Jokainen sukupolvi kirjoittaa yleensä jossain vaiheessa koulutietään aineen, jossa visioidaan tulevaisuutta. Oman Lappeenrannassa kasvaneen isäni 1950-luvun kouluaineessa puhuttiin vuodesta 2000. Isäni fantasioissa se oli avaruudellista aikaa, jolloin autot lentävät.
No, eivät ne edelleenkään lennä.
Löysin myös isäni aineen, jossa hän pohtii koulua vuonna 2000: ”Koulu on kymmenkerroksinen ja sen neljässä alimmassa kerroksessa on suomenkielinen ja viidessä ylemmässä ruotsinkielinen koulu. Koulussa on pojilla neljä linjaa: metalli, kauppa, sähkö ja puu. Noille linjoille voi pyrkiä seitsemännen luokan keväällä. Tytöille on taas vastaavasti sopivat linjat. Päästyään koulusta ovat he valmiita ammatteihin ja saavat valita menevätkö he Helsinkiin, Lappeenrantaan, Savonlinnaan tai Tampereelle työhön.”
Isäni fantasioissa 2000-luku oli avaruudellista aikaa, jolloin autot lentävät.
Isän visioissa Suomi on vahvasti kaksikielinen ja tasa-arvoinen maa, jossa nuoria ohjataan koulunpenkiltä suoraan työelämään. Ihanaa, että hän on kolmetoistavuotiaana ajatellut myös sitä, että ihminen saa itse valita, minne menee työhön. Ja että työtä sitten on. Tuollainen optimismi kuuluu 50-lukuun, jälleenrakennuksen aikaan.
Itse elin nuoruuteni 80-luvulla, jolloin vahva tulevaisuudenvisio liittyi kolmanteen maailmansotaan, ydinsotaan. Kävin yläastetta Siilinjärvellä ja erityisesti Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen tunnelmat itäisessä Suomessa olivat apokalyptiset. En nähnyt tulevaisuutta silloin kovin lupaavana. Pukeuduin usein mustaan.
No, ei sitä ydinsotaa tullut.
Tulevaisuuteen tähyäminen ei ole hankalaa ainoastaan taviksille. Se on haastavaa myös asiantuntijoille. Tässä lehdessä katsomme tulevaisuuteen monesta eri kulmasta: Mitä on kehitysyhteistyö vuonna 2050? Tehdäänkö sitä ja tarvitaanko sitä yhä? Valitseeko yhä useampi tulevaisuudessa lapsettomuuden? Miten digitaalinen vallankumous ja älypuhelimet muuttavat globaalia etelää? Miten ratkaisemme ilmastonmuutoksen tuomat haasteet ja esimerkiksi kuivuudesta johtuvan vesipulan?
Entä miten näkevät tulevaisuuden omat lapseni: Millainen maailma on vuonna 2050, kun he ovat nelikymppisiä?
”Maailma on saastuneempi. Merenpinta on noussut, ilmastonmuutos on edennyt”, 14-vuotias sanoo.
”Kaikki liikenne on nykyistä nopeampaa: autot ja moottoripyörät kulkevat lujempaa. Rakennukset ovat kestävämpiä eikä naapurin meteli kuulu”, tuumaa 10-vuotias.