Helsingin Sanomat uutisoi marraskuussa teknologiatapahtuma Slushin suomalaisittain erikoisesta työkulttuurista. Miljoonatulosta takovan Slushin kulisseissa työntekijät puurtavat nollatuntisopimuksilla ja verrattain heikolla palkalla. Lisäksi työntekijöitä painostetaan työskentelemään työaikalakien vastaisesti ja tekemään palkattomia ylitöitä.
Miksi ihmiset suostuvat moiseen? Työ on Suomessa jo vanhastaan koettu tärkeäksi elämänsisällöksi. Toisaalta työn ja vapaa-ajan välille on haluttu myös tehdä selkeä ero. Suomalaista työkulttuuria onkin perinteisesti leimannut työehtosopimusten ja työaikojen kunnioitus.
Työkulttuuri on kuitenkin muutoksessa niin maailmalla kuin Suomessakin. Eräs keskeinen ilmiö on juuri työn ja vapaa-ajan välisen rajan katoaminen ja työn tunkeutuminen pois omasta lokerostaan. Ilmiöstä ovat Suomessa kirjoittaneet esimerkiksi valtiotieteilijä Jussi Vähämäki ja esseisti Pontus Purokuru.
Tietotyöläisen kohdalla työn ja vapaa-ajan eron kaventuminen voi tarkoittaa sitä, että on ikään kuin aina töissä. Tällöin vapaa-ajasta tulee helposti ammatillisen elämän jatketta. Toisaalta kyse voi olla myös siitä, että fyysisellä työpaikalla vietetty aika pitenee. Molemmissa tapauksissa työntekijöiltä vaaditaan aiempaa enemmän joustoa. Usein vaatimuksen joustosta esittää työnantajan sijasta vallitsevat yhteiskunnalliset normit sisäistänyt työntekijäsubjekti itse.
Helsingin Sanomien mukaan Slushin työolojen ja tapahtuman julkisuuskuvan sekä työntekijöiden arjen välillä vallitsee ristiriita. Yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta voisi kuitenkin esittää, että työntekijöiden huonossa asemassa ilmenee rakenteellinen vastaavuus Slushin arvomaailmaan kätkeytyvän ”winner takes it all” -asenteen kanssa.
Juuri ilmaista työtä tekevä tai alipalkatulla freelancer-sopimuksella työskentelevä ja kaikkensa uhraava työntekijä on totuus uuden alustatalouden ja start up-kulttuurin realiteeteista. Juhlapuheiden ja hypetyksen taakse kätkeytyy edelleen riiston ja lisäarvon anastuksen maailma, jota Karl Marx aikanaan varsin hyvin kuvasi.
Slush on kiinnostava esimerkki myös siitä, että palkkojen ja työolojen polkeminen ei nykyisessä järjestelmässä ole vain matalan koulutusasteen työpaikkojen ongelma. Myös korkeammin koulutetut joutuvat yhä useammin joustamaan saavutetuista eduistaan.
Slushin edustamaa työkulttuuria (ja samalla sen mahdollistamaa lisäarvon anastusta) ei silti voi selittää pelkällä talouden toimintamekanismeilla ja yksilöiden hyödyntavoittelulla. Avuksi on otettava sosiologi Max Weberiin palautuva ajatus kapitalistisen talouden rakenteiden kannalta ulkoisista asenteista ja eettisistä valmiuksista, jotka toimivat hiukan paradoksaalisesti uuden kapitalismin mahdollisuusehtona. Osoittaako Slush siis sittenkin Marxin olleen väärässä – onko markkinataloudessa kyse ensisijaisesti eettisistä asenteista?
Vaikka Slushin edustama uusi kapitalismi nojaa tiettyyn eetokseen, on samalla läsnä kapina juuri tuota samaa eetosta vastaan. Voisiko nykypäivän vallankumouksellisin teko sittenkin olla konservatiivinen pidättäytyminen ay-Suomen henkisessä perinnössä? Kenties mallia olisi otettava veturinkuljettajista, jotka alkusyksystä uhkasivat lakolla VR:n ehdottaessa järjestelyä, jossa työvuoroista ei enää olisi ilmoitettu tekstiviestillä, vaan ne olisi pitänyt tarkistaa ihan itse.
Luettavaa:
Julkunen, Raija: Uuden työn paradoksit: Keskusteluja 2000-luvun työprosess(e)ista
Kortteinen, Matti: Kunnian kenttä: Suomalainen palkkatyö kulttuurisena muotona
Purokuru, Pontus: Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi
Siltala, Juha: Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Muutokset hyvinvointivaltion ajasta globaaliin hyperkilpailuun
Vähämäki, Jussi: Kuhnurien kerho. Vanhan työn paheista uuden hyveiksi