Lava-auto, joka on pakattu täyteen ihmisiä ja ostoksia, käynnistyy Briceñon kylässä Kolumbian Antioquiassa. Istumme etupenkillä ahtaasti kylki kyljessä. Ratissa oleva Juan Diego Chavarria Lujan, 25, tekee ristinmerkin ja suutelee etupeilissä roikkuvaa Neitsyt Marian kuvaa ja ristiä. Edessämme on kuusi tuntia kestävä 27 kilometrin matka kuoppaista serpentiinitietä ylös vuorille Pueblo Nuevo -nimiseen corregimientoon eli paljon kylääkin pienempään asutuskeskittymään.

Tämä vuorten ylhäisessä yksinäisyydessä sijaitseva neitseellinen alue on kymmenien vuosien ajan ollut yksi Kolumbian aseellisen konfliktin näyttämöistä. Pinta-alaltaan Kolumbia on noin neljä kertaa Suomen kokoinen ja asukkaita maassa on 48 miljoonaa.

Vaikeakulkuisilla vuoristo- ja maaseuduilla, joille valtiovalta ei yllä, komentoa ovat vuosikymmenten ajan pitäneet aseelliset ryhmittymät.

Jos valtiota ei kiinnosta, muita kyllä kiinnostaa. Maa on luonnonvaroiltaan rikas – ja kenties eniten siinä kiinnostaa kokapensas.

Kolumbian huumebisnes kytkeytyy suoraan aseelliseen konfliktiin: sitä on rahoitettu sen eri osapuolten leireissä viljelemällä kokaa, prosessoimalla se kokaiiniksi ja myymällä eteenpäin. Rauhallinen yhteiselo korruptoituneen huumebisneksen värittämässä todellisuudessa on käynyt mahdottomaksi.

Nyt tilanne on kuitenkin toinen: joulukuun alussa rauhansopimus Kolumbian hallituksen ja Farc-sissien välillä astui vihdoin voimaan, kun se ensin oli kaatunut lokakuisessa kansanäänestyksessä. Niukka enemmistö kansasta oli halunnut hylätä sopimuksen, joka antaisi Farc-sissiryhmälle oikeuden palata osaksi yhteiskuntaa ja osallistua politiikkaan. Vaikka sopimus hylättiin, presidentti Juan Manuel Santos palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla.

Uusi sopimus tehtiin kaksi kuukautta alkuperäisen sopimuksen hylkäämisen jälkeen. Kansalta ei enää kysytty mielipidettä. Joulukuusta lähtien Farcin sissit ovat alkaneet luovuttaa aseitaan YK:n valvonnassa. Yhdessä Kolumbian armeijan kanssa Farc on siivonnut alueelta pois maamiinoja, joihin kymmenet siviilit ovat vuosien varrella kuolleet.

 

Kuusihenkinen ryhmä Farcin sissejä – kolme miestä ja kolme naista – asuttaa parasta aikaa Pueblo Nuevon kylän keskustaa. He ovat paikalla varmistamassa, että hallituksen lupaukset pitävät. Myös sinne me olemme matkalla.

Pueblo Nuevossa tehdään kansallista pilottihanketta, jonka keskiössä on kokapensaan vapaaehtoinen korvaaminen muilla viljakasveilla.  Kolumbian hallitus antaa jokaiselle viljelijälle miljoona pesoa eli noin 320 euroa kokapensaiden maasta repimisestä ja korvaamisesta toisella kasvilla.

Mikäli sekä kokapensaan vapaaehtoinen korvaaminen toisella viljelykasvilla että muut rauhasopimuksen ehdot saadaan täällä toimiviksi ja kaikkia osapuolia tyydyttäviksi, malli voidaan laajentaa eri puolille Kolumbiaa.

Ensimmäistä kertaa osana rauhansopimuksen ehtoja kyläläisiltä on kysytty, mitä he tarvitsevat. He ovat vastanneet: koulun, kirjaston, juoksevan veden ja tien.

