Maaliskuussa Keniassa on kevät, aurinko polttaa silmiä. Punertava maa pöllyää ja lasten laulut kaikuvat Spurgeon Academyn koulun pihalla, Kiberan slummissa. On keskiviikko, kello on puoli neljä ja koulupäivä on juuri loppunut. Pihan perällä muutama oppilas vaihtaa vaivihkaa vihreän koulu-univormun tanssipukuun. Pulpetit kannetaan luokkahuoneesta pihalle, lattia lakaistaan huolella, tunneilta unohtuneet paperit kerätään pois.

Kun tanssin opettaja Mike Wamaya astuu sisään, kaikki yksitoista oppilasta kiirehtivät luokkaan. Kahdeksan tyttöä ja kolme poikaa keskittyvät kuuntelemaan lattialle asetetusta kaiuttimesta kuuluvaa kappaletta. ”Riviin, viisi kerrallaan!” Mike komentaa. Balettitunti voi alkaa.

”Ojennus, plié, ojennus, plié, yksi, kaksi, kolme, neljä… Täällä tanssitaan eikä kävellä!” Liikkeisiin keskittyminen ahtaassa ja hämärässä luokkahuoneessa on slummin katujen väkivaltaan tottuneille lapsille vaativa tehtävä. Nairobin liepeillä sijaitseva, lähes miljoonan asukkaan Kibera on kuin kaupunki kaupungissa. Mullasta ja pellistä rakennetut matalat talot levittäytyvät silmänkantamattomiin.

”Jännitä reisilihaksiasi, muuten liike ei onnistu”, Wamaya neuvoo pientä tanssijaa. ”Anna mennä chapati!” Miken hymy saa tanssijat rentoutumaan.

Wamaya itse on entinen ammattitanssija, joka on toiminut viimeiset kymmenen vuotta Anno’s Africa -järjestössä baletin opettajana. Anno’s Africa sai alkunsa englantilaisten Bee Gilbertin ja Andrew Birkinin halusta kunnioittaa ennenaikaisesti menehtyneen Anno-poikansa muistoa. Yhteistyössä saksalaisen One Fine Day -järjestön kanssa Anno’s Africa on tarjonnut Nairobin köyhien kortteleiden lapsille tanssi-, sirkus-, musiikki-, teatteri- ja luovan kirjoittamisen kursseja jo vuodesta 2006, mottonaan ”opi taiteen avulla”. Vuosien varrella yhteensä 1200 lasta on osallistunut järjestön työpajoihin.

”Kun aloitimme kymmenen vuotta sitten, jotkut vanhemmat ajattelivat, että taide on silkkaa ajanhukkaa”, muistelee näyttelijä Krysteen Savane, Annos’s Africa -järjestön Kenian toiminnanjohtaja. Tarvittiin paljon keskustelua ennen kuin koulu ja vanhemmat vakuuttuivat tanssin hyödyistä. ”Lapset oppivat balettia mutta ennen kaikkea he oppivat keskittymistä, johdonmukaisuutta, sääntöjen noudattamisen tärkeyttä. Samalla heidän itseluottamuksensa kasvaa.”

Lauantai on Odhiambon perheessä siivouspäivä. Emily, 13, hankaa lattiaa isoveli Isiahin, 14, hinkatessa juomavesisäiliötä. Tässä perheessä tanssijoita on useita. Balettia harrastaa Emilyn ja Isiahin lisäksi myös pikkusisko Vilda, 10, joka haaveilee tähtitanssijan roolista. Ensimmäisenä tanssin aloitti Emily. ”Näytin liikkeitä veljelleni ja rohkaisin häntä yrittämään. Niin hänkin tuli mukaan tunneille.”

”Liikkeet vaikuttivat ensin tosi vaikeilta”, muistelee Isiah. Nyt hän haluaa tanssin opettajaksi. ”Mikä ettei?” toteaa töistä palaava Milton-isä. ”Parempi työ se on kuin oma hitsaajan ammattini! Pääasia, että lapset tekevät asioita, joista he pitävät!”

Sisarukset keskeyttävät lauantaisiivouksen hetkeksi ja esittelevät balettiliikkeitä piskuisen talon pihalla. Naapurin tyttö Vallary Auma, 12, liittyy joukkoon mukaan. Milton-isä, joka ei ole koskaan nähnyt lastensa tanssivan, seuraa esitystä ylpeänä.

Emily ja Isiah aloittivat tanssitunnit Kiberassa Mike Wamayan kanssa. Nyt he tanssivat jo kolmatta vuotta Nairobin kansallisteatterin Pähkinänsärkijässä, jonka koreografi on Cooper Rust, Nairobin hienostokorttelissa toimivan Karen-tanssistudion perustaja. Keskiviikkoisin ja lauantaisin Isiah, Emily ja muut Wamayan entiset oppilaat nousevat pikkubussiin, joka kuljettaa heidät studion tunneille.

”Siellä on balettitankoja ja valtavia peilejä ja sileä lattia, jolla voi liukua!” Isiah kuvailee innoissaan.

