Kambodzassa juhlittava Bon Om Touk on ehkä värikkäin ja kansanomaisin Aasiassa marraskuussa vietettävistä vesifestivaaleista.

Eri puolilta maata saapuneet, jopa 50 soutajan ja melojan venekunnat käyvät silloin kolmipäiväisen mittelön pääkaupungin Phnom Penhin halki Mekongiin laskevalla Tonle Sap-joella.

Sadat veneet ovat värikkäästi ja taikauskoisesti koristeltuja kanootteja, joissa soutajat istuvat tuhdoilla kaksi rinnan. Veneen kokassa mielikuvituksellisiin asuihin sonnustautuneet kapteenit lyövät tahtia ja huutavat ohjeita megafoneihin. Naisten venekunnan seremoniamestari, keulassa istuva tyylikkäästi pukeutunut nuori nainen johtaa joukkoaan perinteisen apsara-tanssijan balettimaisin liikkein.

Tulkkinani toimiva herra Loon kertoo komeimpien veneiden olevan yli sata metriä pitkiä käsityön helmiä. 

Kambodzalaisilla on festivaalilla kolme vapaapäivää, katukeittiöt tarjoavat parastaan, ja jokaisena iltana ilotulitus värjää taivaan valaistujen alusten lipuessa tummalla joella. Musiikki soi.

Jo vuosikymmenien ajan ovat sadat tuhannet katsojat hurranneet näille aikamme gladiaattoreille. Maagisen Angkor Watin seinien kuvaamataidetta tarkastelleet tietävät, kuinka khmerit aikoinaan sotivat juuri pitkillä sotapursilla vihollisiaan, idän Champan kuningaskuntaa ja lännen Siamia vastaan. 

Niilin, Tigrisin ja Jangtsen tavoin Mekong toimi suuren imperiumin vesisuonistona. Kaksi nykyistä pääkaupunkia, Phnom Penh ja Laosin Vientiane sijaitsevat sen varrella.

Kambodzassa ensi kertaa käyvät ihmettelevät, kuinka koko maa näyttää olevan veden alla.

Marraskuussa 2019 tämä Kambodzan suurin kansanjuhla ajoittui heti itsenäisyyspäivän jälkeen. Se oli yleisömäärältään edellisiä vuosia pienempi, mutta vieraan silmin häkellyttävän suuri, upea tapahtuma.

Juhlintaa varjosti kaksi synkkää pilveä, eikä kumpikaan niistä tule lähiaikoina väistymään.

Kambodzaa 1980-luvulta vuosi vuodelta autoritaarisemmin johtanut pääministeri Hun Sen oli tällä kerralla komentanut juhlapäivinä turvallisuusjoukot Thaimaan vastaiselle rajalle sekä pääkaupungin näkyville paikoille samalla kun kielletyn opposition kannattajia pidätettiin.

Tunnelma oli jännittynyt, koska suosittu oppositiojohtaja Sam Rainsy oli uhannut palata maanpaosta juuri itsenäisyyspäivänä. Rainsy päätyi kuitenkin lopulta Malesiaan sen jälkeen, kun häntä ei päästetty Pariisista Thaimaan lennolle. Rainsyn paluuaikeet ja hallinnon ylireagointi saivat monet levottomuuksia pelkäävät kambodzalaiset pysymään kodeissaan.

Toinen kohtalonkysymys miljoonille kambodzalaisille on menehtyvä Mekong, jota maa ei voi yksin tervehdyttää.

Kambodzassa ensi kertaa käyvät ihmettelevät, kuinka koko maa näyttää olevan veden alla. Siitä maallikkokin on voinut päätellä, että olosuhteet ovat suotuisat kalastukselle ja riisinviljelylle. Niin onkin ollut vuosisatojen ajan. Mekongin jokiverkosto on maailman suurin sisämaan kalastusalue, ja alueen suuret riisinviljelymaat menestyvät juuri sadekauden ja Mekongin sen aikana kuljettaman hedelmällisen lietteen ansiosta. Täällä tulvat eivät ole kirous vaan elinehto, kunhan ne tulevat säännöllisesti.

Normaalisti vuoden lopulla, kun monsuunisateet ovat hellittäneet, miljoonia tonneja sedimenttiä yläjuoksuilta kuljettava Mekongin jokiverkosto tulvii Kambodzan ja Vietnamin pelloille, samalla kun kalat vaeltavat ja kutevat vapaasti jokia ylös ja alas.