Kolumbian kansallisen tason suunnitelmat tähtäävät maaseudun köyhyyden vähentämiseen 50 prosentilla 15 vuoden aikana. Pueblo Nuevon kaltaiset alueet ovat tässä muutoksessa etusija.

Farc on luvannut tiedottaa hallitukselle kaiken sen hallussa olevan tiedon huumebisnekseen liittyen: viljelijät, prosessoijat, kauppiaat. Sissit myös auttavat viljelijöitä kokapensaiden repimisessä.

Ne jotka eivät vapaaehtoisesti luovu pensaistaan, jäävät heille tarjotun tuen ulkopuolelle. Samalla he menettävät pensaat, koska ne myrkytetään.

 

Pölyävä tie halkoo neitseellistä vuoristomaisemaa. Heleän vihreänä kukoistavat kokaviljelmät levittäytyvät henkeäsalpaavia näkymiä tarjoavan tien molemmilla puolilla. Tämä monttuinen tie on ollut olemassa vasta neljä vuotta. Ennen sitä ihmiset liikkuivat vuorilta alas kyliin muulien ja härkien avulla. Edestakaiseen matkaan meni aikaa vuorokausi. Sairastuneet kuolivat matkan varrelle.

On helppo kuvitella, mikä on perheen ruoassa pitämisen kannalta edullisempaa. Maissisäkit painavat kymmeniä kiloja siinä missä kokan lehti on kuivattu höyhenen kevyeksi. Lehdillä on vakaa markkinahinta ja sato korjataan monta kertaa vuodessa.

Rattia rystyset valkoisena vääntävä Juan Diego Chavarria Luján kertoo ajaneensa autoa 14-vuotiaasta asti. Koulu sai jäädä. Kymmenet ikätoverit ovat kuolleet aseellisten ryhmien hyökkäysten seurauksena.

Jos valtiota ei kiinnosta, muita kyllä kiinnostaa. Maa on luonnonvaroiltaan rikas – ja kenties eniten siinä kiinnostaa kokapensas.

Olemme vihdoin perillä. Pueblo Nuevossa meidät majoittavan Ramírez-Sánchezin perheessä käy levoton kuhina. Perheen kolme tytärtä ovat lähdössä aamuyöstä kymmenen tuntia kestävälle matkalle kohti 200 kilometrin päässä sijaitsevaa Medellinin miljoonakaupunkia. Heillä on kaupungissa edessään katolinen seremonia, jossa neljä vuotta sitten kuolleen Carolina-siskon maalliset jäänteet kaivetaan arkusta ja poltetaan krematoriossa. Rosa-äiti on päättänyt jäädä kotiin.

Carolina on yksi Kolumbian aseellisen konfliktin uhreista: nuoren tytön elämä päättyi neljä vuota sitten maamiinan räjähtäessä lähellä kotia.

Myöhemmin näemme surmapaikan. On järkyttävää, että miinoja on ollut keskellä kylääkin.

Toisen tyttären, 23-vuotiaan Ana-Marian, mies ammuttiin samoihin aikoihin tämän silmien edessä, oikeistolaisten puolisotilaallisten joukkojen toimesta. Vaikeiden ja traumaattisten vaiheiden kautta Ana-Maria on tolpillaan ja käy loppuun lukiota Briceñon kylässä. Äidinkielen tunnilla hän on saanut tehtäväkseen kirjoittaa kokemastaan. Kirjoittaminen on toiminut terapiana.

Leskeksi jäänyt Ana-Maria on saanut rinnalleen ja turvakseen uuden miehen, viisikymppisen Carloksen, jolla on kylässä hyvä maine. Yhdessä he ovat saaneet pojan, nyt kaksivuotiaan Diegon.

