Associated Pressin sotakuvaajan Afganistanissa ottamassa valokuvassa toisen jalkansa kranaatti-iskussa menettänyt nuorukainen makaa verisenä ojan pientareella. Hänen suunsa on auki ja silmät katsovat tyhjyyteen, elämä pakenee. Kuva on voimakas ja se kertoo rajulla tavalla sodan järjettömyydessä.

Näitä karuja kuvia on nähty uutisvirrassa vaikka kuinka paljon, mutta juuri tämän kuvan julkaisu herätti kiivasta vastustusta vuonna 2009. Syy oli sotakuvia tutkineen Noora Kotilaisen mukaan se, että kuvan kuolettavasti haavoittunut ihminen on 21-vuotias yhdysvaltalaissotilas.

”Kuvan julkaisemista vastustettiin juuri sillä perusteella, että sen esittäminen loukkaa menehtyneen sotilaan ihmisarvoa, kunniaa ja läheisten tunteita. Myös perhe oli pyytänyt, ettei sitä käytetä.”

Samalla jätettiin kuitenkin huomioimatta, että vastaavanlaisia kuvia on nähty runsaasti länsimaisissa medioissa, mutta niissä uhrit eivät ole länsimaalaisia.

”Myös muilla kuin länsimaalaisilla on oma perheensä ja ihmisarvonsa”, Kotilainen sanoo ja antaa rinnasteisen esimerkin Somaliasta, jossa elokuussa 2010 tehdyssä hyökkäyksessä kuoli kuusi maan parlamentin jäsentä. Reuters esitti heidät kuvattuna verisinä ruumiskasoina ilman, että kuvateksteissä kerrottiin nimiä.

”Vastaava ei olisi tullut kuuloonkaan länsimaalaisten parlamentin jäsenten kohdalla.”

Näiden esimerkkien avulla Kotilainen osoittaa, miten tarkkaan länsimaisten ihmisten kärsimyksen näyttämistä hallinnoidaan. Tapana on, että esimerkiksi onnettomuuksissa loukkaantuneiden kuvia ei meillä näytetä. Niinpä kuvat muovaavatkin katsojien käsityksiä omasta ja muiden asemasta maailmassa.

Kotilainen muistuttaa, että kuvat sodista, luonnonkatastrofeista ja terrori-iskuista eivät tarjoa vain informaatiota. Ne ovat myös osallisena politiikassa ja keino vaikuttaa katsojien tunteisiin ja ajatuksiin.

”Tiedonvälitys sodista ei ole koskaan neutraalia. Länsimaissa kuvat päätyvät julkisuuteen pääasiassa suurten mediatalojen valitsemina. Medioiden tarkoituksena on pyrkiä valottamaan asioita monipuolisesta näkökulmasta. Samalla kuvavalinnat muokkaavat käsityksiä ja määrittyvät sen kautta, millaisessa yhteiskunnassa kulloinkin eletään. Jossain muualla sama kuva voi kertoa eri tarinaa”, Kotilainen tähdentää.

Helsingin yliopistossa joulukuussa väitellyt Kotilainen käsittelee poliittisen historian alan tutkimuksessaan inhimillistä kärsimystä esittävien kuvien asemaa kansainvälisessä politiikassa. Hän analysoi kuvia historiallisessa perspektiivissä ja keskittyy etenkin kuviin viimeaikaisista sodista, terrori-iskuista, luonnonkatastrofeista, epidemioista ja pakolaisuudesta.

Samalla, kun kärsiviä ihmisiä esittävien kuvien katsominen on ahdistavaa, ne herättävät myös empatiaa, Kotilainen huomauttaa. Ihmisten keskinäinen solidaarisuuden tunne syntyy hänen mukaansa jokaiselle yhteisestä heikkoudesta ja haavoittuvaisuudesta – siitä ajatuksesta, että kenenkään ei pitäisi joutua kärsimään.

Varsinkin lasten ahdingon näkeminen on sydämeen käyvää. Pakolaiskriisin ja Syyrian sodan yhteydessä on nähty yhä enemmän järkyttäviä kuvia lapsista. Samalla joudutaan pohtimaan sitä, missä eettisyyden raja menee. Välimereen hukkuneen, kolmevuotiaan Aylan Kurdin kuvaa on käytetty osoittamaan pakolaispolitiikan heikkous.

”Mutta emmekö me ennen tällaista kuvaa ymmärrä, että kyse on ihmisistä”, Kotilainen puuskahtaa.

Tutkijan mielestä kuvat, joissa pakolaiset esitetään suurina, kasvottomina massoina, ovat helpommin valjastettavissa pakolaisten vastustamiseen.

”Ne eivät herätä empatiaa, vaan pikemminkin pakolaiset nähdään niiden kautta jopa uhkana.”

Harva sen sijaan voi olla Kotilaisen mukaan samaistumatta toisen hätään, mikäli tuntee tämän elämää. Varsinkin yksittäisen lapsen henkilökohtaiseen tarinaan suhtaudutaan ihan toisella tavalla.

”Toisaalta tällaisia kuvia saatetaan kritisoida kutsumalla niitä sosiaalipornoksi. Mutta ainakin niiden avulla kohtaamme toisen ihmisenä.”

Sosiaalisen median murros on muuttanut suuresti kuvien määrää ja laatua. Materiaalia tulee nopeasti ilman suodatusta. Vuonna 2013 tehtiin kaasuisku Damaskoksen esikaupunkiin Ghoutaan. Mahdollisesti satoja siviilejä tappaneesta iskusta levisi tuntien sisällä suuri määrä järkyttäviä kuvia. Uhrien kuvien perusteella pääteltiin, että käytetty kaasu oli sariinia.

”Lännessä Ghoutan kaasuisku nähdään äärimmäisenä hätähuutona sodan uhrien vuoksi ja todisteena siitä, että presidentti al-Assad on syrjäytettävä. Assadin tukijana esiintyvällä Venäjällä taas isku ei saanut juurikaan huomiota”, Kotilainen sanoo.

Moni kokee toivottomuutta siksi, että ei ole valtaa eikä mahdollisuutta auttaa kaukana olevia ihmisiä.

”Yksilöinä emme voi kansainväliselle politiikalle kovinkaan paljon, mutta esimerkiksi pakolaisuuteen voimme ottaa kantaa äänestämällä, pitämällä ääntä heidän puolestaan ja puolustamalla ihmisarvoa”, Kotilainen muistuttaa.

Hän peräänkuuluttaa medioilta tarkkaa harkintaa, mitä ja miten kuvia käytetään.

”Näemme nykyään sodan kuvia enemmän kuin koskaan. Kokonaisuudessaan maailma ei kuitenkaan ole tullut huonommaksi paikaksi elää.”