”Reilaamisessa kiehtoo se, millaisen mahdollisuuden se avasi eurooppalaisille nuorille. Tarinoissa toistuu vapauden huumaava tunne. Nuorille on ollut myös tärkeää päästä kohtaamaan toisia nuoria ympäri Eurooppaa. Ei sitä toki ennen reilikorttiakaan eletty umpiossa, mutta reilaaminen toi mukanaan paljon uutta”, kertoo historian väitöskirjatutkija Mikko Manka.
Tämän vuoden aluissa julkasitiin Mankan tietokirja Interrail-muistoja., joka synyti väitöskirjaprojektin sivutuotteena. Manka tajusi voivansa yhdistää matkailun ja historian tutkimuksen tutkimalla interrailia. Hän järjesti vuonna 2018 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa muistitietokeruun reilaamisesta. Koska interrail täyttää tänä vuonna 50 vuotta, kirja haluttiin valmiiksi siihen mennessä.
”Olin itse 90-luvun lopulla reili-iässä, mutta silloin reilihuuma oli jo laantunut Suomessa”, valittelee 44-vuotias Manka. Kuitenkin viime syksynä hänen oli pakko vähän kokeilla, joten hän osti reilikortin kahden viikon pituista Ruotsin haastattelukierrosta varten.
”Se oli siis työmatka tätä kirjaa varten. Yövyin kunnon hotelleissa, mutta matkustustahti oli tiukka.”
Myös 70-luvulla reilikortteja hyödynnettiin paljon muuhunkin kuin itse reilaamiseen. Koska kortti oli edullinen, sitä käytettiin myös kohdematkoihin.
Tammikuussa vuonna 1972 suomalaisissa lehdissä uutisoitiin pienissä ilmoituksissa nuorisolle suunnatusta junamatkailukortista, Interrail -72:sta. Kortti oli suunniteltu vain vuoden sesonkilipuksi. Kansainvälinen rautatieliitto UIC halusi juhlistaa 50. toimintavuottaan julkistamalla alle 21-vuotiaille eurooppalaisnuorille rautatiekortin, jolla pystyi matkustamaan kuukauden ajan rajattomasti UIC:n jäsenrautateiden kiskoilla.
Lipulla sai matkustaa toisessa luokassa, ja se kelpasi maaliskuun alusta marraskuun lopulle asti. Kansallinen hinta muodostui valuuttakurssin mukaan, ja Suomessa interrail-lippu maksoi 275 markkaa eli 359 euroa vuoden 2020 kurssin mukaan.
Rautatiejärjestö oli huolissaan junamatkailun tulevaisuudesta kun yksityisautoilun ja lentoliikenteen määrät olivat voimakkaasti kasvussa, ja tämä oli toinen syy kortin lanseeraamiseen juhlavuoden lisäksi. Interrail-kortti myikin hyvin, ja eniten Euroopassa niitä myytiin Suomessa: 12 051 korttia!
Suomessa myyntimääriä tosin lisäsivät ruotsalaisten ostot, koska valuuttakurssin takia kortti oli Suomessa edullisempi kuin Ruotsissa. Näin ruotsalaisnuoret saivat myös matkustaa kotimaassaan maksutta. Ostomaan rautateillä sai 50 prosentin alennuksen matkoista ja muualla matkustaa maksutta. Lisäksi kortilla sai erikoishintoja joistain muista liikenneyhtiöistä kuten lauttaliikenteestä. Ruotsalaisnuorten käytöksen takia myöhemmin kortin ostomaa määriteltiin asuinmaan mukaan.
Interrail-kortti oli erityisen suosittu Pohjoismaissa, joista on suhteellisen pitkä matka Manner-Eurooppaan ja lisäksi ennen interrailia matkustamisen hinta oli ollut aika korkea. Euroopassa valtaosa matkustajista oli myös miehiä, mutta poikkeuksen tähän tekivät Pohjoismaat, ja Suomessa naisten osuus reilaajista oli korkein koko Euroopassa.
Jo ennen interrail-korttia nuoriso oli matkustanut Euroopassa esimerkiksi kesätöiden perässä, kielikursseilla, opiskelijavaihdoissa ja varakkaimmat etelänlomilla. Moni varaton nuori oli liftannut Eurooppaan, ja interrail olikin osittain rautatieyhtiöiden turvallisempi ja organisoidumpi vastine liftaamiselle.
Aina ei ole ollut yhteistä kieltä, mutta on selvitty elekielellä ja muilla tavoin.
Mikko Mankan yllätti kirjaa tehdessä se, kuinka kansainväliset verkostot nuorilla oli jo 70- ja 80-luvuilla, vaikka ei toki samassa mittakaavassa kuin nykyään: ”Tosi monella suomalaisella ja ruotsalaisellakin reilaajalla oli etukäteen ystäviä ulkomailta, ja heitä mentiin tapaamaan ja saamaan ilmainen yöpaikka. Ulkomaalaiset kirjeenvaihtokaverit olivat kova juttu, ja monella oli myös vanhoja kesätyö- ja au pair -kavereita. Osa taas majoittui ulkomailla hyvinkin löyhien tuttavuuksien luona kuten omien vanhempiensa kaverin kavereiden.”
