Näen unta lentämisestä. Käsivarteni ovat arkana rokotteista. Hermo menee viisumibyrokratiaan. Kuulostaako tutulta? Ilmassa on varmat lähdön merkit.
Sain makua kehitysyhteistyöstä Myanmarista, josta palasin Suomeen 16 kuukautta sitten. Palo tehtäviin jäi. Tällä kertaa olen lähdössä syksyllä Nepaliin, Suomen Lähetysseuran matkassa.
Moni on kysynyt, kuinka jaksat taas lähteä. Jättää kaiken Suomessa taakse, hoitaa jälleen uuden muuttorumban, kestää alituisia vatsatauteja.
Vastaus on yksinkertainen: lähteminen on helppoa, paluu aina vaikeampaa. Olen yksi niistä monesta suomalaisesta, jotka ovat jättäneet sydämensä maailmalle. Vannon aina vietettyäni marraskuun Suomessa, etten ikinä tule viettämään yhtäkään marraskuuta Suomessa.
”Olin vuorossa, kun toimitukseen alkoi tippua ensitietoja yli 7 magnitudin maanjäristyksestä.”
Entä mitä tiedän Nepalista etukäteen? Ensimmäisenä minulle tulee mieleen vuosi 2015, jolloin tein vielä töitä uutistoimittajana. Olin vuorossa, kun toimitukseen alkoi tippua ensitietoja yli 7 magnitudin maanjäristyksestä. Kansainväliset kuvapankit täyttyivät romahtaneista rakennuksista ja valkoiseen pölyyn peittyneistä kasvoista. Ne kasvot jäivät mieleen pitkäksi aikaa.
Moni yhdistää varmasti Nepaliin lumihuippuiset vuoret, sijaitseehan pienen valtion alueella maailman kymmenestä korkeimmasta vuorenhuipusta peräti kahdeksan.
Kun yhdistää vaikeakulkuisen maaston ja luonnonkatastrofit, ei ole vaikeaa arvata, miksi kehitys Nepalissa on hidasta. Kyseessä on edelleen köyhä maa: Aasian kehityspankin mukaan vuonna 2010 yli 25 prosenttia asukkaista eli köyhyysrajan alapuolella. Korruptio ja lähihistorian sisällissodan varjot aiheuttavat epäilemättä kehitykselle omat haasteensa.
Nepalissa asunut kollega muistutti myös jäteongelmasta: jos ostat muovipussin, päätyy se tavalla tai toisella luontoon. Tämän aion painaa mieleen.
”Tutuksi tulivat alituiset liikenneruuhkat, saasteet ja räyhäävät katukoirat.”
Olen kuullut myös, kuinka nepalilaiset ovat kovia tanssimaan ja juhlistamaan mitä erilaisimpia festivaaleja ja pyhiä juhlia. Jos ensimmäisen kerran matkustat maahan vuorten vuoksi, seuraavat kerrat matkustat lämpimien ihmisten takia, kuulee sanottavan.
Kun muistelen Yangonissa viettämääni aikaa, tutuksi tulivat alituiset liikenneruuhkat ja saasteet, räyhäävät katukoirat ja betel-pähkinästä huumautuneet taksikuskit. Silti päällimmäisenä mieleeni Myanmarin komennukselta jäivät upeat ihmiset, jotka vilpittömästi uskoivat oman maansa kehitykseen ja muutoksen mahdollisuuteen.
Näillä eväillä aion lähteä myös Nepaliin. Vatsanpohjassa se tunne, kun tiedät lähteväsi taas maailmalle.
Maailman Kuvalehti julkaisee ulkomaankomennukselle lähtevän Mimosan kuulumisia Nepalista. Seuraa kolumneja verkkolehdestämme!