Kaikkiaan Kolumbian 52 vuotta kestänyt aseellinen konflikti on koskettanut noin kahdeksaa miljoonaa ihmistä, lähes samaa ihmismäärää kuin pääkaupungissa Bogotássa on asukkaita. Maan sisäisiä pakolaisia on lähes kuusi miljoonaa.

Kolumbian kansallisarkiston raportin mukaan uhreista kuolleiksi on tilastoitu 220 000. Väkivallan seurauksena kadonneita on tilastoitu vasta vuodesta 1985 lähtien. Heitä on lähes 25 000. Kidnapattuja on viidenkymmenen kahden vuoden ajalta tilastoitu 30 000, miinoihin kuolleita noin 13 000.

 

Viikonlopun aikana tutustumme meidät majoittavaan perheeseen, jossa on kuusi lasta. Vanhemmat Luis, 69, ja Rosa, 47, kertovat tavanneensa 24 vuotta aiemmin, ja noita aikoja muistellessaan he kikattavat kuin teinit. Luisilla oli jo tuolloin kaksi lasta, Rosalla yksi. Pari työskenteli Chocon maakunnassa kultakaivoksessa, Luis kullankaivajana ja Rosa ruuanlaittajana.

Kuin vanhojen aikojen muistoksi Luis kaivaa kätköistään yhden kultahipun. Hän näyttää meille, kuinka kullan kiilto saadaan esiin arvometallia kuumentamalla. Ja ihme tapahtuu: harmaa hippu alkaa hohtaa. Mies arvioi sen arvoksi 25 000 pesoa, noin 8 euroa.

Luis on viljellyt maata 45 vuotta, joista 20 vuotta myös kokaa. Ennen kokan viljelyä viljakasvit olivat pääasiassa maissi ja pavut. Luisia ei kiinnosta muu kuin toimeentulo.

”Jos tulen toimeen ilman kokaa, olen valmis repimään pensaat maasta irti”, mies sanoo.

Laura, 14, jauhaa keittiössä juustoa, Rosa-äiti vaivaa kulhossa maissitaikinaa, josta valmistetaan paikallisia maissileipiä arepoja. Tämä on yksi perheen tulonlähteistä. Äiti ja tytöt heräävät kolmelta aamuyöllä paistamaan arepoja seudun asukkaille, mistä he tienaavat 60 000 pesoa eli noin 20 euroa päivässä.

Jauhamisen lomassa Laura juttelee muutaman kuukauden takaisesta Saksan matkastaan. Ei ole ihan tavallista, että täällä asuva tyttö pääsee reissulle Eurooppaan. Mutta Laura onkin lahjakas jalkapalloilija. Reissu oli antoisa, vaikka ruoka olikin outoa ja yhteisen kielen puute tuntui hetkittäin epämukavalta.

 

Kun perheen tyttäret ovat kukonlaulun aikaan – kirjaimellisesti – lähteneet omalle seremonialliselle reissulleen, on aika keskittyä muihin kyläläisiin. Mopon selässä siirrymme kohti kylän keskustaa. Mopo on täällä ehdottomasti kätevin menopeli, kun taivallettavana on vain lyhyt matka.

Kylähallitusta johtava Ocaris Areiza istuu pienen kauppansa edustalla ja suostuu juttusille.

”Tähänastiset muutokset ovat olleet pieniä”, hän sanoo. ”Kylä on ollut valtiovallan hylkäämä ja vasta kaksi vuotta sitten jotain alkoi tapahtua. Yksi tärkeä asia on ollut tien avaaminen ja alueen miinanraivaus.”

Kaupan ohella Areiza itse viljelee ja omistaa muutaman lehmän.

”Jos hallitus haluaa tänne kehitystä, meidän on saatava viljakasvien ohella myös karjaa. Tuotteiden markkinointi ja myynti on saatava toimimaan.”

Uusi pormestari on osoittanut aitoa mielenkiintoa Pueblo Nuevon asukkaita kohtaan. Pueblo Nuevoon saapuessaan hän viipyy useamman päivän. Aiemmat pormestarit kävivät harvoin, jos kävivät lainkaan.

