Vuonna 2016 Suomen peruskouluissa tapahtui jotain mullistavaa. Perusopetuksen tehtäväksi kirjattiin oppilaiden kasvattaminen ihmisoikeuksien tuntemiseen, kunnioittamiseen ja puolustamiseen. Lisäksi ihmisoikeudet kirjattiin muun muassa historian, yhteiskuntaopin, maantiedon ja terveystiedon opetukseen. Ihmisoikeusopetus ei siis enää ole vapaaehtoista tai opettajan oman kiinnostuksen varassa.
Vaativan tehtävän toteuttaminen on vasta aluillaan. On silti vallankumouksellista, että jatkossa koululaiset oppivat mitä oikeuksia jokaisella on ja miten niitä voi puolustaa.
Uudistus osuu aikaan, jossa populistiset johtajat ympäri maailmaa kyseenalaistavat avoimesti kansainvälistä ihmisoikeusjärjestelmää ja lietsovat vihamielisyyttä vähemmistöjä kohtaan. Euroopan sydämessä, Puolassa ja Unkarissa oikeusvaltion periaatteita on nakerrettu.
Miten tässä näin kävi? Miten vahvistaa suojamuuria ihmisoikeusjärjestelmän ympärillä? Jotta demokratia, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet selviävät vyörytyksestä voittajina, tarvitaan monia toimia. Ehdotan yhtä edullista keinoa: ihmisoikeuksiin liittyvän ymmärryksen nopeaa ja laajaa lisäämistä.
Viime vuosien julkinen keskustelu ja poliitikkojen puheet ovat näyttäneet, että niitä tunnetaan Suomessa heikosti. Tahallistakin hämärtämistä on, mutta myös aitoa sekaannusta siitä, mitä ihmisoikeudet ovat ja eivät ole.
Ihmisoikeuksien turvaaminen on valtion velvollisuus.
Peruskoulu tarjoaa nyt yhden erinomaisen areenan tiedon vahvistamiseen. Opettajien kertoman perusteella muutos etenee, mutta yskähdellen. Haasteena on muun muassa, että ihmisoikeudet eivät sisälly systemaattisesti opettajaopintoihin, vaikka Suomi on saanut asiasta kritiikkiä YK:n ihmisoikeusneuvostoa myöten. Tulevia opettajia täytyy tukea. Ihmisoikeuskasvatus oli pitkään liikaa järjestöjen varassa. Ne ovat valmistaneet kouluille oivia paketteja eri teemoista, mutta kokonaiskuva on voinut jäädä puuttumaan. Ihmisoikeuksien opetus on saattanut myös sekoittua terminä lähtökohtaisesti ongelmalliseen suvaitsevaisuuskasvatukseen.
Löyhästä arvopuheesta huolimatta ihmisoikeudet ovat melko tarkkapiirtoinen asia. Koulujen tehtävä ei ole opettaa kansainvälisten sopimusten tai lakien yksityiskohtia. Mutta useat aineet tarjoavat hyviä paikkoja avata, miten oikeudet liittyvät arkeen – vaikkapa henkilökohtainen koskemattomuus, oikeus riittävään toimentuloon tai terveelliseen ympäristöön. Vähemmälle huomiolle opetuksessa on ehkä jäänyt oleellinen asia: ihmisoikeuksien turvaaminen on valtion velvollisuus.
Ihmisoikeustietoisuuden lisääminen ei voi olla yksin koulujen ja opettajien harteilla. Viranhaltijoilla on velvollisuus edistää perus- ja ihmisoikeuksia. Silti koulutusta aiheesta on ollut heille vain vähän tarjolla. Myöskään uudet kansanedustajat eivät saa koulutusta ihmisoikeusjärjestelmään. Nykyiseen hallitusohjelmaan on kirjattu lainvalmistelun perus- ja ihmisoikeusosaamisen vahvistaminen. Ehdotan suunnitelman moninkertaistamista. Jos tähän ei nyt satsata kunnolla, milloin sitten?