Kortti lanseerattiin kovin erilaisessa Euroopassa kuin mitä se on tänä päivänä: Saksa oli jaettu Länsi- ja Itä-Saksaan ja Neuvostoliitto oli vielä olemassa. Niin sanottu rautaesirippu jakoi Euroopan kahtia kapitalistiseen Länsi-Eurooppaan ja sosialistiseen Itä-Eurooppaan.
”Reilaamisen ansiosta Eurooppa sai kasvot. Tämä on lisännyt suvaitsevaisuutta ja tietoa siitä, että ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia, näennäisistä eroista huolimatta. Reilaaminen loi nuorisomatkailun käsitteen. Ne, ketkä ovat olleet avoimia vaikutuksille, ovat kokeneet näin. Toki tämä on ollut länsimainen ja varakaskin näkökulma maailmaan. Osa reilaajista on myös vain ryypännyt kuukauden”, Manka kertoo videopuhelulla.
Reilaaminen muutti myös monen nuoren suhdetta omaan kielitaitoon ja kielten opiskeluun.
”Aina ei ole ollut yhteistä kieltä, mutta on selvitty elekielellä ja muilla tavoin. Monelle suomalaisnuorelle oli inspiroivaa huomata, että he pärjäsivät maailmalla kouluenglannilla tai vaikka kouluranskalla. Tämä vahvisti halua opiskella kieliä lisää.”
Rinkassa Suomen lippu näyttävästi esillä. Marja Haikaran matka-albumi. SKS KRA.
Interrail-kortista tuli niin suosittu, että se on käytössä yhä. ”Vapauden tunne, toisten nuorten kohtaaminen ja eurooppalaisen elämän avautuminen olivat purreet nuorisoon”, Mikko Manka kirjoittaa Interrail-muistoja -kirjassa.
Vuosien saatossa mukana olevat maat ovat vaihtuneet useampaan otteeseen, samoin lipun hinta, yhdistetyt edut kuten ilmaiset laivamatkat, käyttöaika ja ikäraja. Vuonna 1972 kortin voimassaoloaika muutettiin ympärivuotiseksi, mutta suurin osa reilikansasta on aina matkustanut kesällä.
”70-luvulla reilaaminen institutisoi ja demokratisoi nuorisomatkailun, koska interrail-kortti oli sen verran halpa. Vaikka ei toki kaikilla nuorilla ollut siihen silti varaa. Kuitenkin jos nuori sai kesätöitä, niin hänellä oli yleensä mahdollisuus kerätä rahat reilimatkaa varten. Moni lähti reilille teltan kanssa ja yritti siten säästää majoituskuluissa. 70-luvun lopulla myyntiin tuli uusi keksintö, erityinen interrail-rinkka, mistä tuli nopeasti reilaajien tunnus ja 2000-luvulla Aasian reppureissaajien”, Manka sanoo.
Kortin tiukka ikäraja hiersi monia, minkä takia vuonna 1976 yläikäraja nostettiin 23 vuoteen ja vuonna 1979 ikäraja hilattiin 26 vuoteen. Aikuisten interrail-kortti lanseerattiin vuonna 1989 ja se laajentui koko reilialueelle 1990-luvun lopussa. Nykyään aikuisten kortin ikäraja alkaa vasta 28-vuotiaista ja siis kaiken ikäiset pääsevät reilaamaan.
Suosion kasvun myötä interrailista tuli yleiseurooppalainen käsite, ja 80-luvulla jo kaikki tiesivät, mitä reilaaminen tarkoitti. Syntyi käsite ”interrail-sukupolvi”, millä viitattiin kansainväliseen ja matkustelevaiseen 70- ja 80-luvun nuorisoon. Interrail-kortista tuli suosittu ylioppilaslahja, ja yleisintä olikin lähteä reilaamaan ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä kesänä.
Interrailin ”kulta-aika” ajoittuu 1980-luvulle ja 1990-luvun alkuun. Elintason kasvun ja vaurastumisen myötä yhä useammalla oli varaa lähteä reissuun. Huippuvuosi oli 1986, jolloin Suomessa myytiin 19 327 reilikorttia. Euroopassa suosituin reilausvuosi oli 1991, jolloin myytiin yli 400 000 interrailkorttia.
Reilaamiseen vaikutti 90-luvun lopulla ja 2000-luvulla myös ilmastokysymys.
Huuman taittoi lopulta 90-luvun lama ja reilikortin 20 prosentin hinnankorotus. Jugoslavian hajoamissodat myös tukkivat lyhimmän maareitin Kreikkaan ja Turkkiin.
”Etelän rautatieyhtiöt ajattelivat, että he haluavat enemmän rahaa, koska pohjoisen reilaajat täyttävät kesäisin heidän muutenkin täydet junansa. He vaativat kortin hinnan nostoa, mikä kuitenkin vähensi reilaajia.”