Areizan mielestä kyläläiset ovat hyvin päättäväisiä.

”Kahden vuoden aikana muutamme elämäämme. Koka on tuonut meille vain harmia. Kukaan kyläläisistä ei ole rikastunut sillä, vaan ainoastaan saanut siitä elantoa.”

Areiza näkee kokan ja koko huumebisneksen niin valtavana globaalina ongelmana, että on mahdotonta ajatella, että Kolumbia selviäisi haasteista yksin – saati sitten köyhät viljelijät.

”Maailmassa vallitsee kysynnän ja tarjonnan laki. Meille aiheutetaan tuhoa yhteisön ulkopuolelta käsin. Siellä missä on kysyntää, olisi kannettava myös vastuuta”, hän sanoo.

 

Sissijärjestö Farcin talolla, banaanipuiden suurten lehvien alla, meidät ottavat vastaan miehet, joiden taistelunimet ovat Julian ja Roman. He molemmat kuuluvat Farcin pataljoonaan numero 36. Roman on komentaja ja Julian hänen oikea kätensä.

Julian kertoo, että 95 prosenttia kyläläisistä saa elantonsa kokasta. Rauhansopimukseen kirjattu vapaaehtoisen kokapensaan korvaamisen politiikka saa sissiltä kiitosta.

Pitkin 2000-lukua käyty huumeiden vastainen sota, jota toteutettiin presidentti Álvaro Uriben oikeistolaisen politiikan ja pitkälti myös Yhdysvaltojen tuella, ei ole tuonut Kolumbiaan Julianin mukaan muuta kuin tuhoa. Huumeongelmaa se ei ole poistanut.

”Farcin perustajiin lukeutunut Manuel Marulanda esitti tätä vapaaehtoisen korvaamisen mallia jo 1990-luvulla käydyissä rauhanneuvotteluissa silloiselle presidentille Andrés Pastranalle”, Julian sanoo.

Silloisen hallituksen suunnitelma laittomien viljelykasvien pakon- omaiseksi kitkemiseksi helikoptereista ruiskutettavan glifosaton avulla kulki nimellä Plan Colombia. Se sai Farcilta paljon kritiikkiä, ja Farc ottikin käyttöönsä järeät aseet: kidnappaukset, maamiinat ja autopommit. Rauhasta neuvoteltiin ilman tulitaukoa, kunnes rauhanneuvottelut raukesivat kokonaan.

Tuoreessa rauhansopimuksessa viljelykasvien vaihtoprosessiin on varattu seitsemän kuukautta. Onnistuessaan operaatio olisi paitsi Farcin 1960-luvulta asti penäämä Kolumbian maareformi, myös ainakin osittainen ratkaisu maan monimutkaiseen ja läpeensä korruptoituneeseen huumebisnekseen.

Farc vaatii hallitukselta, että kaikki saatavat resurssit on kohdennettava alueellisesti. Niiden tavoitteena on muuttaa maatyöläisten todellisuutta ja kohentaa heidän elämänsä perusedellytyksiä.

”Tämä on perinteisesti ollut kahvinviljelyaluetta. Monet ihmisistä ovat kertoneet valmiudestaan siirtyä kahvin tai kaakaon viljelijöiksi. Osa on puhunut maissista, osa sokeriruo’osta. Jotkut perheet ovat puhuneet kalanviljelystä, jotkut kanoista”, Julian sanoo.

Jotta tämä onnistuisi, välimatka tuottajan ja kuluttajan välissä on saatava nykyistä lyhyemmäksi.

Huumeiden vastaisessa sodassa vuosia käytetty glifosato on yhä maaperässä. Farc vaatii alueen maaperän tutkimista.

”Viljelijöiden on saatava tietää, mikä maassa voi ylipäätään kasvaa”, Julian sanoo.

