”, sanoo tilalla neljätoista vuotta työskennellyt Sanju Blon, 34.
Päiväpalkka voi jäädä samalle tasolle kuin kupillinen hyvää teetä paremmassa teehuoneessa.
Teepoimijan ja tehtaassa työskentelevän päiväpalkka on 180 rupiaa, mikä tarkoittaa 2,27 euroa. Ahkerimmat poimijat saattavat poimia päivässä jopa 30–40 kiloa teenlehtiä, jolloin he saavat niistä lisätuloa.
Päiväpalkka voi kuitenkin jäädä samalle tasolle kuin kupillinen hyvää teetä paremmassa teehuoneessa Darjeelingissa eli muutaman euron verran. Palkat maksetaan kahden viikon välein ja syksyn juhlakauden aikaan työntekijöille maksetaan palkan lisäksi bonusta.
Intiassa teenviljelyalan peruspalkat on määritelty siten, että niiden tulisi olla joka puolella maata samat. Palkoista ja muista etuuksista neuvottelevat ammattiliitot. Teetilojen oloissa on kuitenkin paljon vaihtelua.
”Yrityksen sosiaalinen vastuu on meille tärkeä arvo. Yritämme tehdä kaikkemme työntekijöiden hyvinvoinnin eteen. Haluamme vahvistaa erityisesti naisia”, Das sanoo.
Makaibari oli Intiassa ensimmäinen teetila, joka alkoi tukea työntekijöidensä mahdollisuuksia hankkia lisätuloja majoittamalla turisteja perheisiin. Kotimajoitus antaa matkailijoille mahdollisuuden tutustua lähemmin paikalliseen yhteisöön ja ihmisten arkeen.
Majoitustuloista maksetaan 30 prosenttia teeyhteisön yhdistykselle, joka hoitaa varaukset ja muut käytännön järjestelyt. Loppusumma jää perheelle. Majoitusta tarjoavissa parissakymmenessä perheessä on vieraillut vuosittain 200–300 turistia, joista suurin osa on reppureissaajia. Perhemajoitus maksaa noin kymmenen euroa yöltä. Hintaan kuuluu myös ruoka.
Teetilan työntekijöiden asunnot ovat teetilan mailla, mutta asukkaat saavat rakentaa ja kunnostaa talojaan. Tonttien tai rakennusten myyminen ei ole mahdollista, mutta asukkaita ei voi myöskään karkottaa pois asunnoista, joissa he ovat asuneet sukupolvien ajan.
Makaibarin terveysklinikka palvelee työntekijöitä ja heidän perheenjäseniään joka päivä. Sieltä saa rokotuksia, ehkäisyneuvontaa ja apua pienempiin vaivoihin. Useimmiten klinikalle tullaan kuumeen, yskän tai vilustumisen takia. Tehdastyöntekijät käyvät säännöllisesti röntgentutkimuksissa, joissa varmistetaan, etteivät he sairasta tuberkuloosia tai astmaa.
Teeyhteisön työntekijöiden lapset voivat olla päiväkodissa vanhempien työskennellessä. Isommat lapset saavat myös alkeisopetusta. Makaibarissa on lisäksi oma kirjasto työntekijöille.
Kun Makaibarin omistaja Rajah Banerjee myi yrityksensä Luxmi Groupille, piti hän itsellään vielä 12 prosentin osuuden. Sen hän lahjoitti vuonna 2018 Makaibarin työntekijöille siten, että varat jakaantuvat komiteoille, jotka parantavat eri tavoin työyhteisön oloja.
Teetä ilman sympatiaa
Teetuotannon suurin ongelma ovat alhaiset palkat. Intian Assamissa teeplantaasien palkat ovat jopa alhaisemmat kuin maataloussektorin minimipalkat, ja Sri Lankassa työntekijöiden palkka jäi puoleen elämiseen riittävästä palkasta. Suomessa juotavaa teetä saatetaan poimia alle kahden euron päiväpalkalla, todetaan Finnwatchin lokakuussa julkaisemassa raportissa.
Finnwatch haastatteli raporttia varten 120:tä työntekijää kuudella eri plantaasilla Intiassa ja Sri Lankassa. Tutkitut plantaasit toimittavat teetä suurimmille suomalaisille teetaloille Forsman Tealle ja Nordqvistille sekä kansainvälisille teebrändeille kuten Twiningsille ja Unileverille.
”Sri Lankassa teeplantaasien työntekijöiden palkkoja pienentävät vielä niihin tehtävät vähennykset, jotka olivat korkeimmillaan peräti 78 prosenttia. Työntekijät niin Sri Lankassa kuin Intiassa ovat sairaita ja usein aliravittuja”, sanoo Finnwatchin tutkija Anu Kultalahti.
Raportin mukaan suurin osa nykyisistä työntekijöistä on siirtomaavallan aikaisten velkaorjien jälkeläisiä ja yhä riippuvaisia työnantajastaan esimerkiksi asumisen ja terveydenhoidon suhteen. Erityisen heikossa asemassa ovat naiset, joita on yli puolet teeplantaasien työvoimasta.
”Työntekijöille tarjotut luontaisedut ovat usein ala-arvoisia. Monissa taloissa ei ole hormeja eikä lämmitystä, katot vuotavat ja plantaaseilta uupuu ammattitaitoinen terveydenhoitohenkilökunta.”
Teetuotannon vastuullisuushaasteita on pyritty ratkaisemaan sertifiointien avulla. Suomessa yleisiä teen vastuullisuussertifikaatteja ovat Rainforest Alliance, Reilu kauppa ja UTZ. Kaikki Finnwatchin tutkimat plantaasit olivat näiden järjestelmien sertifioimia.
”Nykyisenkaltaiset sertifioinnit eivät riitä. Teetuotannon ongelmiin, kuten mataliin palkkoihin puuttuminen, vaatii konkreettisia toimenpiteitä kaikilta teen arvoketjun toimijoilta.”