Kirjoitan tätä kolumnia Tel Avivissa ja ihmettelen, kuinka Suomessa itsepintaisesti jatkuu keskustelu islamisaation uhasta. Akateemisetkin islamisaatiouskovaiset todistelevat kauhuissaan, että useissa Euroopan maissa on muslimienemmistö vuonna 2050.
Kysymys ei voi olla koulutuksesta, vaan maailmankuvasta. Maailmankuva taas syntyy, kasvaa ja voi hyvin yhteisössä. Täällä Israelissa sen näkee: maa on paradoksi perustuessaan ultrajalostettuun eurooppalaiseen kansallisuusaatteeseen.
Mutta toisin kuin voisi luulla, heprea ei suinkaan ole Israelin ainoa kieli. Katukyltit ovat hepreaksi, arabiaksi ja englanniksi. Eikä historia ole loppu: viimeisen neljännesvuosisadan aikana venäjä on tunkenut neljänneksi kieleksi.
Neuvostoliiton viimeisinä vuosina juutalaisten muutolle Israeliin oli sekä työntöä että vetoa, ja nyt venäjänjuutalaisten uusin polvi sekä on että ei ole integroitunut maahan. Venäläisiä on niin paljon, että vanhempi polvi pärjää venäjällä.
Toisin kuin luulisi, heprea ei suinkaan ole Israelin ainoa kieli.
Israelissa jos missä luulisi tiedettävän ”islamisaatiouhasta”. Onhan arabeja paitsi maan ympärillä myös sisällä. Palestiinalaispakolaisten lisäksi on myös Israelissa syntyneitä arabeja, peräti 21 prosenttia maan väestöstä.
Lain edessä molemmilla väestöryhmillä on samat oikeudet, mutta käytännössä yhteisöt ovat erillään. On eri koulut, eri asuinalueet – kuten Suomessa ruotsinkielisillä ja suomenkielisillä sekä eri mediat.
Myös poliittinen yhteistyö on vähäistä. Arabipuolue on parlamentti Knessetin kolmanneksi suurin, mutta ilman vastaavaa vaikutusvaltaa.
Juutalaisenemmistön puolustusratkaisu ei silti ole segregaatio. Äskettäinen äärijuutalainen aloite erillisten synnytysosastojen perustamisesta arabeille ja juutalaisille sairaaloihin sai koko yhteiskunnalta laajan tyrmäyksen. Elintasoerot ovat sosiaalisia eikä niistä haluta muodollisia.
Arabiperheillä on ollut perinteisesti juutalaisperheitä enemmän lapsia. Siksi, pitääkseen väestötasapainon juutalaisille edullisena, Israel toi maahan pitkään juutalaisia eri puolilta maailmaa.
Enää tuollaisia juutalaisreservejä ei maailmassa ole. Maltilliset israelilaispoliitikot tietävät, että arabien kanssa on elettävä. Se tietää sekä tasa-arvon kehittämistä Israelin arabeille maan sisällä kuin kahden valtion järjestelmää rakentamista Palestiinan kanssa.
Mutta kun on muitakin kuin maltillisia, ja aina tulossa vaalit, joissa poliitikot joutuvat tasapainoilemaan säilyttääkseen asemansa… Kuulostaako tutulta?
Voimme silti oppia Israelin ongelmista pitämällä huolta koulutuksen, asumisen, median ja politiikan integraatiokehityksestä. Tehtävää helpottaa se, että täsmälleen samat yhteiskuntapolitiikan lohkot ovat avainasemassa myös muun syrjäytymisen ehkäisemisessä.