Kuvittele puisto, jonka fauna ja floora kukoistavat. Kuvittele sarvikuono. Kuvittele, että otat valokuvan sarvikuonosta, ja horisontissa siintävät Nairobin pilvenpiirtäjät.

Tämä ei ole kuvitelmaa. Me olemme nähneet valokuvan tai postikortin sarvikuonosta, kirahvista tai leijonasta sekä Kenian pääkaupungista. Mutta kuvittele, että tuo kaikki on historiaa: Nairobin kansallispuiston läpi saattaa kulkea pian junarata.

”Päättäjät sanovat, että raide ei kulje puiston läpi vaan sen yli. Se on naurettava väite”, sanoo oppaana ja luonnonsuojelijana työskentelevä Sylvester K’Otiende. Kaukana siintävät valtavat pilarit, joiden päälle juna­raide rakennetaan.

Nairobin verrattain pieni eli 117 neliökilometrin kokoinen kansallispuisto sijaitsee aivan kaupungin kyljessä. Sellainen on maailmanlaajuisesti harvinaista, ja puistosta saavat nauttia turistien lisäksi paikalliset ihmiset. Sanotaan, että puisto on Nairobin keuhkot.

Sijainti on koitumassa maan vanhimman, vuonna 1946 perustetun kansallispuiston kohtaloksi: junaraidetta ei voi rakentaa tuosta vaan kaupungin läpi, mutta luontoa on helppoa kohdella kaltoin, jos rata halutaan kuitenkin lähelle pääkaupunkia.

Suuri raideprojekti sai alkunsa vuonna 2013. Rakentamisen ensimmäinen vaihe Mombasasta aivan Nairobin lähistölle on valmis. Raide halkoo idässä valtavan Tsavon kansallispuiston.

Junaraiteen merkitystä on perusteltu talouden näkökulmasta: se avaa pääsyn Mombasan satamasta mantereen sisäosiin. Raide jatkuu suunnitelmien mukaan Ugandaan, Ruandaan ja Etelä-Sudaniin, ja raideverkosto on kallein rakennusprojekti itäisessä Afrikassa. Tällä erää ainakin Ruanda on vetäytynyt hankkeesta, jonka hinta kasvaa ennätysvauhdilla. Keniassa päärahoittajana on Kiina, ja valtio rahoittaa itse noin kymmenen prosenttia kustannuksista.

Nairobin kansallispuisto on osa raidetyön kakkosvaihetta. Aluksi reitin piti kulkea maan alla, mutta se olisi ollut kallista, joten päädyttiin maan pinnalle.

”Vain lentokone voi mennä puiston yli häiritsemättä luontoa. Kenyan Railwaysin mukaan puiston läpi rakentaminen on halvinta, mutta todellisia lukuja tai arvioi­ta­ ei ole näytetty”, paikallinen maasai-­johtaja ja luonnonsuojelija Nickson Parmisa toteaa.

Parmisalle on tärkeintä, että hauraat eläinlajit saavat elää rauhassa.

Kun ajaa kansallispuiston läpi, maisema muuttuu kuivasta ruohikosta pitkäksi heinikoksi, sitten kumpuilevaksi ja vehreäksi maastoksi. Tuon tuosta näkyy kirahveja, seeproja, paviaaneja, python-käärme, impala-antilooppeja, korppikotkia, muutama sarvikuonokin. Alueella on onnistuttu pelastamaan leijonat, joita oli vuonna 2003 jäljellä enää yhdeksän. Nykyisin niitä on 35.

Ei tarvitse olla ruudinkeksijä ymmärtääkseen, että villieläimet tarvitsevat vain vapaan tilan, joka on suojeltu. Ne pitävät itse huolta ravintoketjusta. Tuon herkän ketjun vuoksi ne ovat kaikki haavoittuvassa asemassa, kun elinpiiriä uhataan.

Junarata ei ole uusi aihe Keniassa. Raiteet ovat vuosikymmenten ajan erottaneet ja syrjineet enemmän kuin yhdistäneet.

Vanhan rautatien rakentamista pidetään brittikolonialismin radikaalina symbolina: Mombasasta niin ikään Ugandaan jatkuva yksiraiteinen The Lunatic Express karkotti maasait alkuperäisiltä alueiltaan eli nykyisen Nairobin ympäristöstä. Tuhannet raidetta rakentaneet kuolivat vaarallisissa työolosuhteissa ja villieläinten hyökkäyksissä.