Kalansaaliit eivät enää riitä elättämään perheitä.

Tonle Sap -joen penkalle lepäämään saapuvien venekuntien vaatimattomat eväslaatikot kertovat Kambodzan väestön ja Mekongin symbioosista; kalasta ja riisistä, kalastuksesta ja maataloudesta. Perinteisen kalastuksen ohella myös Kambodzassa on aloitettu kalanviljely. Kalat ja äyriäiset ovat vielä hyvin edustettuina festivaalin katukeittiöissä ystäväni harmitellessa, kuinka kala on käynyt köyhille entistä kalliimmaksi.

”Kambodzalaisten proteiinista jopa 70 prosenttia tulee kalasta, ja suurin osa kalasta nousee Mekongista, sen sivujoista ja järvistä. Kalakantojen romahtamisella olisi vakavia seurauksia kambodzalaisten ruokaturvalle. Jos nykyistä kehityksen suuntaa ei käännetä, Kambodzassa voi joidenkin vuosien kuluttua olla jopa ruokapula,” sanoo Phnom Penhissä asuva, maassa kolme vuotta Kirkon ulkomaanavun ohjelmaa vetänyt Saara Lehmuskoski.

”Viljelijöiden ja kalastajien toimeentulo heikkenee Mekongin tilan huonontuessa. Riisipellot eivät saa tarvitsemaansa vettä ja hedelmällistä lietettä, jolloin riisisato ja siitä saatava tulo jäävät liian pieniksi,” Lehmuskoski sanoo. 

Toisin kuin Vietnamissa tai Thaimaassa Kambodzan riisipelloista vain noin kymmenen prosenttia on kastelujärjestelmien piirissä, mikä tekee viljelijöistä erittäin sadevesiriippuvaisia, Lehmuskoski kertoo.

”Riisi taas tarvitsee kasvukauden aikana tasaisen paljon vettä. Niinpä riisisadot ovatkin muuttuneet vuosi vuodelta arvaamattomammiksi.”

Myöskään kalansaaliit eivät enää riitä elättämään perheitä. Monet pienviljelijät ja kalastajat ovat Lehmuskoksen mukaan erittäin velkaantuneita, eivätkä aina pysty maksamaan lainojaan takaisin.

”Köyhimmät perheet joutuvat ottamaan kulutusluottoja perheen päivittäiseen ruokkimiseen, ei pelkästään investoinneiksi tuottavaa toimintaa varten.”

Lehmuskoski sanoo, että ylivelkaantuneet perheet joutuvat usein myymään maansa, muuttamaan työn perässä kaupunkeihin tai naapurimaihin.

”Thaimaan rajaseuduilla on kuntia, missä yli puolet työikäisestä väestöstä on lähtenyt Thaimaahan tai Kambodzan suuriin kaupunkeihin, toiveenaan saada parempi toimeentulo. Monet miehet hakeutuvat rakennustyömaille, naiset vaatetehtaisiin. Isoimpia kärsijöitä ovat työn perässä kulkevien perheiden lapset, jotka joutuvat keskeyttämään koulunkäynnin.”

”Jotkut perheet jättävät lapsensa isovanhempien hoidettavaksi kotikyliin. Lapset eivät välttämättä saa isovanhemmiltaan riittävää tukea ja kannustusta koulunkäyntiin, jolloin koulupudokkuusluvut kasvavat,” Lehmuskoski kertoo havainnoistaan.

Lehmuskosken mukaan huolestuttavaa on myös se, että paikalliset tiilitehtaat ostavat viljelijöiden lainat työpanosta vastaan. Käytännössä perheet joutuvat miltei ikuiseen velkaloukkuun, koska ne joutuvat ottamaan lisää lainaa uudelta työnantajaltaan.

Veden pinta on viime vuosina ollut ennätysalhaalla, ja kuivuus on johtanut alueella harvinaisiin pensaspaloihin.

Vesifestivaalin alla Mekongin tilaa silmällä pitävät seurasivat tarkkaan, miten pääkaupungin laidalla Mekongiin yhtyvä Tonle Sap -joki reagoi vuodenajan vaihdoksiin. Tuo saman nimiseen järveen Mekongin yhdistävä virta on yksi niistä maailman harvoista jokisysteemeistä, jotka vaihtavat kulkusuuntaansa sadekauden mukaan. Tulviessaan syksyllä Mekongin päävirta puskee Tonle Sap -jokea pitkin vettä saman nimiseen järveen, jota kutsutaan ”Mekongin sydämeksi”.