 

Alue on ollut pitkään Kolumbian armeijan ja puolisotilaallisten joukkojen hallussa. Farc arvelee alueella toimineen vuosina 2002-2012 noin 600-800 oikeistolaista sissiä, jotka kuuluvat hallitusta tukeviin joukkoihin.

Komentaja Roman tuntee alueen ja sen ihmiset hyvin. Hänen mukaansa puolisotilaallisten joukkojen idea oli tuhota ja luoda kaaosta.

”Turvallisuus täällä on hyvin monimutkainen käsite. Meillä ei ole täällä tälläkään hetkellä mitään takeita turvallisuudesta”, Roman sanoo.

Kolumbian valtiovallan pakkokeinot kokaviljelmien tuhoamiseksi eivät ole koskaan tepsineet, Roman muistuttaa. Koska mitään vaihtoehtoa ei ole tarjottu, viljelijät ovat aina kylväneet siemenet uudelleen.

Miljoonan peson palkkio kasvien maasta kiskomisesta on kuitenkin komentajan mielestä liian pieni. Tarvitaan paljon enemmän.

”Ihmiset eivät luota instituutioihin. Olemme puolustamassa kyläläisiä ja takaamassa, että heitä ei jätetä päätöksenteon ulkopuolelle.”

Roman vakuuttaa, että he ovat sataprosenttisen sitoutuneita rauhanprosessiin. Sissejä kuitenkin huolestuttaa Kolumbian hallituksen edustajien heikko läsnäolo kylähallituksen kokouksissa. Rauhansopimukseen on määritelty, että sissejä on paikalla kolme, samoin hallituksen jäseniä. Tähän asti hallitusta on edustanut yksi ihminen, mikä on sisseille ja kyläyhteisölle huono viesti hallituksen sitoutumisen asteesta.

”Hallituksen teknokraatit eivät puhu näiden ihmisten kieltä. Täällä asiat pitää rakentaa alhaalta käsin. Se tarkoittaa muutakin kuin visiittejä kokouksissa: konkreettisia tekoja, lupausten pitämistä”, Roman sanoo.

Mies korostaa, että alueen ihmiset eivät halua olla huumekauppiaita.

”Kyse on muiden viljakasvien markkinoimisesta ja myynnin takaamisesta.”

Ihmiset eivät luota instituutioihin. Olemme puolustamassa kyläläisiä ja takaamassa, että heitä ei jätetä päätöksenteon ulkopuolelle.

Vuosikymmeniä kyläläisiä on tapettu syytettyinä yhteyksistä sissien kanssa. Roman painottaa, että Farc on perustamisestaan 1964 saakka tavoitellut Kolumbian maaseudun muutosta.

”Tuo päämäärämme on johtanut valtavaan uhrimäärään. Ihmiset ovat joutuneet lähtemään kodeistaan. Vuorilla ikänsä asuneet ihmiset joutuvat kaupungissa eksyksiin. Eivät he osaa elää siellä.”

Roman ottaa puheeksi Farcin väitetyt uhrit. Havannassa useaan otteeseen käytyjen rauhanneuvottelujen aikana Farc kieltäytyi vastuustaan uhreja kohtaan. Myös järjestön jäsenet kokivat olevansa uhreja. Neuvottelujen edetessä Farc kuitenkin myöntyi ja lupasi kantaa vastuunsa uhreilleen. Maassa on järjestetty julkisia anteeksipyyntötilaisuuksia ja sissit ovat olleet mukana etsimässä kadonneita ja taistelussa kuolleiden jäänteitä.

”Emme koskaan ole kieltäneet, etteikö Farc olisi tuottanut tähän maahan uhreja. Mutta se ei ole ollut politiikkaamme. Poliittisten päämäärien saavuttaminen on vaatinut nuo uhrit, valitettavasti.”

 

Kun kolumbialaisilta viime lokakuun kansanäänestyksessä kysyttiin, ovatko he valmiita rauhaan, kansan enemmistö vastasi ”ei”. Ne, joiden elämään konflikti on eniten vaikuttanut, vastasivat kyllä. Ihmiset ovat väsyneet väkivaltaan.