Kotona liikkeitä ei voi korjata, peiliä ei ole.

Toisin kuin kotona Kiberassa, Karen-studiossa ei tarvitse siirtää pulpetteja pois tanssin tieltä. Upouudessa studiossa on hiirenhiljaista, kun nuoret tanssijat treenaavat. Vain musiikki ja opettajan ääni kuuluvat. ”Haut de bras, plié, sauté!” toistaa Cooper Rust. Kymmenen vuotta balettiopettajana toiminut amerikkalainen Rust perusti studion vuonna 2015, toimittuaan sitä ennen kaksi kesää vapaaehtoisena Anno’s Africa -järjestössä.

”Halusin alusta asti ottaa mukaan tunneille slummeista tulevia kummioppilaita”, Rust kertoo. Yhteensä 60 Anno’s African oppilasta osallistui pääsykokeisiin syyskuussa 2015.

”Alun perin meidän piti valita vain kolme oppilasta, mutta valinta oli liian vaikea ja niinpä päädyimme kymmeneen.”

Tällä hetkellä Karen-studion tunneilla käy yhteensä 25 Kiberasta tai muista köyhistä kortteleista tulevaa kummioppilaita. Pääsykokeissa otetaan huomioon paitsi lasten taidot ja fyysiset ominaisuudet myös tahto tehdä kovasti töitä.

”Mahdollisuudet edetä tanssijan uralla tai päästä tanssin opettajaksi ovat hyvin rajalliset. Baletti vaatii kovaa, lähes armeijamaista kuria. Se ei sovi kaikille”, tähdentää Rust. ”On oltava määrätietoinen, kuten esimerkiksi Michelle!”

Rust osoittaa 9-vuotiasta tyttöä, joka toistaa liikkeitä omaa vuoroa odottaessaan.

”Tai vaikka Oscar! Kun hän aloitti viisi vuotta sitten, hän oli todella… surkea! Nyt hän valmistautuu seuraavan esityksemme koetansseihin.”

”Tämä määrätietoisuus tulee Mike Wamayalta”, Rust lisää hymyillen.

”Kaikkein tärkeintä on nauttia tanssista!” toteaa Wamaya. ”Sen taidon oppimiseen ei tarvita hienoa studiota, siihen käy myös maalattia.”

Wamaya on itse kotoisin Korogochon köyhästä korttelista Nairobissa. Hän oli 16-vuotias mekaanikko-oppipoika, kun hän sattumalta näki ilmoituksen Kenya Performing Arts Group -tanssiryhmän koetansseista.

”En tiennyt baletista mitään, mutta olin aina ilmaissut itseäni kehon ja äänen kautta. Niinpä päätin kokeilla, ja pääsin mukaan!”

Ryhmän avulla Wamaya sai stipendin, pääsi opiskelemaan lisää, matkustamaan ja esiintymään Eurooppaan.

Nyt hän määrittelee itsensä ennen kaikkea sosiaalityöntekijäksi.

”Kun itse olin lapsi, vaihtoehtoja oli tasan kaksi: jalkapallo tai rikollisuus.”

Mutta miksi opettaa lapsille baletin kaltaista vaativaa taiteenlajia?

”Haluamme, että lapset löytävät jotain uutta ja heille tuntematonta. Yksi 15-vuotias oppilas haaveilee kirurgin urasta. Järjestimme hänelle Skype-puhelun amerikkalaisen neurokirurgin kanssa, joka kertoi hänelle ammatistaan. He ovat edelleen yhteydessä. Toivomme hartaasti, että tämä nuori onnistuisi toteuttamaan unelmansa.”

Wamayan mukaan tanssit tulokset näkyvät myös muualla lasten elämässä.

”Lapset käyttävät oppimiaan taitoja koulussa: säännöllinen työskentely, keskittyminen ja halu onnistua vievät heitä eteenpäin. Se näkyy myös arvosanoissa.”

Wamaya tuntuu olevan synnynnäinen opettaja. Itse asiassa hänet nimitettiin kymmenen finalistin joukkoon Global Teacher Prize -kilpailussa, joka palkitsee maailman parhaita opettajia.

Järjestön seuraava projekti on kulttuurikeskuksen avaaminen Kiberan slummiin.

”Olemme huomanneet, että ala- ja yläkoulun välisessä siirtymässä menetämme useita oppilaita”, kertoo Krysteen Savane. ”Keskuksen tarkoituksena on ylläpitää yhteyttä lapsiin ja nuoriin koko kouluajan, myös silloin kun he vaihtavat koulua.”

Keskus avataan vuoden 2017 loppupuolella. Anno’s Africa on jo saanut projektille merkittävän hyväntekijän: tanssilattioiden valmistaja Harlequin Floors lahjoittaa tulevaan keskukseen upouuden lattian. Mike Wamayan pienet tähdet Kiberasta pääsevät pian kokeilemaan tanssin intoa myös muualla kuin maalattialla.