”Vanha raide oli aikansa suuri virhe, joka toistetaan taas”, Parmisa ar­vioi­. Vanhan junaraiteen käyttöaste on matala – joidenkin mielestä se ei ollut korkea koskaan. Junaliikenne ei ole palvellut kansaa vaan yrityksiä ja tavarankuljetusta.

Kenian hallitus ei halunnut kunnostaa olemassa olevaa raidetta vaan rakentaa uuden. Paitsi Nairobin kansallis­puiston villieläinten elinolosuhteita, raidehanke loukkaa ihmisoikeuksia. Lähiseutujen asukkaita tiedotettiin hankkeesta vain kuukautta ennen työn alkua. Monien ihmisten elinkeino on suorassa yhteydessä puistoon.

Parmisa nostaa esiin maasai-yhteisöt, jotka elävät puiston liepeillä ja Nairobista itään jatkuvilla alueilla. Juna­raide katkaisee pihapiirit ja ihmisten sekä karjan arkiset reitit vesipisteille, kouluihin ja päiväkoteihin. Junaraiteen ylityskohdat saattavat olla kaukana tai yksityisesti omistetulla maalla.

Uhkakuvat eivät siinnä kaukana tulevaisuudessa, vaan junaraide on jo Nairobin kansallispuistossa. Kun ajaa puiston koillisosiin, siluetin rikkovat kymmeniä metrejä korkeat pilarit. Parmisa arvioi, että junaraide nousee maaston epätasaisuuden vuoksi 40–70 metrin korkeuteen.

Vaikka presidentti Uhuru Kenyatta vahvisti lokakuun 2016 lopussa, että raide kulkee Nairobin kansallispuiston halki, rakennustyöt ovat tauolla. Paikalliset yhteisöt ja ympäristöaktivistit ovat vaatineet lisäselvityksiä ja raidehankkeen vaikutusten tutkimista ekosysteemin ja luonnon tasapainon näkökulmasta. He ovat ehdottaneet vaihtoehtoisia reittejä raiteelle. Ne kulkisivat esimerkiksi puiston etelä- tai pohjoispuolelta. Toistaiseksi vaihtoehdot on kumottu mahdottomina, ja perustelut ovat taloudellisia.

Harva paikallinen uskaltaa puhua raideasiasta julkisesti omalla nimellään. Ihmiset pelkäävät paitsi luonnon, myös kodin ja töiden puolesta. Kaikkialla kiirii huhuja korruptiosta ja tulevista presidentinvaaleista, sillä uusi junaraide on nykyiselle presidentille näytön paikka.

”Kenian hallitus on kaksinaamainen suhteessa luontoon, sen merkitykseen ja suojeluun”, sanoo Sylvester K’Otiende.

Maa saa merkittävän osan ulkomaantuloistaan matkailusta, jonka keskiössä ovat turisteille järjestetyt safarit kansallispuistoissa. Viime vuonna uutisoitiin maailmanlaajuisesti, miten presidentti

Kenyatta sytytti Nairobin kansallispuistossa palamaan savuna ilmaan 172 miljoonan dollarin edestä salametsästettyä norsunluuta.

Kenyatta – joka on maan ensimmäisen presidentin Jomo Kenyattan poika – tuomitsi norsunluun kansainvälinen kaupan ja hintojen nousun, joka on johtanut teurastuksiin afrikkalaisissa metsissä. Hän sanoi, että asiaan on puututtava heti – tai norsut menetetään.

Valtion ja vallanpitäjien kaksinaamaisuutta korostaa myös koko ikänsä kansallispuiston reunalla asunut Parmisa. Hän uskoo, että kansallispuiston halkaiseva junaraide on vain alku, jonka jälkeen puiston tuhoamista on helpompi jatkaa. Kansallispuistoa ovat koetelleet jo aiemmin voimajohto- ja öljyputkihankkeet.

”Kyse on lopulta siitä, että kun ihminen katsoo kansallispuistoa, näkeekö hän keuhkot ja happea. Vai näkeekö ihminen maata, jolle rakentaa ja joka ottaa haltuun”, Parmisa sanoo.

Lopuksi: Kuvittele puisto ja pakokaasujen värjäämä heinikko. Kuvittele 60 metriä korkeat pilarit. Kuvittele, että korkealla pilarien päällä kolistelee tavarajuna. Ja kuvittele leijona junaraiteiden alla – tuskinpa vaan.