Sopimuksen mukaan Farcista tulee poliittinen puolue, joka saa valtiollisen tuen kuten muutkin puolueet. Sissien vääryyksien anteeksiantaminen ja heidän hyväksymisensä päätöksentekokoneistoon poliittisena puolueena tuntui valtaosasta kolumbialaisista mahdottomalta ajatukselta.

Farc aloitti aseidensa luovuttamisen YK:lle viime vuonna 1. joulukuuta. Prosessiin on varattu kuusi kuukautta. Toukokuun loppuun mennessä Farcilla ei siis periaatteessa enää ole aseita. Luovutetuista aseista tehdään kolme valtavaa rauhanmonumenttia eri puolille maata.

YK tarkkailee, että sissien lupaus pitää. Samalla sissejä valmistetaan siviilielämään astumiseen.
Hallituksen ja sissien väliseen sopimukseen kuuluu, että jokainen entinen sissi saa kahdeksan miljoonaa pesoa, noin 2500 euroa. Rahan avulla voi perustaa yrityksen ja päästä alkuun ennen kuin löytää opiskelu- tai työpaikan.

Monet kolumbialaiset vastustavat sissien rahallista tukemista. He kysyvät, kuinka entisille sisseille voidaan antaa taloudellista tukea, kun maa on täynnä kunniallisesti käyttäytyviä nuoria, jotka ovat vailla työtä.

Kolumbian historiassa entisille taistelijoille on kuitenkin ennenkin annettu tukea, jotta he eivät palaisi laittomiin toimiin. Apua on tarkoitus antaa vain kaksi vuotta. Sisseille annettava taloudellinen tuki on 0,00018 prosenttia budjetista, joka valtiolta menee sodankäyntiin vuodessa, noin 28 miljardia pesoa (9 miljoonaa euroa). Eli Farcin mukaan ottaminen yhteiskuntaan maksaa saman verran, mikä valtiolta kuluu sotimiseen joka viikko.

Riskinä on, että muut rikollisryhmät ja puolisotilalliset taistelijat ottavat tilanteesta hyödyn. Tätä varten hallitus on muodostanut turvallisuuskomission, joka tähtää puolisotilaallisten joukkojen purkamiseen. Niin ikään vahvistetut kansalliset poliisijoukot turvaavat mahdollisten sabotaasien varalta.

 

Nyt kun sissit ottavat ensiaskeliaan kohti siviilielämää, monet heistä ovat jo tavanneet perheenjäseniään. Yksi heistä on Pueblo Nuevossa tarkkailijana oleva 36-vuotias Liney. Hän sanoo kohdanneensa perheensä kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen.

”Juhlat kestivät kolme päivää. Jäi tunne, että perheeni näki minut ihan toisella tavalla kuin aiemmin. He ymmärsivät ratkaisuni.”

Liney istuu Pueblo Nuevon keskustassa ikätoverinsa Julenyn kanssa. Pueblo Nuevossa naiset ovat olleet vajaan vuoden, viime kesäkuusta lähtien.

”Olemme nyt täällä, koska meitä tarvitaan takaamassa rauhanprosessin etenemistä. Jatkossa teemme muutosta poliittisella tasolla”, naiset sanovat.

Molemmat näkivät teini-ikäisinä Farcin tarjoamat mahdollisuudet koulutukseen ja kehitykseen nimenomaan vähävaraisille naisille. Liney sanoo myös viehättyneensä sisseistä ylipäätään.

”Näin itseni uniformupukuisena sissinä jo 15-vuotiaana ja pidin siitä näystä. Minusta sissit tekivät kunniakasta työtä Kolumbian hyväksi.”

Molemmille naisille Farc on tarjonnut tien kehittymiseen. He tulevat köyhistä perheistä.