Tonle Sapin järvialue kelluvine kalastajakylineen on läheisessä Angkor Watissa käyvien matkailijoiden suosikkikohde. Se on Kaakkois-Aasian suurin makean veden allas. Sitä yritetään myös suojella, koska järvi on tunnettu harvinaisen rikkaasta biodiversiteetistä. Suur-Mekongin alueella on kaikkiaan 1148 kalalajia, yli 20 000 kasvia, 430 nisäkäslajia, 1200 lintulajia ja 800 matelijaa ja sammakkoeläintä.

Niistä parikymmentä lajia on häviämisen partaalla, kuten linnuston bengalintrappi, kolmimetriseksi kasvava Mekongin jättikissakala, Irawadin delfiini ja Tonle Sapin jättiläissärki.

Vanhoina hyvinä aikoina Tonle Sap -järveen virtasi Mekongista vettä kolmen-neljän kuukauden ajan, mikä mahdollisti 500 000 tonnin vuotuisen kalansaaliin. Sadekauden jälkeen järvi saattoi olla kuusi kertaa suurempi kuin kuivan kauden aikana.

Syksyllä 2019 veden virtaus Mekongista Tonle Sap -järvelle tyrehtyi kuuden viikon jälkeen. Veden pinta on viime vuosina ollut ennätysalhaalla, ja kuivuus on johtanut alueella harvinaisiin pensaspaloihin. Järvialtaan kuivumisen myötä myös kamppailu hupenevista kalavaroista on johtanut liikakalastukseen sekä salakalastukseen järven suojelualueilla.

Pahinta pelkäävät uskovat, että pian edessä on aika, jolloin Tonle Sap-joki ei enää vaihda kahdesti vuodessa virtaussuuntaansa, eikä siten enää pumppaa Mekongin sadekauden vettä nääntyvään järveen.

Meneillään oleva, pahasti etuajassa alkanut kuiva kausi jatkunee vuoden 2020 toukokuulle.

Tiibetistä Kiinan, Myanmarin, Laosin, Thaimaan ja Kambodzan kautta Vietnamiin virtaava 4800 kilometrin pituinen Mekong on Amazon-joen jälkeen biodiversiteetiltään maailman rikkain joki. Se on myös maailman suurin makean veden kalavaranto, joka on vuosittain tarjonnut alueen väestön ravinnoksi 2,3 miljoonaa tonnia kalaa.

Normaalisti toukokuusta marraskuuhun ulottuva sadekausi on pitänyt Mekongin virkeänä, mutta tänä vuonna perinteistä monsuunikautta ei nähty, eikä edes kahdesta Etelä-Kiinan mereltä tulleesta myrskystä ollut apua alajuoksulle. Vedenpinta on ollut lähes kaikkialla Mekongin varrella alhaisimmillaan neljään vuosikymmeneen, joillakin seuduilla koko mittaushistorian pohjalukemissa. Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutos, varsinkin epätavallisen korkeita lämpötiloja ja haihtumista nostattanut El Nino-ilmiö ovat syypäitä niukkoihin, epäsäännöllisiin sateisiin ja kuivuuteen.

Meneillään oleva, pahasti etuajassa alkanut kuiva kausi jatkunee vuoden 2020 toukokuulle. Mekongin alueella sitä seurataan pelonsekaisin tuntein.

Pohjoisessa, Thaimaan ja Laosin raja-alueella, monet joenuomat ovat olleet kuivia jo kesäkuusta lähtien. Etelässä Vietnam menettää synkimpien arvioiden mukaan Mekongin deltan alueen riisiaittana vuoteen 2050 mennessä, jos patojen rakentamiselle ei saada sulkua. Merenpinnan nousu tulee joka tapauksessa jättämään tulevaisuudessa suuren osan deltaa veden alle. Seurauksena on köyhtyvän väestön poismuutto alueelta.

Laosin kommunistihallinto on jo siunannut toista sataa patoa Mekongin jokiverkostoon.

Padot ja vesivoimalahankkeet ovat Mekongin kohtalon kannalta ehkä ilmastonmuutostakin ratkaisevampia tekijöitä. Alueen hallitukset ovat jo vuosikymmenien ajan lähteneet siitä, että vesivoima on välttämätön sähkön lähde nopeasti kasvaville talouksille. Aurinko- ja tuulivoima ovat nousseet keskusteluun vasta aivan viime vuosina.

