Kanadassa asuva feministi ja tutkija Homa Hoodfar, 65, lähti rentoutumaan sukulaistensa luokse Iraniin ja ajatteli  työstää keskeneräiset kirjansa valmiiksi. Hän oli juuri siirtynyt eläkkeelle ja jäänyt leskeksi miehen menehdyttyä syöpään.

Kun loma oli ohi ja laukut pakattu kotimatkaa varten, soi ovikello. Kello oli neljä iltapäivällä ja kotimatka edessä seuraavana päivänä. Ovella seisoi nainen ja kuusi miestä Iranin turvallisuusjoukoista. He tunkeutuivat sisään ja takavarikoivat kaiken, mukaan lukien tutkimusmateriaalit, tietokoneen ja matkustusasiakirjat.

Kanadan Montrealissa sijaitsevan Concordian yliopisto saisi odottaa professoriaan vielä hyvän tovin.

Hoodfar alistettiin kahdeksi kuukaudeksi uuvuttaviin kuulusteluihin ilman oikeutta asianajajaan. Hänelle määrättiin takuut, ja kun niihin ei ollut varaa, Hoodfar vangittiin ja kuulusteluja jatkettiin.

Kesäkuun 2016 lopulla Teheranin yleinen syyttäjä ilmoitti, että Hoodfaria koskeva tutkinta liittyy feminismin harjoittamiseen ja valtion turvallisuuden vaarantamiseen. Seuraavat 112 päivää Hoodfarin mieli yritettiin murtaa julmin ottein pahamaineisessa Evinin vankilassa. Kuulustelutekniikkana käytettiin henkistä murtamista esimerkiksi soittamalla Hoodfarin miehen hautajaismusiikkia. Musiikki oli löydetty takavarikoidusta iPadista.

”Osallistuminen feminismiin ja siitä kirjoittaminen ei ole Iranin lain mukaan rikos”, Hoodfar sanoo lokakuussa Montrealissa. ”Viimeiset syytteet minua kohtaan olivat, että olen tehnyt yhteistyötä Yhdysvaltain johdon kanssa.”

Iranin turvallisuusjoukot eivät uskoneet, että Hoodfar oli maassa vain tutkimusten ja perhesuhteiden vuoksi. Hänen epäiltiin pyrkivän vaikuttamaan maan vaalitulokseen.

”En tiennyt mitä vankilan ulkopuolella tapahtui. En saanut lupaa lukea uutisia tai tavata perhettäni. Kuukauden vangitsemisen jälkeen sain sanomalehden, mutta siinäkään ei ollut kansainvälisiä uutisia”, Hoodfar kertoo.

Hänellä ei ollut tietoa siitä, että hänen puolestaan oli aloitettu mittava kansainvälinen kampanja tai että kansainvälinen lehdistö piti meteliä hänen kohtelustaan.

Myös Amnestyn Suomen osasto kampanjoi Hoodfarin puolesta. Hän itse raapusteli sellin seiniin muistiinpanoja vankilan arkielämästä eikä saanut unta.

”En saanut unilääkkeitä. Selli oli pieni eikä siellä ollut tarpeeksi ilmaa. Valot olivat aina päällä, luonnonvaloa ei ollut. Fyysinen kuntoni heikkeni.”

Vartijat sanoivat, että Hoodfar tulisi luultavasti kuolemaan. Hänet luvattiin lähettää Kanadaan arkussa.

”Vastasin, että olin saavuttanut elämässäni jo aika paljon, eikä minulla ollut hirveästi menetettävää. Olen 65-vuotias, mieheni on edesmennyt, kuten myös äitini, eikä minulla ole lapsia. ”

Nyt jo nauraen Hoodfar toteaa, että jos olisi joutunut viettämään vankilassa lopun elämäänsä, hän ei olisi ollut huonossa seurassa intellektuellien, toimittajien ja poliittisten vankien parissa.

Tuli päivä, jolloin Hoodfar vietiin kauneushoitolaan. Hiukset värjättiin ja hänelle tehtiin kasvohoito. Hän kuvitteli, että vastassa olisi ehkä haastattelu, ja hänen haluttiin näyttävän hyvältä kameroiden edessä.

Hoodfar vietiinkin lentokentälle ja yksityiskoneeseen.

”Vasta kun lentokone oli ilmassa, ymmärsin olevani vapaa.”

Kansainvälinen kampanja oli saanut Iranin taipumaan. Hoodfarille palautettiin tietokone, mutta ei afgaanipakolaisiin liittyvää tutkimusmateriaalia. Viranomaiset sanoivat, että ne oli takavarikoitu, koska he halusivat itse tutkia samaa aihetta.

”Se oli minun aineistoani, joten se on erittäin moraalitonta ja epäeettistä”, Hoodfar sanoo.

Kun lentokone laskeutui Omaniin, vastassa oli iloinen yllätys: kampanjoinnissa aktiivinen sisarentytär oli lennätetty tätiään vastaan. Yhtäkkiä professori istui suurlähettilään vieressä ja sai puhelun Kanadan pääministeriltä.

”Oli mielenkiintoista olla vanki vielä aamulla ja kuninkaallinen vieras iltapäivällä. Arvostan suuresti sitä, että Omanin sulttaani auttoi vapautumisessani, koska Kanadalla ei ole suurlähetystöä Teheranissa. Myös Italian, Sveitsin ja Irlannin suurlähetystöt edesauttoivat vapautumistani”, Hoodfar sanoo.

Kun hän saapui Kanadaan, vastassa oli yli 50 mediaa. Professori on liikuttunut saamastaan tuesta.

”Akateemikot, oppilaani, kollegani, ihmisoikeusaktivistit ja musliminaiset eri maista järjestivät mielenosoituksia. Kun puhutaan globalisaatiosta, keskitytään yleensä negatiivisiin asioihin, mutta tässä tapauksessa globalisaatiolle annettiin ihmiskasvot. Ajattelen, että meidän tulisi olla positiivisempia globalisaation suhteen eikä vain keskittyä negatiivisuuteen.”

Vapauden takapajula

Sananvapaus ja järjestymisoikeus ovat Iranissa hyvin rajoitettuja. Sananvapaustilanne on yksi maailman vaikeimmista.

Lehdistö ei ole vapaa. Vuonna 2016 Iranissa oli pidätettynä 24 toimittajaa, joka on viidenneksi eniten maailmassa. Iranin hallinto sulki myös kaksi uutistoimistoa ja esti useiden internetsivujen käytön.

Vain valtaapitäville suosiolliset poliittiset puolueet saavat toimia vapaasti. Oppositiojohtajat ovat kotiarestissa.

Vankeja kidutetaan tunnustusten kaivamiseksi.

Kansalaisjärjestöt saavat toimia suhteellisen vapaasti, jos ne ovat poliittisesti neutraaleja, esimerkiksi ympäristöjärjestöjä. Ihmisoikeusjärjestöt on käytännössä kielletty.

Lähteet: Freedom House, Amnesty International ja Human Rights Watch.