Juleny lähestyi kotikylässään Farcin sotilaita ja teki 16-vuotiaana ratkaisunsa.

”Päätös oli yksin minun. Näin Farciin liittymisessä suuria mahdollisuuksia eikä minun ole tarvinnut katua päätöstäni. Farc on muovannut minua naisena ja ihmisenä”, Juleny sanoo.

Juleny on saanut monenlaista koulutusta. Hän on oppinut politiikkaa, sairaanhoitoa, ensiapua ja psykologiaa.

”Olen päässyt auttamaan ihmisiä. Tahtoisin tehdä sitä myös tulevaisuudessa, kun siirrymme siviiliin”, Juleny sanoo.

Hän korostaa, että Farcin sisällä miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia, ja naiset tekevät samoja asioita kuin miehetkin.

Monet kolumbialaiset kysyvät, kuinka entisille sisseille voidaan antaa taloudellista tukea, kun maa on täynnä kunniallisesti käyttäytyviä nuoria, jotka ovat vailla työtä.

Kolumbialaisessa mediassa puhutaan Farcin sisällä tapahtuvista vääryyksistä ja esimerkiksi seksuaalisesta väkivallasta tai pakkoaborteista. Mikään taho Kolumbiassa ei ole tutkinut näiden tietojen paikkansapitävyyttä.

Sissien mukaan väitteet ovat hallituksen kontrolloiman median vääristelemää tietoa, poliittista peliä ja Farcin demonisointia.

”Farcin jäsenistä 35 prosenttia on naisia. Ei tuollainen määrä ihmisiä voi elää alistettuina tai kidutettuina”, naiset vakuuttavat.

Sisseille syntyneet lapset on useimmiten lähetetty siviiliin sukulaisten hoidettaviksi.

”En ole koskaan joutunut seksuaalisen ahdistelun tai väkivallan kohteeksi. Rankimpia hetkiä ovat ne, kun toveri kuolee taistelussa. Se jättää jälkeen tyhjyyden. Kaikki muu tässä taistelussa on ollut hyvää”, Juleny sanoo.

Sissinä Juleny on saanut tutustua kotiseutuunsa ja sen ihmisiin. Hänelle päämäärä on ollut aina kirkas: maaseudun väestön puolustaminen ja elinolojen kohentaminen.

 

Istumme huikaisevien vuorten keskellä, hengitämme puhdasta maaseudun ilmaa. Vuorilla ja maaseudulla koko aikuisuutensa viettänyt Juleny kertoo hiljattaisesta retkestään Medellinin miljoonakaupunkiin.

Hän ei pitänyt näkemästään.

Meteli, saasteet, päihteet, ihmisiä nukkumassa pahvin päällä, prostituutio. Hän ei halua todistaa sellaista elämää, vaan kehittää mieluummin maaseutua.  
Vaikka siirtyminen siviiliin pelottaakin, Juleny näkee, että hänellä voisi olla paljon annettavaa toisille naisille.

”Kolumbia sissijärjestön ulkopuolella on machistinen yhteiskunta. Olen nähnyt naisia, jotka sairastuvat mustasukkaisuudesta ja surusta. Tahtoisin antaa heille psykologista tukea.”

Iso osa kolumbialaisista on vihdoin avannut silmänsä, Juleny sanoo. Epäluulojen sijaan myös sissien arvo nähdään ja heidän ajatuksistaan myös vaikututaan.

Juleny iloitsee rauhansopimuksesta. Hänen mielestään Kolumbia tarvitsee sitä ja ansaitsee uuden mahdollisuuden.

”Me tahdomme muutosta. Sota on saanut paljon tuhoa aikaan ja Kolumbian köyhät ovat kärsineet eniten. Jos muutos nyt toteutuu, taistelumme on ollut sen arvoinen.”

Jutussa esiintyvän kokaviljelijäperheen nimet on muutettu heidän turvallisuutensa takaamiseksi. Sissien nimet ovat heidän taistelunimiään.