Kiina ja Thaimaa ovat suuria sähkönkuluttajia, Kiinan ollessa alueen merkittävin patohankkeiden lainoittaja ja silläkin sektorilla poliittinen jyrä. Tiettävästi yksikään Mekongin padoista ei ole suunniteltu niin, että siitä voitaisiin laskea riittävästi ja säännöstellysti vettä alajuoksun kuivuuden lievittämiseksi. Patojen ainoa tarkoitus on tuottaa vesivoimaa. Jokainen pato jarruttaa hedelmällisen lietteen kulkua sekä kalojen vaellusta, ilman että keinotekoisista portaista olisi suurta apua.

Ongelmat alkavat Kiinan puolelta Lancang-nimellä tunnetulta Mekongin yläjuoksulta, jonne Kiina on rakennuttanut toistakymmentä patoa. Thaimaassa on rakennettu vuosikymmenien aikana pari sataa yli 15 metrin korkuista patoa sähköntarpeeseen, johon se toivoo helpotusta myös Laosin voimaloista.

Alueen köyhimpänä maana Laos uskoo, että vuoteen 2025 mennessä vesivoima on maan suurin tulolähde ja Laosista ryhdytään puhumaan ”Aasian dynamona”. Laosin kommunistihallinto on jo siunannut toista sataa patoa Mekongin jokiverkostoon, uusimpana jättimäinen, 1285 megawatin ”Xayaburi”.

Laosin kiinalaisvalmisteiset voimalat ovat joutuneet ympäristöaktivistien arvostelun kohteeksi niissä sattuneiden onnettomuuksien vuoksi, eivätkä patojen tieltä siirretyt asukkaat ole saaneet riittäviä korvauksia menetyksistään. Yksi Laosin patohankkeista on vain 30 kilometrin päässä Unescon maailmanperintökohteesta, Luang Prabangista. Kiinan osuus Laosin vesivoimaprojekteista on niin suuri, että CSIS-tutkimusinstituutin mukaan maa kuuluu siihen kahdeksan maan riskiryhmään, jonka velka Kiinalle aiheuttaa riippuvuutta.

Laos on yksi Aasian korruptoituneimmista maista, ja sen Kiinan kanssa tekemät kaikkea muuta kuin läpinäkyvät sopimukset ovat herättäneet paljon ihmettelyä. Laosin hallinnolle padot ovat kuitenkin sosialismin menestyksen ja modernisoinnin lippulaivoja, vaikka monet asiantuntijat eivät usko Laosin pystyvän myymään Thaimaalle ja muille alueen valtioille kaikkea sitä sähköä, jota se suunnittelee tuottavansa.

Asiantuntijat yrittävät tuputtaa hallitukselle ehdotusta kelluvasta aurinkovoimalasta Tonle Sap-järvelle.

Sähköpulasta kärsivän Kambodzan ensimmäinen suuri pato, kiinalaisilla turbiineilla pyörivä 800 miljoonan dollarin ”Lower Sesan” käynnistyi vuosi sitten kovan kritiikin siivittämänä. Padon rakentaminen vei viisi kylää tulvan alle asukkaiden pelastaessa omaisuuttaan veneillä. Pääministeri Hun Sen nimitti valituksia tehneitä kyläläisiä ”radikaaleiksi”.

Maailman suuria jokialueita tarkkailevan amerikkalaisen Natural Heritage-instituutin mukaan Kambodzaan kaavailtu ”Sambor”-pato pystyisi yksin tuottamaan enemmän sähköä kuin mitä koko maa tällä hetkellä kuluttaa. Järjestön mukaan ”Sambor” tukkisi 60 prosenttia lietteestä ja sedimentistä, joka ravitsee Vietnamin riisipeltoja. Samalla sekin pato katkaisisi vaelluskalojen reitin.

Kambodzalainen ympäristöaktivisti Sun Mala epäilee maansa hallinnon toimia Mekongin pelastamiseksi toteamalla, että politiikoilla on liian paljon taloudellisia intressejä muun muassa laittomissa metsienhakkuissa ja Mekongin hiekan kaupassa mikä on kasvava, jokea rasittava liiketoimi sekin.

Malan mukaan hallitukselta puuttuu suunnitelma korvata kalastuksen ja maanviljelyn työttömyys sekä maan asukkaiden proteiinin saanti.

