Monimuotoista kidutusta. Silmittömiä ja sattumanvaraisia joukkoteurastuksia. Viattomien sieluja, jotka näkevät ja liikkuvat. Kipeää, ikuiselta vaikuttavaa muistojen vyyhtiä, jossa eloon jääneet tarpovat eteenpäin.
Eteläkorealaisen Han Kangin (s. 1970) romaani Ihmisen teot viittaa jo nimellään, ettei kyse ole ihmisessä asuvasta lempeydestä tai kauniista ajatuksista. Teos kysyy, onko julmuus se, joka yhdistää ihmisiä?
Romaani on raskas ja kevyt. Ensiksi mainittua se on sisältöjensä vuoksi. Kevyttä romaanissa on kieli, tuo Booker-palkitusta Vegetaristista tuttu, samanaikaisesti toteava, ihmeellisen aistikas ja tarkoin aseteltu.
Romaanin keskiössä ovat vuoden 1980 tapahtumat Etelä-Koreassa sijaitsevassa Gwangjun kaupungissa. Vaiettu hirmuteko käynnistyi rauhanomaisin kokoontumisin, joihin osallistui erityisesti opiskelijoita. He asettuivat hallintoa vastaan ja vaativat diktatuurin keskellä elävään maahansa demokratiaa. Tilanne päätyi järkyttävyyksiin, kun armeija tappoi lyhyessä ajassa satoja, jollei tuhansia ihmisiä. Ihmisiä vangittiin ja kidutettiin.
Hanin romaanissa toden kehystämä tapahtuma muuntuu fiktioksi, jolla on kosketusta kirjailijan omaan elämään.
Tarinan ytimessä on nuori poika Dong-ho, joka surmataan yhteenottojen aikana. Romaani etenee 1980-luvulta nykyaikaan. Kokonaisuus rakentuu eri tavoin särkyneiden ihmisten näkökulmista, mikä tekee tekstistä paikoitellen vaikeaselkoisen. Pojan jälkeen ääneen pääsee hänen ystävänsä, myöhemmin esimerkiksi kidutettu vanki sekä kustannustoimittaja, jota viranomaiset epäilevät tämän työn vuoksi.
Ihmisen teot on myös romaani tavallisista ihmisistä, jotka ponnistelevat jatkaakseen elämää hirmutekojen jälkeen. Se kuvaa hienovireisesti yhteisöä, kaupunkia ja jopa laajemmin yhteiskuntaa, jonka yhteiseksi nimittäjäksi muodostuvat kärsimys ja trauma.
Ihmisen teot, kuten aiemmin Gummeruksen julkaisema Vegetaristikin, on suomennettu englanninkielisestä käännöksestä. Romaanien ympärillä on kuohunut keskustelu kielen ja kulttuurin kääntämisestä. Hanin teokset englanniksi kääntänyttä Deborah Smithiä on syytetty liiallisesta puuttumisesta alkuperäistekstiin ja tunteiden sekä tekojen suurentelusta – ikään kuin käännökset olisi sovitettu länsimaiseen kulttuuriin.
Ihmisen teot ei kuitenkaan mässäile julmuudella. Teos on jonkinlainen kollaasi tai joukko kirkkaita asetelmia, jotka tuovat pahuuden ilmentymät lukijan eteen. Teksti ikään kuin toteaa luun, lihan, kuoleman, monimuotoisen ruumiillisen ja henkisen kivun. Se toteaa, kehottaa katsomaan ja ajattelemaan itse.