Heinäkuun alussa Helsingin Sanomat selvitti suomalaisten asenteita maahanmuuttajia kohtaan. Kyselyn tarkoituksena oli hahmottaa, mihin maahanmuuttajan tulisi sopeutua voidakseen olla suomalainen ja tullakseen hyväksytyksi uudessa pohjoisessa kotimaassaan (HS 7.7.2017). Tulokset puhuivat karua kieltään halusta ohjata kaikkia olemaan keskenään samanlaisia. Erilaisuus nähtiin mahdollisena vain sellaisissa tapauksissa, joissa itse sitä jo hyväksyimme.
Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta on sitä mieltä, että kaikkien tulee kätellä kaikkia. Kolme neljästä vastaajasta ei sallisi erillisiä uimahallivuoroja niitä toivoville naisille ja lähes kaksi kolmesta on sitä mieltä, että saunassa tulee olla alasti. Karjalanpaistin tekeminen, hiihtämään opettelu tai jääkiekon katsominen eivät olleet niinkään tärkeitä taitoja noihin edellä mainittuihin verrattuna.
Perinteisesti emme ole olleet mitään poskisuudelmakansaa ja olemme olleet kohtuullisen puritaanisia ja pidättyväisiä seksuaalisuutta ja omaan ruumiista koskevissa asioissa. Siksi onkin yllättävää, että pidämme näitä alastomuuteen liittyviä asioita niin tärkeinä, että haluamme vaatia muiltakin niiden toteuttamista, emmekä suvaitse erilaisia lähestymistapoja. Se taas ei ollenkaan yllättävää, että emme vaadi irakilaisia, somaleita tai muita hiihtämään, kun olemme itsekin siitä vieraantuneet.
En ymmärrä, miksi haluamme toisista kulttuureista tulevien ihmisten olevan niin kuin me. Luen tutkimusta Omanissa, Lähi-idässä, jonne muutin huhtikuun lopulla. Koen itseni vahvasti suomalaiseksi ja maahanmuuttajaksi keskellä muslimiyhteiskuntaa.
Jäin miettimään, miten paikalliset suhtautuisivat täällä vastaaviin kysymyksiin. Suuri osa luultavasti toivoisi maahanmuuttajien pukeutuvan säädyllisesti siten, että olkapäät ja polvet ovat peitossa. Mutta hunnun käyttö jää itse kunkin omalle vastuulle. Tuskin he täälläkään vaatisivat meitä maahanmuuttajia tekemään omanlaisiaan perinneruokia. Kyllä täällä esimerkiksi Intiasta tulleilla kukoistaa vahvasti oma perinteinen ruuanlaittokulttuuri. Eikä minun tietenkään oletettaisi menevän perjantaisin moskeijaan, vaikka uskonnon rooli paljon Suomea vahvempi onkin. Uskonnonvapaus on täällä erittäin vahvassa asemassa ja kristittynä saan tietenkin valita, mihin jumalanpalvelukseen osallistun – jos osallistun.
Minun ei oleteta menevän moskeijaan.
Missään vaiheessa en ole kokenut, että minut pakotettaisiin täällä samaan muottiin kuin paikalliset. Olen ihastellut omanilaisten tapaa kohdata uudet tulijat. Meistä ollaan kiinnostuneita, meille hymyillään ja meille tarjotaan apua. Useaan otteeseen olen saanut kohdata ystävällisen paikallisen miehen tai naisen, joka on tarjonnut oma-aloitteisesti apua jonkin käytännön pulman selvittämiseksi. Usein mietin, millaisen kohtelun saisin Suomessa, jos olisin pukeutunut eri tavalla kuin valtaväestö tai ihoni olisi erivärinen kuin paikallisilla.