Alajuoksun Kambodza on vielä omassa käynnistyvässä sähköntuotannossaan Kiinan ja Thaimaan armoilla, mikä näkyy sähkönjakelun katkoksina. Kambodzassa on suunnitteilla tai rakenteilla 11 patoa Mekongin pääjuoksulle ja 120 pienempää voimalaa sivujokien varsilla. Jos kaikki nuo padot rakennetaan, vuoteen 2040 mennessä kalansaaliit romahtavat asiantuntijoiden mukaan puoleen.

Asiantuntijat yrittävätkin tuputtaa hallitukselle ehdotusta kelluvasta aurinkovoimalasta Tonle Sap-järvelle. Toiveikkuutta synkkien näkymien keskellä lisää tutkijoiden ennuste, jonka mukaan yhä edullisemman aurinko- ja tuulivoiman tulo markkinoille tekee uudet patoinvestoinnit kannattamattomiksi.

”Suomen rahoittamat toimet ovat osoittautuneet merkittäviksi alueen vesivarojen kestävässä hallinnassa.”

Laos, Kambodza, Thaimaa ja Vietnam muodostivat vuonna 1995 Mekongin komission. Sen filosofian mukaan Mekongin pitäisi olla ”rauhan, ystävyyden ja kansainvälisen yhteistyön joki”. Kiina ja Myanmar ovat komissiossa mukana vuoropuhelupartnerien statuksella.

Patorakennusten käynnistyessä vuosikymmeniä sitten, Mekongin komissio uskoi sen neljän jäsenmaan taloudellisen hyödyn nousevan 30 miljardiin dollariin.

Kuvaavaa eripurasta on kuitenkin ollut se, että kun Thaimaan sähköntarvetta varten rakennettu Laosin ”Xayaburi”-projekti tuli komission käsittelyyn, Kambodza ja Vietnam vastustivat sitä. Komissio ei päässyt asiasta yksimielisyyteen ja padon rakentaminen jatkui, vaikka kyläyhteisöt ja kansalaisjärjestöt myös vastustivat konsultaatioissa hanketta.

Sittemmin komissio muutti analyysiaan ja ennusti alueen maille miljardien tappioita, jos ne toteuttavat kaikki vesivoimalasuunnitelmat. Asiantuntijoiden mielestä alueen maille satoja miljoonia euroja teknisenä apuna antaneen kansainvälisen yhteisön tulisikin pikaisesti miettiä rajoituksia vesivoimalle. Patoprojekteja aikaisemmin innokkaasti tukenut Maailmanpankki on sekin tullut vesivoiman suhteen epäilevämmäksi.

Suomi on tukenut Mekongin komissiota vuosina 1996-2014 osana Mekongin alueen kehitysyhteistyöprojekteja, joita muun muassa Aasian kehityspankki on toteuttanut.

Vuosina 1996-1999 Suomen rahoitus oli 700 000 euroa vuodessa, kun se kaudella 2010-2015 oli neljälle eri komission projektille jo yhteensä noin 12 miljoonaa euroa. Viimeiset panostukset kohdistuivat vuodelle 2015, jolloin komissiota jouduttiin rahoituksenkin puutteen vuoksi pienentämään ja virtaviivaistamaan.

Hiljan tehdyssä ulkoministeriön loppuevaluoinnissa tuosta Suomen antamasta 12 miljoonan tuesta jokikomissiolle todetaan seuraavaa:

”Evaluointi tarjoaa ulkoministeriölle riippumatonta tietoa vesialan tuloksista ja Mekongin jokikomission tukiohjelman tehokkuudesta ja tuloksellisuudesta. Jokikomission toiminnasta opittuja kokemuksia voidaan myös hyödyntää Suomen monenväliseen yhteistyöhön tulevaisuudessa. Evaluoinnissa todetaan, että Suomen ohjelmat ovat olleet tarkoituksenmukaisia, yleisesti ottaen tehokkaita ja niillä on ollut pitkäkestoinen vaikutus jokikomission organisoitumiseen sekä kehitysprosesseihin Ala-Mekongin valuma-alueella. Suomen rahoittamat toimet ovat osoittautuneet merkittäviksi alueen vesivarojen kestävässä hallinnassa.”

Vesialan huippumaana maailmalla tunnettu Suomi jätti komissiolle suosituksia tulevaisuuden yhteistyöhön. Aika näyttää, missä määrin niillä on vaikutusta hiljaa virtaavan Mekongin tilaan.