Samaan aikaan eurooppalaiset lentämisen sisämarkkinat alkoivat vuonna 1993. Ei ollut enää kahden välisiä sopimuksia, ja se helpotti lentämistä paljon Euroopassa. Lentojen hinnat laskivat huomattavasti.
”Ne putosivat pois, jotka reilasivat sen halpuuden vuoksi. Reilaamiseen vaikutti 90-luvun lopulla ja 2000-luvulla myös ilmastokysymys. Reilaamisesta tuli enemmän ekologisten ihmisten ja nostalgiasta pitävien juttu”, Manka kertoo.
Reilaamista alettiin myös 80-luvun lopulla kritisoida, koska sitä pidettiin massamatkailun muotona. Kriitikkojen mukaan reilaaminen hävitti liftaamisen eivätkä reilaajat perehtyneet syvemmin matkakohteisiinsa ja tapasivat vain toisia reilaajia. Manka kuitenkin kirjoittaa, että tällaisella ajattelulla nuorison pilaantumisesta on pitkät perinteet, samoin kuin ”väärien” matkailumuotojen kritisoimisella.
Kuva: Sirkka-Liisa Mettomäki, kuvaaja Otso Kantokorpi. SKS KRA.
Vuodesta 2007 lähtien reilikortin on voinut ostaa helposti netin kautta. Samalla vaihtoehtojen määrä lisääntyi paljon. Nykyään voi ostaa usean maan kattavan yleisen interrail-lipun ja maakohtainen yhden maan lipun. Voi ostaa yhden, kahden tai kolmen kuukauden kortin. Nuoret (12–27 -vuotiaat) ja seniorit (yli 60-vuotiaat) saavat interrail-lipun edullisempaan hintaan. Lapset (0–11 -vuotiaat) matkustavat ilmaiseksi maksavan aikuisen kanssa (enintään kaksi lasta per maksava aikuinen).
Nämä uudistukset lisäsivät taas reilipassin myyntiä, ja Helsingin Sanomat kirjoitti jopa kiskobuumista. Myös huoli ilmastonmuutoksesta on lisännyt maata pitkin -matkailun suosiota. Ongelmana on taas nähty esimerkiksi matkan järjestämisen vaikeus verrattuna pakettimatkoihin ja lentämiseen.
”Isoimpia muutoksia reilaamissa on ollut tietoverkkojen kehittyminen. Ennen ei ollut älypuhelimia, sosiaalista mediaa, Google Mapsia ja verkkopankkeja. Yhteydenpito piti hoitaa kirjeillä ja lankapuhelimilla. Tapaamiset ulkomailla piti usein sopia tarkasti jo ennen matkalle lähtöä”, Manka sanoo.
Iso muutos matkailussa on ollut myös pankkikortit ja eurojen käyttöönotto. Vielä 90-luvulla matkoilla piti olla mukana matkashekkejä, jotka käytiin vaihtamassa kyseisen maan valuutaksi.
”Oli aivan mahdollista, että matkakassa loppuu kesken reissun. Lisäksi vain harvalla oli 80-luvulla pankkikorttia.”
Pitää osata nauttia matkan teosta osana reissua.
Nykyään ei myöskään tule helposti ajatelleeksi, ettei aiemmin voinut netistä etsiä tietoa siitä, mitä nähtävyyksiä eri paikoissa on. ”Aiemmin moni matkailija käytti paljon valtiollisia matkatoimistoja. Esimerkiksi kaksi vuonna 1973 reilannutta nuorta naista kävivät ennen lähtöä hakemassa paikan päältä eri matkatoimistoista pinon matkaesitteitä, jotka he ottivat sitten mukaan reilille. Aina kun joku maa oli nähty, he saattoivat heittää roskiin sen maan matkaesitteet”, Manka naurahtaa.
Ennen myös eksyminen reissussa oli tavallisempaa. ”Turisteille suunnatut paperikartat olivat aika suuripiirteisiä. Google Mapsilla vaatii jo enemmän, jotta onnistuu eksymään. Silti ennenkin osa lähti matkaan aika valmistautumatta, mikä oli seikkailullisempaa. Heillä oli vain sellainen idea, että ensiksi laivalla Tukholmaan ja sitten katsotaan suunta kohti etelää.”
Reilaaminen on hidasta matkailua, joten se ei Mankan mukaan sovi hätäisille luonteille.
”Pitää osata nauttia matkan teosta osana reissua. Junalla matkustaessa näet siirtymät paikasta toiseen. Junalla toisaalta pääsee aina heti kaupungin keskustaan.”
Mankan mukaan reilaaminen sopii sosiaaliselle ihmiselle, koska junassa ollaan enemmän kontaktissa muiden matkustajien kanssa kuin lentokoneessa. Ainakin jos matkustaa junan looshissa, joita oli ennen enemmän. Yöjunat ovat nyt myös tekemässä taas paluuta Euroopassa. Niiden avulla voi nukkua matkanteon ajan ja olla heti aamulla perillä kohteessa.
Ehkäpä näemme pian taas uuden reilaamisbuumin.
Lähteenä on käytetty Mikko Mankan tietokirjaa Interrail-muistoja (SKS Kirjat 2022) ja VR:n verkkosivuja.