Zimbabwea lähes 40 vuotta johtanut presidentti Robert Mugabe kuoli 6.9.2019. Puoluetoverit ja monet valtion päämiehet toivovat muistopuheissaan Mugaben lepäävän rauhassa. Etnografisella kentälläni Bulawayossa tunteet vaihtelevat tyhjyydestä katkeruuteen.
Mugabe muistetaan vallankumouksellisena itsenäisyystaistelijana, joka vapautti kansan valkoisesta vähemmistövallasta puolueensa Zanu PF:n voittaessa maan ensimmäiset vapaat vaalit 1980. Itsenäisyyden alkuvuosia kutsutaan paikallisesti ”maidon ja hunajan ajaksi”, jona teollisuus, maatalous ja peruspalvelut näyttivät Afrikan lupaavimmilta.
Postkoloniaalinen unelma tasa-arvoisesta Zimbabwesta alkoi musertua itsenäisyyden alkuvuosina, ja Mugabe muistetaan häikäilemättömänä diktaattorina. Hänen aikaansa leimasivat korruptio, taloudellinen ja sosiaalinen ahdinko, ihmisoikeusloukkaukset sekä rakenteellinen ja poliittinen väkivalta. Talousongelmien taustalla ovat myös muun muassa kolonialismi ja 1990-luvun IMF:n valvoman talouden liberalisointiohjelman epäonnistuminen. Talousongelmat huipentuivat hyperinflaatioon 2008-2009, johtaen elinajanodotuksen romahtamiseen, massatyöttömyyteen ja toimeentulon etsimiseen virallisen talouden ja maan rajojen ulkopuolelta.
Mugabe tunnetaan poliittisesti motivoituneista pakkosiirroista ja puhdistuskampanjoista, joilla pyrittiin rankaisemaan valtion ’”vihollisia”. Monet tutkimukseeni osallistuneet muistavat kipeästi varsinkin 1980-luvun Gukurahundi-kansanmurhan. Sillä koitettiin eliminoida oppositiopuolue Zapulle lojaali ndebele-heimo, johon pääosa bulawayolaisista kuuluu. He ovat katkeria siitä, ettei hallitus ole tunnustanut tätä 20 000 hengen kansanmurhaa.
Antropologiset tutkimukset ovat tuoneet esille, että Gukuranhundi-uhrien kunniallinen hautaaminen on tärkeää paikallisille. Epäonnistuneiden hautausmenojen vuoksi rauhattomiksi jääneiden henkien nähdään tuottavan epäonnea niin perheelle kuin koko kansalle.
Paikallisten kontaktieni mielestä Mugaben kuolema on sinänsä merkityksetön virstanpylväs, sillä hänen aikakautensa tuli päätökseen jo marraskuussa 2017, oman puolueen ja armeijan syrjäytettyä hänet rauhanomaisesti. Tuolloin kansa juhli Zimbabwessa ja diasporassa Mugaben aikakauden loppua ja toiveikkuus ‘uudesta Zimbabwesta’ heräsi. Maan johtoon nousi Mugaben suojatti Emmerson Mnangagwa. Hän lupasi uudistaa taloutta, elvyttää kansainvälisiä suhteita ja yhdistää kansaa.
Toiveet kansallisesta eheytymisestä ovat kuitenkin hiipuneet Mnangagwan jatkaessa pelon ja väkivallan politiikkaa. Siviilien ja opposition mielenosoituksiin on vastattu väkivallalla ja talous laskee alamäkeä. Moni kertoo kuvitelleensa, että kuka tahansa olisi parempi kuin Mugabe. Toisin kävi. Juhlatunnelma on lannistunut ja toivo uudesta Zimbabwesta muuttunut utopiaksi.
Mugabe ei matkustussanktioita ja ulkomaan varojen jäädyttämisiä lukuun ottamatta joutunut vastuuseen hirmuteoistaan, vaan eli valtakautensa jälkeen 23 palvelijan ja suuren omaisuuden turvin Hararessa.
Zimbabwelaiset tuttuni ovat ristiriitaisista tunteista huolimatta yhtä mieltä siitä, että Mugabe on haudattava asianmukaisin rituaalein epäonnen välttämiseksi. Kirjoittamishetkellä onkin epäselvää, minne Mugabe haudataan. Mnangagwan hallitus, Mugaben perhe ja hänen synnyinkylänsä vanhimmat ovat eri mieltä siitä, missä hänen henkensä voi levätä rauhassa ja suojella kansaa.