Erotiikan pakahduttava voima, se mainitaan heti Tommy Tabermannin uuden romaanin kansiliepeessä. Jo tässä kohtaa moni lukija saattaa ärsyyntyä. Suomessa ei liene toista kirjoittajaa, joka niin häpeämättömästi antaisi suurten tunteiden tulla sanoiksi, niitä etäännyttämättä tai mutkistamatta.
Sellaista lähestymistä joko kestää tai kavahtaa. Itse asetun lukijana välimaastoon: kyyninen minäni ei suostu vastaanottamaan kaikkein kliseisintä, suurinta paatosta. 40-vuotista uraansa ensi syksynä juhlistava Tabermann ei kuitenkaan koskaan ole kirjoittanut kyynikoille. Hän on Suomen kansan virallinen rakkauden apostoli, oma lohtua jakava Paulo Coelhomme.
Romaanissaan Naaras Tabermann heittää lukijan eteen äärimmäisen asetelman: elämään ja rakkauteen pettynyt aikuinen nainen herää henkiin pakolaispojan sylissä. Nuori, mutta liikaa kokenut poika – Pantteri – näkee Mariassa naisen, tekee tästä naaraan. Vastakkainasetteluilla ja raamatullisilla viittauksilla Tabermann kehii kohti jotain ideaalia, paljasta ja esteetöntä kohtaamista kahden nyrjähtäneen ihmisen välillä.
Näyttämö on raadollinen nyky-Suomi, kehitysmaa. Näky on lohduton: ahneutta, korruptiota, ihmisyyden rappiota. Hurmaantumista markkinavoimien edessä, laman kärjistämää elämää irtisanomisineen ja Pelastusarmeijan leipäjonoineen. Pohjatonta rakkauden nälkää. Aika moni kirjailija on Naaraan apokalyptisia näkymiä maalaillut, miksei siis Tabermannkin, saarnamies kun on.
Lama-Suomi ei tarvitse lisää nälkäisiä suita, romaanin markkinavoimille sielunsa myyneet ulvovat, ja juuri siksi Tabermann marssittaa Naaraan hahmoksi pakolaispojan. Puhdas provokaatio: kuka saa ja mitä? Kuka antaa ja mitä?
Rajavalvontaa tiukennetaan, uutiset Eurooppaan rantautuvista nälkäisten laumoista ovat päivittäisiä. Romaanin suomalaiset haluavat pitää kiinni omastaan. Suurisilmäiset luurangoiksi laihtuneet lapset eivät lopu, niille on ajat sitten turruttu: ”Väki sanoo, että on viisainta panna ovet lukkoon ja ikkunat säppiin.”
Raha ja onni eivät asu samassa paikassa, kirjailija julistaa, eikä sitä käy kiistäminen – varsinkaan tämän romaanin maailmassa. Menestyjät tallaavat armotta alleen, jättävät rumaa jälkeä. Kykenemättömyydessä kylpevä Marian ex-mies Mikael saa pönkitystä egolleen julistamalla kansalle rahan autuudesta. Rakkaudettomana ihmisenä hän on yksi romaanin traagisimmista hahmoista.
Mitään uutta kieltä kirjoittaja ei tässä ole luomassa: runoilijan kynästä proosalause piirtyy hivenen yllätyksettömänä. Loppupuolella alkaa hätäisen hengästynyt ryntäily. Tuntuu, kuin olisi tullut kiire saada romaani valmiiksi.
Naaraallaan Tabermann tulee osallistuneeksi suomalaiseen maahanmuuttokeskusteluun, joka alkaa pikku hiljaa saada uusia sävyjä. Suomalaista yhteiskuntaa ja mielenmaisemaa Tabermann luotaa uskottavasti, mutta monikulttuurinen kohtaaminen visioidaan puhtaasti tunteella.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 11/2009.
Muut Kumppani-lehden linkit
- Yes men korjaa taas maailman
- Kuukauden kirja: Kuka saa ja mitä?
- Kulttuuripalat
- Marraskuun kelpo kapine: Roudarinteippi
- Kulttuurikolumni: Windows ja vapaus
- Missit knallihatuissa Boliviassa
- Maailman levyt